Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 20. elokuuta 2016

Mistä m'oomma tullu



Alkukuvasta huolimatta tämä postaus ei käsittele jalkakipuani, vaikka sellaista on todennäköisesti havaittavissa tämän päivän melkoisen liikkumisen jäljiltä. Sen sijaan vien teidät jälleen kerran Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon Östermyra-päiville, kuten jo 2011 ja 2012. Asumme nyt Seinäjoella kuudetta kesää, ja joka vuosi olemme olleet tapahtumassa mukana, minä lisäksi jo ennen kuin Samista mitään tiesinkään.


Östermyra-päivillä on paljon perinteitä, ja yksi niistä on se, että sää suosii aina. Jos koskaan järjestät kesätapahtumaa, jossa hyvä sää on tärkeä, järjestä se Östermyra-päivien aikaan! Hyvin tärkeää päivillä onkin päästä hengailemaan, olemaan vain, nauttimaan Törnävän kartanon maisemista ja ihmisten katselusta ja auringosta ja siitä, että mihinkään ei ole kiire.



Kyseessä on siis maakuntamuseon jokavuotinen tempaus, jolloin Törnävän kartanon ja koko Seinäjoen historiaa tehdään eläväksi monin tavoin. Tänä vuonna kaikenikäiset pääsivät huovuttamaan, suunnittelemaan omaa kartanotyylistä tapettia ja maalaamaan päreitä osaksi taideteosta.


Joka vuosi tapahtumassa esitetään myös näytelmä, joka käsittelee jotakin osaa Wasastjernan suvun seikkailuissa. Gustaf Adolfin ja Gustaf Augustin ja kumppanien vaiheissa jää moni saippuaooppera toiseksi! Koska tänä vuonna näytelmä oli viimevuotisen uusinta, emme menneet sitä uudelleen katsomaan. Mutta oli hauskaa seurata vapaalla olevien näyttelijöiden ajanviettoa pihalla. "Kom hit, nu ska vi ta foto!" huudettiin kartanon neideille, kun rahvaan lapsia komennettiin ryhmäkuvaan suomeksi.



Näytelmään myydään pääsylippuja, mutta muuten kaikkialle museon näyttelyihin on Östermyra-päivien aikaan vapaa pääsy. Meidän lempipaikkamme on aina ja ehdottomasti apteekkimuseo. Se on varsin elämyksellinen paikka noin niinkuin muulloinkin, mutta Östermyra-päivien aikana siellä on Etelä-Pohjanmaan proviisorikerholaisia kertomassa apteekkihistoriasta.


Kaikki kunnia museo-oppaille, mutta onhan aivan toista jutella näin spesifistä ammattialasta ihmisen kanssa, joka on sitä tehnyt työkseen ja nähnyt kaikki alan muutokset. "Minulle vielä opetettiin, että lääke menee asiakkaalle kolmen ihmisen kautta", kertoi esittelijä tänään. Ennen siis yksi ihminen otti reseptin, toinen kokosi tilauksen, kolmas luovutti lääkkeen. Jos reseptissä tai lääkkeen valmistuksessa olisi tullut virhe, joku kolmesta olisi suurella todennäköisyydellä sen huomannut. Nykyisin yksi ihminen hoitaa kaikki vaiheet, ja siinä tarvitaankin tarkkuutta.


Tiesittekö muuten, että suhteellisen vaarattomien aineiden apteekkipurkeissa etiketin teksti oli mustaa valkoisella pohjalla, voimakkaampien aineiden purkeissa punaista valkoisella pohjalla ja myrkyissä valkoista mustalla pohjalla? En minäkään tiennyt, mutta nyt me kaikki tiedämme. Myrkkykaappiin jäi muuten kurkistamatta, vaikka apteekkimuseossa sellainenkin on - Agatha Christien kirjoista tuttua myrkkykirjaa sen sijaan kuulemma ei!
 

Apteekin eri huoneissa viihdyimme kauan, ja täytyy sanoa, että kunnioitukseni apteekki-ihmisiä kohtaan nousi entisestään. Mikä valtava osaaminen on vaadittu lääkkeitä tehdessä, mikä valtava tutkimus pohjaksi sille tiedolle, minkä pohjalta mekin lääkkeitä syömme! Vaikka olemme käyneet tuolla jo monena vuonna, aina löytyy jotakin uutta. En esimerkiksi ollut lainkaan huomannut eteisessä Etelä-Pohjanmaan apteekkien merkkejä. Tiedättehän, että Hanna Metsäpolku oli Hilja Riipisen sisar!


