Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vanhojen syntien syyskuu

 

Kuten elämääni ihan luonnossa tai vaikkapa tässä blogissa seuranneet tietävät, pieninä palasina on ollut leipäni maailmalla kuluneina vuosikymmeninä. Samilla on tapana toisinaan - viimeksi tänään - huokaista jotakin tyyliin "kaikessa sinäkin olet mukana ollut!", kun maata tai maakuntaa kiertäessä mainitsen milloin mistäkin niemestä tai notkosta olleeni siellä kirjailijavieraana / historiantutkijana / jonkin hankkeen merkeissä / maa- ja kotitalousnaisten asioissa (yliviivaa tarpeeton).

 

Tänä syksynä näitä "vanhoja syntejä" on muistettu oikein urakalla. Jäädessäni keväällä pois Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten vs. toiminnanjohtajan tehtävistä Herättäjä-Yhdistykseen siirtyäkseni jäi sillisalaattityönkuvassani monikin asia kesken, yhtenä niistä ProAgria Etelä-Pohjanmaan valokuvaprojekti. Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseuran säätiö myönsi nimittäin taannoin rahoitusta siihen, että yhdistyksen 150-vuotishistorian kirjoittajana ja myös sen kuvamateriaalin parhaiten tuntevana järjestäisin, luetteloisin ja digitoisin kaikki olemassa olevat valokuvat.


Pääsin työssä alkuun, mutta kuten sanottu, se jäi kesken vakituisen työpaikan kutsuessa. Suostuin kuitenkin siihen, että kunhan tehtävään saataisiin uusi tekijä, tulisin opastamaan häntä jonakin päivänä. Tässä ominaisuudessa vierailin siis pitkästä aikaa Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalolla, koetin palauttaa mieleeni aloittamani arkistoluettelon saloja ja muistaa kertoa tehtävää jatkavalle ihmiselle kaiken sen, mitä muistin vielä keväällä asemoidessani näitä valokuva-, silkkitasku- ja arkistolaatikkovuoria takaisin arkistoholviin. Ilmeestäni näkee, miten helpottuneena jätin tehtävän uusiin käsiin! Hymy taitaa tosin olla herkässä siksikin, että sain vielä puoli vuotta talosta lähdettyäni muistamisia, mikäli ihmettelitte ylempien kuvien Taika-astioita ja viiriä.


Samoihin aikoihin arkistotapaamisen kutsuessa sain toisen puhelun. Valmistuttuani historiantutkijaksi jouluksi 2000 aloitin heti tammikuussa Laihian seurakunnan 500-vuotishistorian kirjoittamisen. Nyt minua pyydettiin puhumaan seurakunnan 440-vuotisjuhliin. Jos joku huomaa näissä vuosimäärissä hienoista ristiriitaa, selvennettäköön, että vuonna 2004 Laihian kirkon 200-vuotisjuhlia varten ilmestynyt Puoli vuosituhatta Laihian seurakunnassa alkaa jo kappeliseurakunta-ajasta eli vuodesta 1508, kun nyt siis juhlittiin muutamaa kymmentä vuotta myöhemmin itsenäistynyttä seurakuntaa.


Lupauduin juhlaan mukaan aavistamatta, että tämä sunnuntai osuisi keskelle kahta aikamoista härdelliviikkoa töissä (vaikka minä en tietysti valita matkustaessani täältä kaukaa Nilsiän Aholansaareen kahden viikon sisällä kahdesti, kun jotkut työkaverit tekevät sen kolmesti!). Onneksi ymmärsin heti puhepyyntöön suostuessani sanoa, että mitään historialuentoa en pitäisi. Toistakymmentä vuotta sitten valmistuneesta tutkimuksesta en enää paljon muista, ja kaikkien vuosisataisten vaiheiden muotoilemisessa esitelmäksi olisi ollut aivan liian suuri työ. Sen sijaan lupasin jutella historian tutkimus- ja kirjoitustyöstä ja kokemuksistani sen aikana.


Tänään sitten Samin kanssa juhlimme Laihialla. Loppujen lopuksi oli hauska käydä siellä pitkästä aikaa tuttuja tapaamassa. Seurakunnan työntekijät toki ovat vuosikymmenen mittaan suurelta osin vaihtuneet, mutta eläköityneitä oli paikalla mukavasti, ja oli kiva kertoa ja kysellä kuulumisia. Tilaisuudesta oli haluttu ei-pönötysjuhla, ja sitä se kyllä oli - naurua riitti läpi koko ohjelman.




Minulla on tapana yleensä kirjoittaa kaikki puheeni sanasta sanaan ja lukea ne paperista. Olen lapsesta asti esiintynyt niin lukemattoman monta kertaa, että osaan lukea puheeni luontevasti, paperiin jatkuvasti tuijottamatta ja yleisöön katsekontaktia ottaen. Nyt halusin kuitenkin päästä vähällä ja olla rento, ja siksi tein vain tukisanalistan. Jännitin puhumista sen vuoksi - ja aina vain enemmän jännitin tajutessani, että väkeä tulvi sisään oven täydeltä, niin että sali oli kuin pistetty. Mutta ainakin oikeaan kohtaan osuneiden naurunpyrskähdysten ja jälkikäteen saamieni kiitosten perusteella meillä kaikilla oli yhtä mukavaa. Kuten näkyy, pystyin seisomaan puhuessani vapaasti, vasta loppuvaiheessa nojasin hiukan tarjoilupöytään. Rauha-sauva oli mukana, mutta lepäili esitykseni ajan. Moni tuntui vielä muistavan, että olin Laihian aikana ollut "innokas kävelijä", joten olin nyt sauvoineni erinomainen varoittava esimerkki liikunnan vaarallisuudesta! 
 

Laihialaiset eivät olleet juhlinnassaan lainkaan maineensa veroisia, vaan tilaisuus alkoi ruualla ja päättyi kahviin. Siitä huolimatta kotimatkalle lähtiessä poikkesimme paikallisessa pizzeriassa ostamassa sunnuntaipäivällisen mukaan. Olen nimittäin jo pitkään ihaillut Laihian Kotipizzan oivaltavia, hauskoja, kauniisti kuvitettuja ja ennen kaikkea erinomaisella suomenkielellä kirjoitettuja päivityksiä Facebookissa, ja yksinkertaisesti halusin käydä paikassa, jota markkinoidaan sellaisella ammattitaidolla. Ja oli se ruokakin hyvää!

Nyt saan sitten hetkeksi unohtaa menneet ja katsoa tulevaan. Luvassa on rankahko työviikko, jonka jälkeisestä vapaasta aion nauttia täysin rinnoin. Ko. vapaa päättyy kontrollikäyntiin TAYS:issa, saapa nähdä, saapa nähdä... Sauvojen laina-aikaa taidan kuitenkin vielä jatkaa.

1 kommentti:

  1. Rauhallisesti vaan Rauhan ja Toivon kanssa. Sä et tiedä, mitä voi sattua, niinkuin en mäkään. Mutta onnea matkaan kontrollin suhteen silti.

    VastaaPoista