Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ryskytysraidat Asuntomessuilla


Nyt olen sitten elämäni ensimmäiset Asuntomessut kokenut. Olen aina halunnut sinne käymään, mutta tapahtuma on ollut kovin kaukana. Pidän messuista ylipäätään ja katselen mielelläni asuntokuvastoja, vaikka sisustamiseni onkin kovin epätrendikästä ja kodikasta näihin huusholleihin verrattuna. Mutta kun nyt en mennytkään messuille omin jaloin, vaan Oton hellässä sylissä, kokemus oli aivan toisella tavalla avartava kuin jos olisin keskittynyt vertailemaan tapetteja.


Ostin etukäteen netistä invalidilipun. Se on hinnaltaan puolet normaalilipusta, ja sillä pääsee avustaja ilmaiseksi sisään. En tiedä, miten lipuntarkastajat on ohjeistettu määrittelemään invalidi - nyt ei Oton ja Samin kanssa ollut tietysti pienintäkään ongelmaa, mutta entä jos olisin tullut omin vintturajaloin? Invapysäköintialue oli joka tapauksessa aivan lähellä pääporttia, ja kun lippu oli ostettu valmiiksi, jonottaa ei tarvinnut yhtään.

Sami nimesi tämän aukion KOMIAn Seinäjoen kaupunkiseudun mukaisesti Via Comiosaksi...

Koska invalippu on niin halpa, sen ostaessaan ymmärtää tietysti heti, että saatu vastinekaan ei voi lähennellä tavanomaista. Niinpä menimme lähinnä ihmettelemään ja fiilistelemään. Luin etukäteen messuista tehdyn esteettömyysraportin, mutta siltikin alueen hankaluus tuli yllätyksenä. Tasaisin väliajoin oli uuteen asvalttiin tehty "ryskytysraitoja" noppakivistä, jotka ovat pyörän alla äärimmäisen epämiellyttäviä. Tällaisista noppakivistä oli tehty myös kulku melkein kaikkiin pihoihin, niin että tosissaan sai miettiä, viitsiikö yrittää katselemaan taloa edes ulkoapäin. Lisäksi oli kaksi suurehkoa torialuetta tehty suuremmista mukulakivistä, ja siinä ei enää tiennyt itkeäkö vai nauraa - vaikka Sami työnsi. Kivet ovat sen verran koholla, että pari kertaa pyörätuolin pikkupyörä jumahti saumaan ja melkein lensin tuolista nenälleni. Ei siis ihme, etten koko messualueella nähnyt kuin yhden toisen pyörätuolin käyttäjän. Ne alueet, joissa oli normaali asvaltti, olivat toki helppoja.


Ottaen huomioon sen, että ollaan eteläpohjalaisilla lakeuksilla, alueella oli melkoiset korkeuserot. Ei kyllä taatusti jää vesi lillumaan kaduille, oli kaadot niin rajuiksi tehty - välillä suorastaan pelkäsin, kun pyörätuoli oli aivan kallellaan. Tuo yläkuvan mäki tosin oli oma valinta, Sami toi minut sitä alas ja vei vielä ylöskin, pelottavasta hiirivaara-kyltistä huolimatta! Pojalla on melkoinen kunto, sanon minä. (Eikä hän selvästikään pelkää hiiriä.)


Portaitahan oli sitten joka paikkaan, niin taloihin kuin näyttelyosastoille. Moni kiva väliaikainen messuosastokin kävi käymättä siksi, että se oli haluttu laittaa korkealle, enkä viitsinyt tieltä ruveta huhuilemaan, mitä teillä siellä on. Tällaisia kaiteettomia rappuja olisi minun ja monen muun semivaivaisen paha kulkea omin jaloinkin.


