Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Vuosikymmeneni bloggaajana


Kuten arvata saattoi, töihinpaluun jälkeen bloggaustahti on hiljentynyt. Ensimmäinen työviikko oli sen verran väsyttävä, ettei kotiin palattua jaksanut juuri mitään, ja sitten on lisäksi vain satanut ja satanut. Emme siis ole pyöräilleet tai tehneet mitään muutakaan suurta ja jännittävää, mistä blogata!

Mutta onneksi blogata voi hyvin pienistäkin asioista. Kuten siitä, että puolentoista työviikon jälkeen olen edelleen onnesta flintas, kun saan aamuisin ajella kustannuspaikalle - huolimatta kaikista niistä, joiden mielestä liikennesäännöt eivät ole heitä varten. Ja siitä, miten helppoa on, kun asioista voi piipahtaa juttelemassa työkaverin huoneessa tai huikata kaverin käymään oman koneen ääressä. Ja siitä, miten ihmeellistä on, kun pääsee liikkumaan suhteellisen vapaasti - olen alkanut kulkea ihan pieniä matkoja kokonaan ilman sauvaa, ja tänään uskalsin jo soittaa apuvälinelainaukseen ja kertoa, että Oton ja Unelman saisi noutaa meiltä (suihkutuoli Unelmaa ei saa kasattua, joten sitä ei voi normaalilla henkilöautolla kuljettaa). Joka askeleella, jokaisen kivun kohdalla mietin, paukahtaako luu poikki, mutta samalla Mäkilän tavoin totean, että ei soo ihmises, soon suuremmas käres. Arki on niin taivaallista - tavallinen, tylsä, tapahtumaton arki, joka on onnea täynnä!  


No, ei tämä nyt sentään niin arkista ole, etteikö aina olisi aihetta juhlaan! Lukiessani Piritan päivitystä omasta ensimmäisestä blogivuodestaan muistin, että tämän kuun lopulla tulee kymmenen vuotta siitä, kun minä aloin blogata. Tarkasti ottaen päivä oli 29.8.2006. Ensin kerroin elämästäni Kaisan tuumooksissa Vuodatuksessa, sitten Kaisan uusissa tuumooksissa Bloggerissa ja sitten täällä Kurakauppalassa. Itse asiassa jo ennen Tuumooksia olin pitänyt viitisen vuotta nettipäiväkirjaa silloisilla kotisivuillani, mutta se ei ollut blogi, koska siinä ei ollut vuorovaikutteisuutta. Tämän vuosikymmenen aikana pisin blogitauko on ollut runsas vuosi, kun elämä oli jotenkin - no, en vain osannut blogata siitä. Mutta onneksi taas! Myös Kerällä-blogi täyttää tänä syksynä vuosikymmenen, vaikka siellä elo on ollut vielä hiljaisempaa.

Vuonna 2006 Blogistania oli vielä aika kotikutoinen ja pieni. Oli täysin mahdollista päättää, että tänä iltana luen kaikki Blogilistalle päivittyneet suosikkini ja kommentoin kaikkiin. Toisaalta ei tullut mieleenkään, että joskus joku maksaisi bloggaajille näkyvyydestä, sillä kyse oli puhtaasti nettipäiväkirjailusta. Toiset kirjoittivat heti harrastusblogia, toiset - kuten minä - puuronkeitosta ja kissan silittämisestä eli tylsästä ja tavallisesta arkipäivästä, jota kuitenkin blogissa saattoi katsoa hellyttävän tai huvittavan suodattimen läpi. Joka tapauksessa me kaikki päivitimme hirmuisella innolla, minä muistan pitkään päivittäneeni kaksi (2) kertaa päivässä. Kyllä, luit oikein! Ja monet vielä tämänkin blogin kategorioista juontavat juurensa sieltä aivan alusta.

Alkuvaiheessa blogipäivitykset olivat nimenomaan tekstiä. Digikamera oli aika uusi keksintö, eikä kuvien laatu totisesti ollut kenelläkään sitä mitä monissa nykyblogeissa. Ehkä tästä historiasta johtuen pelkillä kuvilla täytetyt päivitykset ovat minusta äärimmäisen tylsiä. Haluan lukea blogeja, en katsella niitä! 

Toisaalta blogien taustoilla ja bannereilla kikkailtiin uupumatta. Minäkin koodasin hurjalla innolla omia blogipohjiani html:lla! On suuri vahinko, että Vuodatuksen kuvapalvelimen romahtaessa nämäkin "taidonnäytteet" vaipuivat historian (armeliaaseen?) hämärään. Paremmin ovat tallentuneet napit, jotka olivat elintärkeitä. Niillä tarkoitettiin kivaa kuvaa, jota klikkaamalla pääsi tiettyyn blogiin.

