Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

"Sami työntää ja Kaisa vain istuu ja pelkää"


Kymmenen vuotta sitten meillä oli Samin kanssa ensimmäinen yhteinen kesäloma, ja aikataulutimme sen niin tarkkaan, että anoppi tiedusteli jossakin vaiheessa, milloin ajattelimme ruveta lomalle. Sen jälkeen lomailu on tarkoittanut meille lähinnä sitä, että ei ole pakko tehdä yhtään mitään eikä mennä minnekään, ellei huvita, kun työ ja opiskelu on koko talven vaatinut menemistä ja suunnittelua ja häsläämistä.
 
 

Tänä vuonna onkin sitten vähän toisin. Kun viime kuukaudet olen tehnyt työnikin kotoa käsin, tämä palkattoman vapaan viikko taitaa hujahtaa meillä hyppööllä aika tarkkaan. Kotona jo sauvojen kanssa varaan varovaisesti oikealle jalalle, mutta kovin pitkälle en jaksa kävellen liikkua, ja siksi Otto on ulos lähtiessä vakituinen kumppanini. Ilman Samia en tosin pääsisi kotipihaa kauemmaksi, sillä "luiskat" katujen yli ovat Seinäjoella monesti niin kammottavat, että useimmista on pakko mennä avustajan kanssa ja peruuttamalla. Pyöräteillä kelaisin hyvinkin, mutta Otto on vähän turhan ketterä ja ottaa kaikki katujen ja täällä palvottujen katulaattojen kallistukset ja ryskytykset niin tosissaan, että pahimmassa tapauksessa koetan toisella kädellä pitää suuntaa ja toisella kädellä kelata vauhtia. Niinpä käytännössä kaikilla yhtään pidemmillä väleillä Sami työntää.


Sami onkin näiden kuukausien aikana kehittynyt hurjan taitavaksi pyörätuolin kanssa, ja luotan häneen kuin kallioon. Mutta osteogenesis imperfectan ansiosta minuun on sisäänrakennettu pelko, jolla ei aina ole mitään tekemistä järjenkään kanssa. Pelkään esimerkiksi koko ajan, että tipahdan tuoleineni reunuskiveyksen yli, vaikka Samin mukaan Oton renkaiden ja kiveyksen reunan välillä olisi metri. Niinpä lentäväksi lauseeksemme onkin muodostunut "Sami työntää ja Kaisa vain istuu ja pelkää".


Sami onkin jo todennut, että olemme tällä "lomalla" olleet liikkeellä ainakin yhtä paljon kuin normaalitilassa, vaikka nyt ei tietysti parinkymmenen kilometrin pyörälenkkejä tehdäkään. Hyvin harvaan paikkaan on jäänyt menemättä Oton takia (asuntomessujen taloja ei lasketa). Säälittävää on tietysti se, että edes minä en huonoine jalkoineni tahdo muistaa, millainen kynnys minnekin on ja pääseekö tuolilla yli, aina pitää käydä katsomassa... Ja sitten tietysti useampien tuntien reissuilla ottoillessa ongelma on minun vessakäyntini. Sen joko pitää olla niin pieni, ettei minun tarvitse ottaa ovelta ylimääräisiä askeleita, tai niin iso, että Otto mahtuu kunnolla sisään. Tänään testasimme erään kaupan sinänsä hyvän ison invavessan. Mutta tätä olen aina ihmetellyt: miksi invavessassa kaiken pitää olla niin kaukana? Jouduin nousemaan pöntöltä seisomaan yltääkseni vessapaperiin, ja tässä (valitettavan epätarkassa) kuvassa näette, että Otossa istuessani en yltänyt saippuaan, kun pesuallas on niin järjettömän iso. 

 

Mutta onneksi tämä ei seikkailumieltä hälvennä, ja Sami on todellakin vienyt minua paikkoihin, joihin en olisi edes kuvitellut Otolla pääseväni. Tänään esimerkiksi teimme kirppiskierroksen - kokonaan pyörätuolilla, ilman autoa. Uskokaa tai älkää, mutta Sami sai Oton alas Shoppikseen ja vieläpä takaisin ylös sitä kammottavaa luiskaa, jossa pitää tehdä aikamoinen taikatemppu selvitäkseen pyörätielle! Ja sitten jatkoimme Ykkösbasaariin, jossa ystävällinen omia tavaroitaan viemässä ollut rouva pyytämättä avasi toisen ovenpuolikkaan ja piti sitä auki, jotta Sami sai Oton kynnyksen yli. 99-prosenttisesti ihmiset ovat tosi avuliaita ja ystävällisiä pyörätuolilla liikkujaa kohtaan. Iloksemme kummallakin kirpputorilla oli vielä huomattavan väljää, niin että mahduin ottoilemaan hyllyjen välissä kaikessa rauhassa.

Ja "loma" jatkuu!

9 kommenttia:

  1. Kyllä ilmat suosii lomalaisia,auringosta vitamiinit ja hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tänä kesänä pää ei ole koko ajan pyöräilykypärän suojissa (niin paljon en pelkää, että käyttäisin kypärää ottoillessa!), monen vuoden tauon jälkeen tukkani on vaalentunut auringossa vaalentumistaan samalla kun ihoni tummuu tummumistaan, sillä blondiksi rusketun todella helposti ja näytän loppukesästä usein Linda Lampeniukselta. Ei siis ainakaan D-vitamiinin puutteesta pitäisi olla kiinni jalan kestäminen! :D

      Poista
  2. Seinäjoki näyttää uusia puolia itsestään pyörätuolilla kuljettaessa. Tekisi hyvää kaikille tutustua siihen puoleen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi järjestää useammin ja kaikille avoimena pyörätuoliretkiä kaupungilla. Tänäänkin torilta Kauppakadun Siwaan pyrkiessä jouduimme menemään pätkän ihan ajoradalla vain siksi, että "luiskat" olivat joko pystysuoria tai hyppyreitä. Vasta Siwan talon ajoluiska oli niin loiva, että siitä pääsi. Mutta tähän asti on aina jotenkin selvitty.

      Poista
    2. Kyllä, päättäjät ja muut kunnanisät ensimmäisinä testaamaan miten onnistuu kylällä kulkeminen.

      Poista
    3. Sitä mahdollisuutta aina joskus tarjotaan, mutta siihen ei tietääkseni ole niin kovin innokkaasti osallistujia... Vammaisethan eivät äänestä eivätkä käytä rahaa ja sellaista. :D

      Poista
  3. Tässähän olisi hyvä jutun aihe bloggareille (esim. SOblogeille) ja samalla pyytää lehdistön edustajiakin paikalle. Mistähän vain saisi riittävästi pyörätuoleja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuskin on ongelma, keskussairaalasta löytyy taatusti muutama ylimääräinen lainaksi hyvään tarkoitukseen.

      Poista
  4. Hyvä että olette päässeet ottoilemaan ja että asiat ovat selvinneet kaikesta huolimatta. Toivottavasti kirpputorikierros oli antoisa.

    VastaaPoista