Eräs OI-sisareni varoitti minua etukäteen alueen "tappoluiskista", ja nyt käsitän, mitä hän sillä tarkoitti. Kuuliaisesti moniin näyttelytaloihin oli tehty väliaikainen luiska, mutta niin lyhyenä, että jyrkkyyskulma oli kauhea. Pahimmassa tapauksessa luiska oli vielä liukasta filmivaneria, joka varsinkin tällaisella puolisateisella säällä on hengenvaarallinen. Toki nyt pitää muistaa, että OI-ihmisenä pelkään kuollakseni kaikkea, missä luu voi katketa, ja kaatumisenpelkoni on pyörätuolissakin melkoinen - mutta jopa täysin terve Sami, jolla on nyt muutaman kuukauden kokemus pyörätuolin työntämisestä, järkyttyi näistä.


Kun katselin näitä taloja normaalin itseni ajatuksin, en löytänyt ainoaakaan, johon voisin muuttaa, vaikka kävelisin, ennen kuin rappuihin olisi saatu edes jonkinlainen kaide (yläkuvassa sellainen on toki osana luiskaa, ei vakituisena). Kaide ylipäätään on huomattavan aliarvostettu. Aika moni ihminen pääsisi kulkemaan hyvin portaita, jos saisi ottaa vähän tukea jostakin. Mutta ilmeisesti yksikään näiden talojen rakentajista ei aio koskaan tulla vanhaksi eikä edes nyrjäyttää nilkkaansa.


Yleensäkin minulla on paha tapa katsoa kaikkea OI-silmälasien läpi, olin sitten omilla jaloillani tai en. Tässäkin kohtaa valitin Samille, että nuo laatat ovat sateella (kuten tässä) tai talvella aivan hengenvaaralliset! (Mitähän ympärilläni sadetta pitävät valituksestani ajattelivat. :) 


Näinkö sitten yhtään tupaa sisältä? Tasan yhden. Ryhdyimme Pentik-talon kohdalla hurjiksi, kun luiska näytti siedettävältä. No, sitten tulikin kynnys. Kaikki kynnykset koko messualueella olivat karmeita, ja lisäksi niihin tehdyt "luiskat" olivat aivan järjettömän lyhyitä ja jyrkkiä (noin 45 astetta, sanoisin) sekä vielä kumpuilevia. Niinpä pääsin tähän taloon vain niin, että nousin seisomaan pyörätuolista kuistilla, Sami nosti tyhjän pyörätuolin sisään ja minä könysin puolentoista jalan ja kahden käden varassa tuolista tukea ottaen perässä. Sitten talo oli vielä aivan "olematoon", alakerrassa vain kylppäri ja keittiö ja pieni sohvanurkkaus, lisää tilaa olisi ollut yläkerroksessa... Edit: esitteen mukaan alakerrassa olisi ollut yksi makuuhuone, mutta se jäi meiltä täysin huomaamatta, kun koetimme päästä ulos vastavirtaan ja the kynnyksen yli, harmin paikka!


Viisastelin etukäteen, että ei minun tarvitse niihin asuntoihin päästä, kun niissä kaikissa on valkoinen sohva ja harmaa matto. No, tämä sohva on vaaleanharmaa, ei ihan valkoinen. Mutta harmaa oli koko kämppä, tai siis se pieni tila, minkä siitä näimme. Kaapistot ja seinät toki ovat mitä ovat, mutta olisi hauska nähdä, millaisia nämä ovat oikeina oikeiden ihmisten koteina. Täytyyhän elämän jälkien ja värien jossakin näkyä!


Lisää harmaata. Alakerta oli niin pieni, että kun otin tämän kuvan, taakseni mahtui juuri ja juuri edellisen kuvan sohvapöytä ja sohva.


Lattiamateriaali tosin oli mielenkiintoinen. Tuossa eivät meidän kissaneitien kynnenjäljet ehkä aivan heti näkyisi!


Kylppärin suihkukaapista pidin kovasti, koska siinä ei ollut minkäänlaista kynnystä. Tuonne pääsisi vaikka Unelmalla, tosin ovet pitäisi kyllä silloin jättää auki. (Sanoo hän, joka edellisen leikkauksen jälkeen Jalasjärvellä kömpi suihkualtaaseen pesulle. Kun oli parikymmentä vuotta saanut olla OI:n pahimmilta venkoiluilta rauhassa, ei itsekään osannut oikein varautua rampuuteen.)