Päätin huvikseni kaivaa teille nähtäväksi ensimmäisen koskaan blogissa julkaisemani kuvan. Näköjään siirryin huimaan visuaalisuuteen jo toisena bloggauspäivänäni. Ainakin minut henkilökohtaisesti tunteville sekä postauksen aihe että kuva itse taitavat totisesti kertoa - no, enemmän kuin tuhat sanaa..!!

 
Oma lukunsa (kirjaimellisesti!) ovat tietysti blogikirjani, niin Oikein nurin -neuleromaani kuin koko Betty-saaga. Ensimmäiset osat, Betty ja Betty maailmalla kirjoitin teini-ikäisenä omaksi ilokseni, mutta jotenkin päädyin 2000-luvun alkupuolella julkaisemaan ne blogimuodossa. Ylettömäksi hämmästyksekseni Betty ystävineen hurmasi lukijat, ja yleisön pyynnöstä kirjoitin jatko-osan Betty oppii elämää. Sitten seurasi viiden vuoden tauko - taukoja ei siis pidä blogimaailmassa pelätä! - kunnes päädyin taas Bettyn maailmaan kirjassa Betty ja muutosten aika. Ja kun siinä tultiin vuoteen 1914, oli tietysti pakko kirjoittaa Betty ja myrskyn vuodet. Sen piti olla sarjan viimeinen! Mutta kun se yleisö pyysi, niin - hyppäsin toistakymmentä vuotta eteenpäin kertoakseni Koivurannan Gracesta, ja nyt on tekeillä hänestäkin toinen kirja... Ja tässä ohessa on sitten syntynyt vielä joukko spinoff-tarinoita!

En tiedä, olisinko vuosikymmeneen kirjoittanut yhtään romaania ilman blogimaailmaa.

Samalla bloggaaminen on opettanut minulle äärimmäisen paljon. Aloitin täysin sinisilmäisenä ja ymmärtämättömänä netin avoimuudesta ja siitä, että kaikki lukijat eivät ilmaise itseään kommentein. Olin raivorehellinen ja kuvittelin puhuvani vain parhaille ystävilleni. Elämä opetti - siihen on syynsä, että vanhat blogini eivät ole enää nähtävillä. Silti ne voiko-myötähäpeään-kuolla-päivityksetkin ovat itselleni päiväkirjaa, arvokkaita muistoja elämän varrelta. Välillä mietin, että nämä kirjoitukset pitäisi varmuuskopioida. Jos ne katoavat bittiavaruuteen, katoaa kymmenen muistiin merkittyä vuotta elämästäni.

Nykyisin mietin aika tarkkaan, mitä ja miten kirjoitan. Mutta silti tietyllä tavalla raivorehellinen olen vieläkin. Aina välillä kokeilen, onnistuisivatko minultakin tyylikkäät päivitykset muodikkaista asioista, mutta kyllä aina olen kiltisti palannut tähän omaan arkipäiväiseen tyyliini.




En ole koskaan ansainnut bloggaamisella. En ota laadukkaita kuvia enkä pukeudu tai sisusta trendikkäästi, jotta minulla olisi mainosarvoa. Silti minut määritellään "ahkeraksi bloggaajaksi" jopa Lapuan kirjallisessa historiassa (pitääkö huolestua, jos päätyy historiaan, vaikkei ole kuollut?). Olenkin iloinen, jos olen voinut näillä arkisilla tarinoillani ehkä hiukan lisätä ymmärrystä joistakin itselleni tärkeistä asioista ja tuoda vähän hyvää mieltäkin.

Mutta parastahan Blogistaniassa olivat kymmenen vuotta sitten ja ovat edelleen ihmiset! Blogin kautta olen tutustunut ihaniin tyyppeihin. Osan kanssa ystävyys juontaa sieltä vuodesta 2006 ja on jatkunut Facebook-ystävyytenä, vaikka emme ole koskaan toisiamme nähneet. Osan kanssa tavataan edelleen täällä blogissa - kiitos kommenteista!

Sitten on ollut tapaamisia, täysin omalla porukalla rakennettu ja tuotettu Suomen ensimmäinen neulebloggaajien osasto Seinäjoen käsityömessuilla 2009 ja keväällä 2015 tapaaminen Betty-fanien kanssa 1900-luvun alun tunnelmissa. Kehitin Tarinamaanantain ja Keskiviikon murresanan ja useana vuonna toteutetun Sukkasadon, olin mukana muiden tempauksissa ja jakelimme toinen toisillemme erilaisia blogipalkintoja ja -haasteita. Voi, miten se oli hauskaa! Tosin nyt täytyy ihmetellä, miten aika riitti - vaikka toisaalta, riittäähän se nykyäänkin kuulumisten jakamiseen Facebookissa.

