Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Anttilan keväthuumaus jäi taakse

 

Kun isä muutti vajaa vuosi sitten palvelutaloon ja äiti jäi asumaan yksin, hän hankki seurakseen uuden television. Hämmästykseksemme hän ei niinkään katso siitä Kauniita ja rohkeita tai Emmerdalea, vaan seuraa tarkasti uutisia ja on aivan erityisen mieltynyt eduskunnan kyselytuntiin! Niinpä 85-vuotias äitini monesti tiedottaa meille nelikymppisille netinkäyttäjille maailman tapahtumista. Näin kävi eilen Anttila-uutisen kanssa.

On käsittämätöntä ajatella, että Anttila, joka on "aina" eli vuodesta 1952 alkaen ollut, lakkaisi olemasta. Mutta kuten joku asian tänään hyvin määritteli: ulkomaalainen omistaja katsoo vain sitä, kannattaako. Jos ei kannata, saa mennä. Tämä on tietysti järkevää bisnesajattelua, mutta uskoisin, että monelle suomalaiselle Anttila on paljon muutakin kuin "vain" kauppaketju.

Millaisia muistoja sinulla on Anttilasta? Minä aloin pohtia omiani tänä aamuna, kun Samin kanssa keskustelimme konkurssista ja siitä, miten me profiloisimme ketjun, jos saisimme siihen mahdollisuuden (eli jos jollakulla on liikaa rahaa, tänne saa tuoda, meillä on kyllä ideoita!).


Muistot yltävät pitkälle 1970-luvulle. Anttilan kuvasto tuli yleensä jouluksi, ja se oli kaikkine leluesittelyineen ihmeellinen. En tiedä, sainko siitä koskaan mitään, sillä lahjathan toi joulupukki. Hämärästi aavistaisin, että eräs kolmipyöräinen, sisälläkin ajettava polkupyörä olisi osunut vanhempieni silmiin Anttilan kuvastosta. 

Sittemmin itse kivijalkakauppa edusti meille maaseudun lapsille puoliparatiisia. Vanhempani ovat hyvin periaatteellisia siinä, että mitä ei Lapualta saa, sitä ei tarvita, eikä meiltä ikimaailmassa lähdetty varta vasten ostoksille Seinäjoelle. Mutta kun varhaisteininä minun lääkärireissujeni takia Seinäjoella käytiin, sain joskus kerjättyä isän äärimmäisen vastentahtoisesti ajamaan Anttilaan. Sieltä ostettiin minulle ihana aitokasarivärinen villapaita (100 % akryylia tietenkin) ja kasettisoittimellinen kelloradio (!) 1980-luvun lopussa. Sieltä ostin elämäni ensimmäiset cd-levyt joskus 1990-luvun taitteessa.

Saatuani ajokortin minä olin niin hurja, että lähdin toisinaan aivan vain ostoksille Seinäjoelle. Tällöin Anttila oli kaiken keskipiste, sillä "Anttilan parkki" oli meille maakunnasta tulleille turvallinen kaiken keskipiste. Kukapa sitä nyt olisi tohtinut ajaa Seinäjoen keskustassa pysäköidäkseen johonkin muualle! Anttilan parkista sitten käveltiin mihin käveltiinkin, ja totta kai käytiin ainakin, joskus pelkästäänkin, Anttilassa.

1990-luvulla Anttilan vaatevalikoima oli hyvin erityyppinen kuin nykyään, ja löysin sieltä parikymppisenä paljon kaikenlaista kivaa päällepantavaa hyvin edullisesti. Muistan, miten kerran aikana ennen maksukortteja olin joululomalla Anttilan alennusmyynneissä ja olin kukkaroon vilkaistessani katsonut setelin värin väärin. Vasta kassalla tajusin, ettei minulla ollutkaan tarpeeksi rahaa ostoksiini. Ei muuta kuin tavarat asiasta-ei-niin-ilahtuneen kassaneidin suojiin, minä ulos automaatille jonottamaan - ja sitten tietysti automaatti ei millään tahtonut toimia. (Lohdullista, että jokin pysyy; vielä tänä päivänä Anttilan automaatin toimivuutta saa aina jännittää.) En edes muista, sainko lopulta nostetuksi rahaa, vai jouduinko karsimaan pois osan ostoksistani.