Tässä kohtaa varmaan tuli jo kaikille selväksi, että en ole modernismin ystävä. Onneksi messuilla oli muutamia minunkin silmääni kauniita taloja. Tuossa keltaisessa olisi kiinnostanut talon puolelta autotallin puolelle menevä hauska lasikäytävä.


Ja vaikka olen epäilemättä tylsä ja ennalta-arvattava, kyllähän nämä pohjalaiskorttelin talot silmääni hivelivät kaikista eniten. Ne näyttävät taloilta, vaikka olisinkin pitänyt tarkemmasta symmetriasta ikkunoiden suhteen. Olisi ollut kiva päästä näihin sisään, mutta yhdessäkään ei tainnut olla edes luiskan yritystä.


Ilahduttavaa oli bongata parilta pihalta tuttu nimi. Entinen työkaverini Marika Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten maisemapalveluista on suunnitellut messualueen pihoista kahdeksan, ja ammattilaiset valitsivat niistä kaksi messujen kolmen parhaan pihan joukkoon.


Kuva itse pihasta nyt on mitä on, kun muistin vasta kadulle päästyämme, että sitä itse suunnitelman tulostakin olisi voinut kuvata eikä vain kylttiä... Ja sen kamalan katureunakiveyksen takia emme viitsineet mennä enää takaisin, vaan zoomasin kadulta.


Viittä tuntia ei jaksa messuilla edes eikä varsinkaan Oton kanssa, ellei välillä syö. Me nautimme kananpoikaa barbecue-kastikkeessa ja olimme erittäin tyytyväisiä. Annos oli maukas ja suuri, kuten kuvasta näkyy! Lisäksi oli hupaisaa syödä kertakäyttöhaarukalla ja -veitsellä, jotka näyttävät aivan metallisilta. (Ravintolan kassa oli muuten ensimmäinen, joka 2,5 kk ottoiluni aikana on puhunut Samille eikä minulle. Hän ei tahtonut havahtua olemassaolooni silloinkaan, kun sanoin itse jotakin. Sain sentään maksetuksi. :)


Sää on tänä kesänä vähän arvoitus, ennusteetkin vaihtelevat niin, että vasta aamulla oikeastaan tietää, mitä on luvassa. Katsoimme aamulla ennusteesta, että sateen mahdollisuus on, mutta päätimme ottaa harkitun riskin ja sadeviitat Oton reppuun. Ja kuten aina, meillä meni hienosti sään kanssa. Ensimmäinen kuuro tuli, kun olimme sopivasti erään autokatoksen suojissa.


Toinen kuuro tuli niskaan katoksesta lähdettyä. Mutta eräs ystävällinen mies - en edes tiedä, oliko hän messuorganisaation vai jonkun näytteilleasettajan edustaja - piti sateenvarjoa pääni päällä Samin työntäessä ja neuvoi seuraavan sateensuojan. Minähän en ole sokerista, mutta kuulolaitteeni eivät kestä vettä! Kiitos tämän henkilön, vietimme seuraavan kuuron Bayerncarin näyttelyteltan suojissa. Siellä oli vieläpä pöytä ja tuoleja, niin että Samikin sai istua, ja kun esittelijä ilmaantui paikalle, hän evästi meitä herkullisilla mainoskarkkipusseilla siitä huolimatta, että taatusti tiesi meidän olevan siinä vain sateensuojan eikä autontarpeen vuoksi.


Kolmas kuuro iski sopivasti meidän nauttiessamme hyvää lounasta ravintolateltassa. Senkin jälkeen aina silloin tällöin jokunen pisara tuli taivaalta, mutta sää parani koko ajan ja välillä oli todella kuuma. Onneksi pitkän mäen juurelta löytyi vaunu, josta sai ostaa smoothieita.