Vaikka vuosikymmen ei ihan vielä ole päivälleen täynnä, julkaisen tässä iloksenne (?) elämäni ensimmäisen blogipostauksen. Olin kovassa flunssassa Samin luona, en saanut nukuttua, ja hiivin koneelle luomaan blogia - vaikka en tarkkaan oikein tiennyt, mikä se sellainen on. (Ja Samikaan ei saanut nukuttua, kun naputin yksiössä tietokonetta keskellä yötä...)


Ja jos ette vielä vakuuttuneet siitä, miten outoa ja ihmeellistä bloggaus oli vuonna 2006, tässä ystäväni yllä olevaan postaukseen jättämä kommentti. Nykypäivänä kukaan ei totisesti pidä blogeja erityisen moderneina!



Kymmenen vuotta on pitkä aika. En tiedä, missä mennään vuosikymmenen kuluttua - ovatko blogit vielä olemassa, vai onko niiden tilalle kehitetty uusia toimintoja? Mutta minä olen kiitollinen näistä vuosista, näistä ystävistä, näistä kokemuksista.

Ei vitsi, nyt tuli sellainen olo, että 29.8. pitäisi juhlia tätä 10-vuotistaivalta jotenkin oikeasti. 
Onko ideoita?


12 kommenttia:

  1. Muistan lämpimästi blogiyhteisöä, joka tuolloin kukoisti Enpä olisi muussa tapauksessa tutustunut sinuunkaan. Itselläni on vuelä blogeja, mutta runsaat seitsenän vuotta palkkatyössä olivat myrkkyä bloggaamiselle. Oma some-elämäni on hakeutunut uudenlaisiin kanaviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma blogien lukeminen on hiipunut melkein täysin. Osasyynä on se, että hyvät rss-seurantalistat lakkasivat olemasta tai muuttuivat hankaliksi. Luulin jo koko bloggaamisen jääneen muodista, mutta ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, kun uusia blogeja ja niiden kokoontumisajoja syntyy. Vaikka olen huomattavasti aktiivisempi muualla somessa, kaipasin Kurakauopalaa tahattoman blogitaukoni aikana, ja on mukava olla täällä taas!

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut 10v. blogitaipaleelle :) Siinä onkin jo pitkä ja merkittävä historia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merkittävyydestä en kyllä tiedä kuin itselleni - on hienoa lukea omaa elämäänsä vuosien ajalta! :)

      Poista
  3. Oho jopas ne vuodet nopsaan hujahti. Tunnistin tuon valokuvan joten jonkin aikaa olen jo Kaisan juttuja lueskellut eri paikoissa ja tarkoituksenani on lukea edelleen jos Kaisa vain jaksaa edelleen meille kirjoittaa.
    Onnittelut kunnioitettavan blogitaipaleen virstapylvään lähestymisestä.
    Ps. Sukkasadon ajankohdan lähestyessä huomaan kaipaavani Sukkasadon omia blogeja jotka valitettavasti näyttävät hiljentyneet päävastuullisen vetäjän puutteeseen. No onneksi satoa voi korjata ilman blogejakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin muistan, että kauan olet ollut mukana! Kiitos siitä. Vuodet ovat todella kuluneet nopsaan.

      Sukkasato eli aika kauan, alkoiko se 2007 ja kun piipahdin tätä kirjoittaessa pääblogissa, siellä oli vuoden 2013 tietoja, kun toiset aktiivit ottivat sen muutamana vuonna vastuulleen. Satoja osallistujia silloin oli mukana! Vieläköhän se houkuttelisi ketään? Itse seuraan niin vähän blogeja nykyään, etten tiedä neulebloggaajien jutuista.

      Poista
    2. Viimevuonna ei blogissa kerätty satoa enään. Vuonna 2014 olin itsekin yhden alablogin apuemona. Tovin harkitsin viimevuonna sukkasadon vetäjäksi ryhtymistä, mutta epäilin bloggaustaitojani jotka eivät kovin kummoiset ole. Minäkin olen sinun ohjeillasi ensimmäiset blogikirjoitukseni luonut ja niillä taidoilla vuosittain sukkasatoon osallistunut.

      Poista
  4. Itse tosiaan olen aloittanut huhtikuussa/06. Ja se into! :) Lapset oli pieniä ja joskus on hyvä lukea, että olen ollut väsynyt äiti, koska aika kultaa muistot. Eihän minun lapset kiukutelleet, enkä minä ollut koskaan väsynyt. Tuolloin lapset 4v ja 10v. Nyt jo kymmenen vuotta enemmän. Kirjoitin myös eläimistä ja niistä on mukava katsoa kuvia. Kaikki muut ovatkin jo paremmilla niityillä, paitsi Riku (tervaskanto ikää 16v). Muistan myös sinun blogisi hyvin. Muistan yhä mikä on ankkastukki (kirjoitinko oikein) vaikka muuta sanat oli savolaislappalaiselle täyttä hepreaa. Myös blogisi kerällä oli inspiroiva. Olen oppinut blogien kautta neulomaan, askartelemaan ja kasvanut aikuiseksi joka uskaltaa askarrella (aiemmin pidin sitä lasten hommana). Minulle blogit on vieläkin tärkeitä, joskin tuntuu, että nykyään kirjoitellaan muusta kuin itsestä. Mutta blogiani en lopeta. Kirjoitan vaikka 100v asti jos sormet taittuu. Se on kuitenkin tarina minusta ja ajatuksistani! Onnea Kaisa 10v blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit oikein! :D Ja minä muistan vieläkin, kun löysin blogisi. Oli vapaapäivä enkä muista enää miten blogiisi päädyin, mutta taisin lukea kaikki postaukset putkeen ja olin ihan tohkeissani, kun kirjoitit niin hirveän kivasti!