Vaatteiden lisäksi Anttilasta ostettiin tietysti levyjä! Sieltä löytyi sekä paras valikoima että hauskat alennuslaarit. Helsingin-reissuilla oli ihmeellistä, kun asematunnelin Anttila oli sunnuntainakin auki ja levyvalikoimaa pääsi penkomaan! Sittemmin Samin kanssa ostimme Anttilasta paitsi cd-, myös läjäpäin dvd-levyjä. En vieläkään tiedä, mihin muualle voisin noin vain kävellä sisään ja ostaa lempi-tv-sarjani tuotantokaudet boksina. (Juu, netistä voi tilata, mutta eiväthän ne silloin ole heti kädessä, ja juu, jostakin Netflixistä voi katsoa, mutta eiväthän ne ole silloin hyllyssä!)

Tampereella opiskellessani Anttila oli minun asuntooni nähden hankalassa paikassa. Silti raahasin sieltä milloin mitäkin enemmän tai vähemmän tarpeellista. Esimerkiksi edelleen käytössämme oleva leivänpaahdin on Anttilasta noin vuodelta 1994. Muistan, että se maksoi 120 markkaa ja että mietin kauan, voinko ostaa sen. Kahdenkymmenen vuoden palveluksella ei tuo nykyinen noin 20 euroa enää niin suurelta summalta tunnu. Sittemmin Jalasjärvellä ollessa innostuimme tilaamaan Anttilan nettikaupasta puoleen hintaan juoksumaton, joka on valitettavasti vähemmällä käytöllä kuin tuo leivänpaahdin...

Aiemmin Seinäjoen Anttila oli kaksikerroksinen, niin että myös alakerran ruokaosasto kuului tavarataloon. Kun eräs nuori mies oli toistakymmentä vuotta sitten ensimmäistä kertaa tulossa luokseni friijoolle, kävin perjantain työmatkalla hakemassa Anttilan ruokaosastolta herkut viikonlopuksi, jännittyneenä miettien, seuraisiko tästä jotakin ja mitä seuraisi. No, sen seuralaisen kanssa on siitä lähtien kuljettu myös Anttilassa. Ja Sami olikin kauan aivan pro tekemään löytöjä tekstiilipuolen alelaareissa, sillä mieskin voi ostaa ikkunaverhoja!


Viimeiset viisi vuotta olemme asuneet Seinäjoen Anttilan naapurissa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, kuten äidille eilen sanoin, että ei se kyllä meidän ostoksillamme olisi pystyssä pysynytkään. Käymme pari kertaa viikossa ruokaostoksilla alakerrassa nykyisin toimivassa erillisessä K-supermarketissa, mutta emme edes muistaneet, koska olisimme viimeksi käyneet yläkerrassa. (Kerran keväällä Oton kanssa yritimme, mutta tavaratalo olikin mennyt jo kahdeksalta kiinni - nyt alkaa aavistaa, miksi.)

Toki Anttilasta on paljonkin tarpeellista tähän asuntoon ostettu roskasangoista ja parvekeverhojen tangoista hääkuvien kehyksiin asti, mutta jotenkin vain ei ole viime aikoina tullut tarvetta piipahtaa. Ketjun vaatevalikoiman tyyli muuttui joskus 2000-luvun alkupuolella sellaiseksi, etten yksinkertaisesti enää löytänyt sieltä mitään mieluisaa, ellei lasketa minun ja anopin hankkimia aniliineja tikkitakkeja sekä kenkäosastoa, josta on löytynyt varsinkin Samille erinomaisia kenkiä. Jopa ne levyostokset ovat supistuneet minimiin sekä Spotifyn että - no, niiden nettikauppojen vuoksi.  