 

Kaikkineen oli kiva päästä messuille näkemään, mistä on kyse. Vielä kivempaa olisi ollut, ellei alueen suunnittelija olisi saanut päähänsä vaikeuttaa kulkemista noilla kammottavilla ryskytysraidoilla ja -kentillä. Ja aivan mahtavaa olisi ollut, jos edes jonkin talon kynnysluiska olisi tehty järkeväksi. Mutta toisaalta en "terveilläkään" jaloilla olisi jaksanut kiertää kuin muutaman huushollin lukemattomine rappuineen. Osaako joku sanoa, onko kukaan koskaan millekään messualueelle rakentanut edes liikuntaesteisille soveltuvaa taloa (esteettömyyshän tarkoittaa paljoa muutakin)? Se olisi mielenkiintoinen. Kun vastaan tulleet tuttavat ihmettelivät, miksei esteettömyyttä ole paremmin huomioitu, muistutimme, että eiväthän vammaiset rakenna taloja, hehän ovat vain kotona yhteiskunnan elätteinä ja poistuvat sieltä korkeintaan kirkkoon. "Ai niin, mä unohdin", tuttavat olivat havahtuvinaan.


Emme tietysti nähneet koko alueesta kuin pintaraapaisun. Osa reiteistä jäi käymättä ryskytysraitojen takia, ja kaikkineenkin olisi oikeasti tarvittu monta päivää, jotta tuolla olisi ehtinyt kaikkeen tutustua. Isäntäkortti ei siis ole ollenkaan tyhmä ostos, jos tahtoo oikein tosissaan perehtyä tarjontaan ja pystyy olemaan paikalla useamman päivän. Me olemme tyytyväisiä, kun tuli käytyä edes näin. Ehkä joskus toisin! Joka tapauksessa saan nyt nautiskella esitesaaliistani, ja kuvia taloista sisältä löytyy tietysti muista blogeista ja naistenlehdistä.


26 kommenttia:

  1. Sanoisin että melko ajatuksia herättävä postaus. Sitä ei voi ymmärtää jos ei ole koskaan joutunut liikkumaan pyörätuolilla että millaista se oikeasti on. Mua alkoi vähän hävettää messujärjestäjien puolesta. Laita ihmeessä sinne palautetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittavintahan tässä on se, että en minäkään olisi monta asiaa osannut ajatella pyörätuolinäkökulmasta ennen tätä kesää! Sitä ajattelee, että "hienoa, luiska" eikä havahdu luiskan jyrkkyyteen tai kynnyksen korkeuteen. Toki nyt on muistettava sekin, että liikuin kelaamalla tai Samin työntämänä, enkä tiedä olisiko esim. sähkärillä päässyt paremmin noista ryskytyksistä yli - mutta en kyllä sähkärilläkään olisi lähtenyt tappoluiskaa ylös tai alas... Toisaalta on reilua, että invalidille myydään halpa lippu, mutta toisaalta saman hintainen se olisi opiskelijalle tai varusmiehelle, jotka pääsevät näkemään kaiken haluamansa. Olisi kiva, jos oikeasti taloja ja messuja suunniteltaessa otettaisiin huomioon se, että kävijöitä ja asukkaita on monenlaisia. Todellakin me kaikki vähintäänkin vanhenemme, ellei mitään sen pahempaa satu.

      Poista
    2. ...korjaus: toki invalle lippu on halvempi kuin opiskelijalle tai varusmiehelle, koska sillä pääsee sisään myös avustaja.

      Poista
  2. Sanoisin että melko ajatuksia herättävä postaus. Sitä ei voi ymmärtää jos ei ole koskaan joutunut liikkumaan pyörätuolilla että millaista se oikeasti on. Mua alkoi vähän hävettää messujärjestäjien puolesta. Laita ihmeessä sinne palautetta!