      Minä juutuin tämän postauksetn kirjoitettuani lukemaan vanhoja bloggauksia, ja kyllä tuli vastaan sellaista asiaa, josta ei ollut minkäänlaista muistikuvaa! Päiväkirja parhaimmillaan. Ja käsitöitä minäkin opin tekemään blogien kautta ja kanssabloggaajien rohkaisemana!

      Se, mikä nykyblogeissa joskus ärsyttää, on se "silkoisuus". Kaikki on hyvin ja ihanaa ja söpöä jajajajaja... Jos joskus harvoin kerrotaan jostakin elämän vastoinkäymisestä, pyydellään anteeksi (!!!!), kun sellaista kirjoitetaan. Voi hyvä tavaton! Eihän se ole mitään elämää, jos kaikki on aina niiiiiiin hyvin...

      Poista
  5. Onnittelut pitkästä blogitaipaleesta! Ehdottomasti on aihetta juhlia!
    Aloin itse seurailla blogeja joskus vuoden 2007 tienoilla, ja vaikka toisaalta tuntuu, että aika on mennyt nopeasti, on vuosiin mahtunut valtavasti kaikenlaista, ja paljon on muuttunut. Alkuaikoina blogit tuntuivat jotenkin "kotikutoisemmilta", välittömämmiltä ja henkilökohtaisemmilta kuin nykyiset. Blogimaailma on muuttunut paljon viime vuosina, monet suosikkibloggarini ovat lopettaneet ja ajoittain minua ärsyttää nämä "blogiyhteistyöt", joissa toisinaan turhan tarmokkaasti muistetaan mainita tuotteen antanut firma moneen otteeseen.(satuin juuri hetki sitten lukemaan postauksen jossa yrityksen nimi mainittiin yli 10 kertaa...)
    Oliko se neulebloggareiden osasto Seinäjoella jo vuonna 2009? Muistan sen hyvin vaikka en kehdannutkaan tulla juttelemaan (!) ja siinä yhteydessä varmaan sitten löysin käsityöblogisikin. Ja Sukkasatoon osallistun vieläkin Ravelryn puolella. Voisit myös lisätä ansioluetteloosi että olet erittäin hyvä ohjeiden kirjoittaja: Ensimmäinen yritykseni kirjoittaa Sukkasadon blogiin olisi ollut huomattavasti hankalampi ilman oivallisia ohjeitasi:)
    Hyvää jatkoa toiselle vuosikymmenelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuuko Sukkasato yhä Ravelryssä? En ole tiennytkään, kun en siellä juuri koskaan käy. Onpa hauskaa. :)

      Blogit ovat todella jollain tavalla etääntyneet ja samalla ammattimaistuneet - kuvien pitää olla priimaa ja ulkoasun äörimmäisen hillitty ja sisällön paljolti tuota yhteistyötä... Mutta on mukava huomata, että tavalliselle arkiblogillekin riittää lukijoita.

      Olisit vain tullut juttelemaan messuilla! :) Blogimaailman muutoksesta kertoo sekin, että me teimme kaiken blogiosastomme eteen itse, toki sponssattuna, mutta nykymessuille bloggaajia nimenomaan kutsutaan houkuttimiksi "valmiille"! Ja käsityölehdet ym. julkaisevat vieläkin suuriba uutuuksina asioita, jotka käsityöblogeissa tunnettiin vuosia sitten.

      Poista
    2. Kyllä se kai jatkuu. Ja sitten on ollut niitä amerikkalaisia sukkatempauksia, joihin en kyllä aio osallistua. Ne ovat liian hurjia minulle, kun on tarkat ajankohdat jne. E'ei, minä en jotenkin enää kestä neuloa kelloa vastaan. Se tuntuu sitten niin...velvoittavalta. Ja jos minä sellaiseen sitoudun, se velvoittaa sitten myös pitämään sen lupauksensa. Ja siitä voi kärsiä sekä keho että mieli. Joskus vaan pitää osata päästää irti tai antaa veden virrata ohitseen.

      Poista