Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

torstai 4. elokuuta 2016

Kesä kestää koko kesän

 

Erään kaverin kanssa ihmettelimme, miksi jossakin lehtijutussa lueteltiin 20 lausetta (mm. "otetaanko eväät", "onpa ihana tuoksu", "tänään ei ole kiire mihinkään") lomalla sanottaviksi. Miksi lomalla? Loma kestää muutaman päivän tai viikon, kesä kestää - no, koko kesän! Ja eväsretkistä ja tuoksuista ja levollisuudesta voi nauttia oikeasti ympäri vuoden, jos vain tahtoo.


Kuten monesti käy, tänäkin vuonna kesän kääntyminen elokuulle merkitsi helteiden väistymistä. Mutta en minä sitä valita. Sää on pukeutumiskysymys, ja helle on aina vähän huolestuttava asia kissojen takia.

 

Tänä kesänä ei ole ollut niin valoisia öitä kuin yleensä. Eräänä kesänä juhannuksen aikaan testasin, miten myöhään näen lukea parvekkeella ilman valoa, ja muistaakseni luin kahteen yöllä. Vielä keväällä luotimme vanhan kansan sanaan siitä, että yöt valkenevat, kun kaikki lumi on satanut pois, mutta ei sitä luntakaan (onneksi) ole näkynyt. No, nyt yöt saavat tummua luonnostaan. Seinäjoen keskustassa järjestettävät useat festarit sivumölyämisineen "elävöittävät" tunnelmaa, ja naapurikyylällämme riittää seurattavaa.


Ukkoset tulevat harvoin keskustan ylle, mutta joinakin päivinä on välkkynyt ja jytkynyt aika lähellä. Ja ellei jyrissyt, niin satanut muuten. Viimeksi olemme päässeet pyöräilemään maanantaina.


Mutta treenata voi ilman pyöräilyäkin. Voi taapertaa laittamaan pyykkikoneen päälle, tyhjentää tiskikoneen, järjestää tavaroita ja viedä niitä paikalleen - kaikki tekee lihaksille hyvää. Tai voi mennä kauppaan ja tehdä ostokset ostoskärryyn nojautuen, treeniä sekin. Voi, miten iloinen olen kaikesta pienestä ja arkisesta, mitä nyt koen. Kun kenkä hiertää varvasta kävellessä, tai hameenhelma hulmahtaa pyöräillessä, tai kun pystyn ruokkimaan kissat tai tekemään jotakin muuta aivan tavallista, johon vain tarvitaan yksi vapaa käsi - olen kiitollinen.
 
 
Ellei siis mitään katastrofaalista satu, nämä pitkät ja välillä kovin ahdistavat kuukaudet kotitoimistossa ovat kohta ohi. Haave on maanantaina ajella Lapualle ja palata normaaliin arkeen normaaleissa työoloissa työkaverien seurassa. Vaikka täytyy sanoa, että onhan tässä parveketoimistossakin puolensa.
 

Jos tästä pitkällisestä kotonaolosta jotakin positiivista hakee, niin kissoille jatkuva yhdessäolo on ollut hyväksi. Molemmat ovat reipastuneet aivan silmissä. Mustikkaa saa silittää jo mennen tullen, ja Stella on kaksi kertaa kurkistellut kiipeilypuun riippumatosta ensin ihan rauhassa vieraita ja vasta sitten mennyt piiloon. En tiedä, minkälaiseen mielenilmaussarjaan pitäisi varautua, kun mamma ensi viikolla ei otakaan pikku assaria mukaan töihin, vaikka se on niiiiin ahkera!


Lopuksi (osin valitettavan epätarkka) kuva. Kun ei pääse pyöräilemään, voi aina kirjoittaa! Tosin tämän tekstin muokkasin jo loman aikana. Lapuan Sanomissa murehdittiin kovasti Lapuan Päivän hiipumista, ja lähetin toimitukseen graduuni pohjautuvan artikkelini juhlan historiasta ihan vain perspektiiviksi. Pyysivät lyhentämään kun halusivat julkaista. Muutenkin olen vähinsä vapaa-ajalla kirjoitellut Betty-sarjan jatkoa. Mutta en ota siitä stressiä, vaan nautin ja naputtelen vähän kerrallaan. Teasereita ja kaikenlaista muuta aiheeseen liittyväähän on tarjolla täällä.
 

Niin, että kyllä tässä kesässä on puolensa. Ja elämässä oikeastaan kaikkineen. ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asian kääntyvät hyväksi.” (Juliana Norwichlainen 1300-luvulla)
”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asian kääntyvät hyväksi.” - See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/pyha-huolettomuus#sthash.xajUaYPN.dpuf
”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asian kääntyvät hyväksi.” - See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/pyha-huolettomuus#sthash.xajUaYPN.dpuf
”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asian kääntyvät hyväksi.” - See more at: http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/pyha-huolettomuus#sthash.xajUaYPN.dpuf
 

6 kommenttia:

  1. Emännästä ja kissoista näkee päällepäinkin, että kesäloma on ollut rentouttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma (se palkaton viikko) oli kyllä rentouttava, mutta kyllä työssä on auttanut jaksamaan se, että kunto on kohentunut!

      Poista
  2. Tykkään lukea näitä sun juttuja. Niissä elämä on hyvää elämää.

    Itse olen aina kesät töissä enkä koskaan pidä yli 2vkon kesälomia. Olis kyllä kauheaa jos en osaisi nauttia kesästä siitä huolimatta. Mä pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on tietysti kiva, mutta jos on sellainen onni, että pitää työstään, ei pitäisi olla tarvekaan ahtaa koko elämän onnea vain lomaan. Nauttia voi todella muutenkin!

      Poista
  3. Tykkään lukea näitä sun juttuja. Niissä elämä on hyvää elämää.

    Itse olen aina kesät töissä enkä koskaan pidä yli 2vkon kesälomia. Olis kyllä kauheaa jos en osaisi nauttia kesästä siitä huolimatta. Mä pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä.

    VastaaPoista
  4. Enjoy, Kaisa! Enjoy the summer and life.

    VastaaPoista