    VastaaPoista
  3. Kimara Katariinassa on sisällä hissi. Mutta nyt en muista, miten siinä oli hoidettu itse taloon pääsy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissi ei tuttavien mukaan ole messuvieraiden käytössä, enkä huomannut taloon luiskaa ollenkaan... :D Sinällään hissi on loistava idea, siinä on osattu ajatella tulevaisuuttakin.

      Poista
  4. Ja sitähän en tässä tarkoita ollenkaan, että minun olisi Otolla pitänytkään joka paikkaan messuilla päästä. Mutta olisi ollut hauska, jos suhteellisen kivuttomasti ja kauhuttomasti "jalootoonkin" voisi tutustua vaikkapa 3-4 asuntoon neljästäkymmenestä kunnon luiskien avulla. Ja ilman Samia en olisi oikeasti päässyt alueella sisustushallia kauemmas, siinä oli ensimmäinen ryskytysraita. Nyt hän auttoi ja minä keskityin vain "istumaan ja pelkäämään".

    VastaaPoista
  5. Oulun asuntomessuille oli tehty esteetön talo, ainakin omistaja oli pyörätuolissa. Joitakin vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa harmi, ettei täällä ollut yhtäkään sellaista!

      Poista
  6. Olin messuemäntänä v.2000 Tuusulan asuntomessuolla yhdessä talossa. Naapuritalo oli suunniteltu esteettömyys mielessä, sillä perheen isäntä oli pyörätuolin käyttäjä. Puutarhassakin oli hienot luiskat grillipaikalle ja puuliiteriinkin. Se oli kiva talo. Kivempi kuin se missä olin töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuossa sanoinkin, että olisi kiva suunnitella talo, joka olisi esteetön, mutta muuten just niin tip top kuin nämä esteellisetkin. Eli että ei se sisäänkäynnin järkevyys jne vie yhtään hohtoa muulta asumiselta.

      Poista
  7. Olin messuemäntänä v.2000 Tuusulan asuntomessuolla yhdessä talossa. Naapuritalo oli suunniteltu esteettömyys mielessä, sillä perheen isäntä oli pyörätuolin käyttäjä. Puutarhassakin oli hienot luiskat grillipaikalle ja puuliiteriinkin. Se oli kiva talo. Kivempi kuin se missä olin töissä.

    VastaaPoista
  8. Koneella lukee valmiina Malli ;)
    Mukava, kun pääsitte messuille ja nehän on vielä monta päivää, jos vaikka menette toisenkin kerran! Messualuehan on Seinäjoen "vuoristossa" Jouppilan- ja Kyrkösvuorten välimaastossa, siksikin niitä korkeuseroja.
    Seitsemänkymppiselle fibrolle kaiteettomat 4-5 porrasta oli jo haaste päästä sisään eikä puhettakaan, että olisin yrittänyt kapeita portaita yläkertoihin. Suihkukaappia en nähnyt. Vain niitä sadesuihkuja avoimissa suihkutiloissa.
    Joissakin makuuhuoneissa oli sängyn päätyseinässä harmoninen kukkatapetti, mutta joissakin vain maalattu seinä. Yksi vaaleanpuna-sävytteinen vessa! Niitä kahta vaaleanpunaista taloa en nähnyt ollenkaan, koska messupäivä vähän tyssäsi vatsavaivoihin. Järven rannalla käynti oli hieno kokemus, vaikka olenkin ollut uimarannalla ja vastapäisellä rannalla ajellut autollakin, niin penkalla eli vallilla en ole ennen käynyt. Kannatti toki käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin tuossa Samille, että saakohan invalidilippuun yhdistää isäntäkorttia... :D :D No joo, ehkä pitäisi odottaa niin kauan, että jotenkuten kävelen. Tuollaiset 4-5 rappua saattaisin pystyä nousemaan ylöspäin ilman kaidetta, mutta se alastulo - vasen polveni (jonka varassa nyt on menty) saattaa pettää alta koska vain, ja on karmeaa tulla rappusia ilman, että jostakin saa kiinni.