Apteekista piti perinteisesti ostaa salmiakkia, mutta kyllä sitten jo teki kahviakin mieli. Poikkeuksellisesti  Östermyra-päivien aikana museolla on kahvila, edullinen sellainen. Perinteisesti aina pitää saada kahvin kanssa Matildan leivos! Ja löysimme myös hauskan pienen terassin Kivinavetan takaa. Tässä piilopaikassa saattaisi kuvitella hetken elävänsä 1860-lukua.


Yhä vielä minä nautin suunnattomasti siitä, että saan mennä museolle ja lähteä pois heti kun haluan, olematta vastuussa tapahtumasta - ja yhä vielä minä olen ylipäätään huono kiertämään museonäyttelyitä, sen verran työ- ja harrastustoiminta on vuosien mittaan vaikuttanut. Mutta tällä kertaa halusin käydä katsomassa Kivinavetan yläkerran näyttelyn Kotona ja kylässä.


Kylläpä kannatti! Näyttelyssä esiteltiin asumistavan muutosta vuosikymmenten mittaan. Jos haluatte nähdä Kyösti Wilkunan lukemassa lapsilleen, menkää tuonne. Ja jos haluatte piipahtaa 1980-luvun teinin huoneessa MikroMikkoineen, menkää tuonne. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.


Kun tämänvuotisia Östermyra-päiviä alettiin keväällä mainostaa, jalkani oli pahimmillaan ja mietin itsekseni, pitääkö tapahtumaan mennä autolla pyörätuoli mukana. Mutta ihmeitä tapahtuu: pyörällä me paikalle poljimme, kuten muinakin vuosina. Sauvani matkusti Samin tangolla ja toimi tukena museoalueella seikkaillessa. Mutta todettakoon, että olin äärimmäisen kiitollinen jokaisesta penkistä, joka museoalueella oli (ja niitä oli nyt tavallista enemmän!). Erityisesti ilahduin Kivinavetan vintillä tästä näyttelyn kohdasta, joka ei kehota pöydällä istumiseen, vaikka fingerporilaisesti näin voisikin ajatella. Pienen pöydän ympärillä oli neljä tuolia lepäämistä ja julkaisuihin tutustumista varten!


Viihdyimme kauan pöydän ääressä Komeiden pohjalaistalojen (2016), Kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaita kohteita Vaasan läänissä -teoksen (1978) ja Salme Setälän Miten sisustan asuntoni -kirjan (1929) ääressä. Tuonne voisi mennä päiväksi vain noita lukemaan!



Jälleen kerran tahdon julkisesti kiittää museon väkeä siitä, että he vuodesta toiseen järjestävät tämän mainion tapahtuman. Kun Seinäjoen kaupungin KOMIA markkinointi ei halua hiiskahtaakaan siitä, että näillä lakeuksilla on ollut asutusta ja yritteliäisyyttä ennenkin, on loistavaa, että joku kertoo myös historiasta. Törnävän kartano ja Wasastjernat olisivat ehtymätön aarreaitta ammennettavaksi myös nykypäivän markkinointiin, sillä harva ihminen kiinnostuu historiattomasta, persoonattomasta kuplasta, jollaisena markkinointi-ihmiset Seinäjokea haluavat esitellä. Me kaikki pidämme tarinoista, ja niitähän täällä riittäisi.

Östermyra-päivät jatkuvat vielä huomenna kaikkine sisältöineen. Jos haluat tietää, mistä tämä kaupunki on putkahtanut, mene kysymään!

8 kommenttia:

  1. Voi ei, ja meillä jäi navetan yläkerta käymättä!

    Marjukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hirveän hauska, erilainen näyttely!

      Poista
  2. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  3. Olisipa sinne kiva mennä. Olen käynyt talouskoulunkin samassa paikassa aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Östermyra-päivät ovat niitä harvoja kertoja, jolloin tällainen tavallinen rahvas pääsee nykypäivänä sisään kartanoon (opastetut kierrokset ja näytelmä), eli suosittelen lämpimästi! :) Kivinavetan alakerran perusnäyttelyssä on muuten pienoismalli kartanosta. En muista oliko juuri se vai lähelle sijoitettu valokuva otettu juuri talouskoulukaudella.

      Poista