      Mutta alue oli kyllä sinänsä elämys, että en tähän asti ole oikein kunnolla edes tajunnut, missä se on. Hölmönä kuvittelin pitkään sen olevan Törnävällä... Kaunista seutua, vaikka tuvat kylki kyljessä ovatkin.

      Poista
  9. 90-luvun puolivälissä oli asuntomessut Joensuun Marjalassa ja siellä oli teemana esteettömyys. En tosin muista, enkä ole nyt jälkikäteen kiinnittänyt huomiota, ovatko jalkakäytävät ym. vielä esteettömiä. Pitääpä käydä tutkimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tuntua, että kaikilla muilla asuntomessuilla on ollut edes jotakin esteetöntä paitsi täällä... :D Jos ikinä käyn vielä Joensuussa, haluan käydä tutustumassa alueeseen.

      Poista
    2. Tervetuloa! Eihän tänne ole Nilsiästä (!) kuin parin tunnin ajomatka! :)

      Poista
    3. Marjalassa oli huomioitu liikuntaesteiset eli kaikki oli tasaista, kadullakin, mutta ongelmaksi tulivatkin näkövammaiset. Jos liikkui valkoisen kepin varassa tai oli ongelmaa esim. näkökentän, kontrastin tms. kanssa, paikoittain olisi ollut aika vaarallistakin liikkua, kun ei hahmottanut missä oli. Rakensivat sitten tolppia, joissa oli suuntanuolia ja symboleina esim. kadunnimiä (Aurinkokatu > aurinkosymboli) ja jostain värityksiä laitettiin kontrastin takia, mutta ihan kaikkea ei ehkä ollut ajteltu loppuun asti. Oli siellä kyllä kaksi kerroksisia taloja, ilman sen kummempia apuja yläkertaan. Paljonhan sinne on rakennettu matkan varralla. Lähinnä mieleen on jäänyt, että siellä oli silloin pinnalla olleen radiojuontaja Pertti Salovaaran (oliko silloin radiomafialla) "asunto" joka oli sisustukseltaan joko Salovaaran tekemä tai häntä silmällä pitäen tehty ja paheksuntaa aiheutti se, että saunan lauteilla oli olutpullo :D

      Katja P.

      Poista
    4. Sepä se, kun esteettömyys tarkoittaa niin paljon muutakin kuin liikuntaesteellisille sopivaa ympäristöä! Vaatii valtavaa ammattitaitoa tehdä todella eateetön ympäristö. Näilläkin messuilla esim. monet osastojen portaat oli tehty uurretusta terassilaudasta, jossa hyvänäköisenkin on vaikea nähdä, missä rappu vaihtuu.

      Poista
  10. Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Tämä kannattaisi antaa kaikenmaailman arkkitehdeille ja maisemointisuunnittelijoille luettavaksi. Oma isäni on ollut nyt pari vuotta pyörätuolissa ja kyllä näihin asioihin kiinnittää aivan eri tavalla huomiota kun on välillä itsekin tuolia työntämässä.

    Siinä yhdessä talossa tosiaan oli hissi, mutta ei tällä hetkellä (sinänsä ymmärrettävästi) käytössä. Muutenkin kyseisessä talossa oli otettu ikääntyminen ja mahdolliset liikuntarajoitteet huomioon. Satuin nimittäin kuulemaan kun talon omistaja esitteli taloa eräälle vieraalle. Muistaakseni taloon oli kyllä liuska, olisiko sitten ollut takaoven puolella? Saatan muistaa väärinkin, niin monessa talossa tuli käytyä, että yksityiskohdat menevät sekaisin.

    Minäkin pidin Pohjalaistaloista, niistä pari oli myös aika mukavia sisältä. Eritoten ilahduin värien käytöstä, useinhan talot tosiaan edustavat aika puuduttavasta harmaa-valkoinen-valkoisempi-linjaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan siinä luiskan lisäksi yhtään järjellisempi kynnyksen ylitys? Se näissä pääasiassa nousi esteeksi, kun siitä ei mitenkään edes Samin voimin olisi saatu minua ja pyörätuolia yhtaikaa yli. Olisi varmaan pitänyt merkitä itselle esteettömyysraportin pohjalta karttaan talot, joihin olisi ollut pieni mahdollisuus edes yrittää sisälle... Tai olisihan messujärjestäjä voinut laittaa invakuvat sellaisiin? Mutta jo ne noppakivirajaukset tekivät sen, ettei joka pihaan viitsinyt edes yrittää. Joka tapauksessa harmituksesta huolimatta saimme invalipun verran vastinetta. Jos täysi hinta olisi maksettu, asia olisi eri.

      Poista
  11. Olen joskus muinoin ollut asuntomessuilla (en muista missä), jossa oli kerrostalo, joka oli suunniteltu esteettömäksi ja esim. keittiöt sellaisiksi, että pyörätuolissa pystyi tekemään hommia. Koska siihen aikaan olin vielä ketteräjalkaisempi kuin nykyisin, en osaa yhtään arvioida, miten käyttökelpoisia oikeasti olivat. Mielikuva jäi isoista, avonaisista oviaukoista ja keittiöissä alakaappien puuttumisesta, erlaisista vetotasoista ja matalista yläkaapeista - tosin muistikuvat ovat muistikuvia, koska aikaa on kulunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juteltiinkin tuossa Samin kanssa, että jos rakentaisimme (mitä tuskin koskaan teemme), ei juuri keittiöön apua haettaisi niinkään miltään keskivertoterveiden messuilta kuin vammaisjärjestöjen asiantuntemuksesta.

      Poista
  12. Harmittavaa tuollaiset hankalakäyttöiset asunnot. Vakivammaisten lisäksi vanhukset, lapsiperheet, tilapäisesti liikuntarajoitteiset ym tarvitsisivat helpot kulkuyhteydet asuntoon ja asunnossa. Tuollaisten ryskyraitojen reunaan ei olisi ollut mahdotonta laittaa tasainen "suojatie" vaunuilijoille, pyöräilijöille ja paljasjalkaisille. Ohutpohjaisilla kengillä kävelykin on varmasti ikävää ja vanhuksilla ei jalka enää nouse joka muhkuran yli.
    Noita luiskia olen aina ihmetellyt kun ovat niin jyrkkiä. Eikö niille ole mitään säädettyä maksimi jyrkkyyttä. En uskaltaisi itse edes lastenvaunuja niissä lykkiä alaspäin. Kuvista päätellen on puuttunut vain tahtoa, tilaa olisi ollut parempiinkin ratkaisuihin.

    Mukava kuitenkin, että uskalsit lähteä asuntomessuille ja kerroit kokemuksiasi meille muillekin.

    Hyvää lomailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen toki ymmärsinkin, että kun messuilla haetaan näkyvyyttä, jokainen rakentaja teettää mahdollisimman hankalan talon. :) Mutta tosiaan nuo kiveykset ovat pahat jo polkupyörällä ja korkokengillä liikkuville, enkä minäkään tohtisi viedä lastenvaunuja tuollaisia tappoluiskia ylös tai alas. Tilaa olisi todellakin ollut tehdä järjelliset luiskat, mutta ilmeisesti tällä komialla kaupunkiseudulla eletään kuin Neuvostoliitossa, jossa vammaisia ei "ollut". Kertoohan jotain sen ravintolan kassatytön käytöskin - minua ei "ollut" hänelle, ennen kuin tyrkytin pankkikorttia. Se kelpasi...

      Poista
  13. No voi sentään! Tarkoitan niitä ryskytysjuttuja ja huonoja luiskia. Mutta sait nähdä edes jotain. Siitä olen iloinen.
    Minulla on suhteellisen terveet jalat (reuma vain vaivaa), joten en varmaan olisi itse osannut ajatella sinun laillasi, Kaisa. Jaksamista edelleen ja ota rauhallisesti. (menossa heinäkuussa 2016.)

    VastaaPoista