Ja siltikin: kun on yhtäkkiä joskus sunnuntai-iltapäivänä tajuttu, että nyt tarvitaan kumiverkkoa maton alle tai kehykset valokuviin tai yksinkertaisesti vain halutaan mennä jonnekin ihmettelemään, olemme marssineet muutaman sata metriä Anttilaan. 

Kun nyt kuulimme konkurssiuutisen, piti tänään tietysti mennä käymään. Asiakkaita oli kohtuullisen paljon, mutta järkyttävältä näyttivät sekä vanhat hilpeät tarrat, joissa kehotettiin jaksuttamaan ostokset laskulle, että elektroniikkaosaston kassalla ollut kyltti, jossa pahoiteltiin sitä, ettei nettikaupasta tilattuja tuotteita voitu luovuttaa. Onneksi en mennyt innoissani klikkailemaan mitään ostoskoriin, kun taannoin silmiin osui Facebookissa Netanttilan alennusmyyntimainos, sillä en olisi kuitenkaan ymmärtänyt maksaa luottokortilla.

Saa nyt nähdä, miten tässä käy, löytyykö vielä jostakin ketjulle pelastaja, vai onko yli 60 vuoden olemassaolo kohta historiaa. Seinäjoen Anttilan kohdalla mahdollisen liikkeen lakkauttamisen tekee erityisen ikäväksi se, että Anttila on ollut kaupungin keskustan viimeinen sekatavarakauppa. Autottomat, ehkä iäkkäämmät keskusta-asujat joutuvat ottamaan taksin, jos pyrkivät Citymarketeihin tai Halpa-Halliin, Prismasta puhumattakaan. Toki pyyhkeitä ja sukkia ja muuta pientä sälää saa joistakin ruokakaupoista, mutta paljon on sellaista, mikä on ollut kohtuullisen helppo hankkia Anttilasta.

Mutta tietysti karmein tilanne on työntekijöille. Ilmeisesti tavoitteena on toistaiseksi pitää liikkeet auki, mutta ei mikään ole niin kauheaa kuin epävarmuus. Sekä työntekijöiden että asiakkaiden vuoksi toivotaan hartaasti, että asiat jotenkin järjestyisivät.

7 kommenttia:

  1. Surullista. Mä muistan Anttilan myös lapsuuden Seinäjoki reissujen odotetuimpana kohteena. Silloin siellä oli se ruokapaikka yläkerrassa! Ja pallomeri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin olikin! Se oli oikea Tavaratalo isolla T:llä.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Täytyy kyllä sanoa, että on tuo Anttilan valikoimakin kyllä ollut niin laskussa, jo vuosien ajan. Ei tosiaan sitä paratiisi fiilistä, mitä se juurikin lapsena tarjosi, ku maakunnasta ajettiin Anttilaan! :)
    Suurin ikävä asialla tosiaan on työntekijät, mistä he löytävät työpaikan ja se juurikin että keskusta autioituu kaupoista, on myöskin kurjaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheinta oli tänään lukea, että ihmiset ovat räyhänneet myyjille, kun eivät saa nettikaupasta tilaamiaan tuotteita. Mielestäni on väärin ja huijausta, että nettikauppaa on pidetty yhä auki konkurssiuhasta huolimatta, mutta eihän se kivijalkakauppojen myyjien syy ole! Kiva kuunnella haukkumista ja uhkailuja, kun on irtisanomislappu taskussa. :(

      Poista
  3. Muutimme Joensuuhun 1985, vuosi ennen kun menin kouluun. Joensuun katukuva oli kauppojen ja kauppakeskusten osalta kovin erilainen kuin nyt. Työläisperheenä asioimme usein silloin vielä voimissaan olleen Elannon Centrumissa ja sen lisäksi erityisesti äiti tykkäsi käydä kadun toisella puolella sitä vastapäätä olevassa Anttilassa. Minä rakastin Anttilan leluosastoa, äiti sai aivan rauhassa käydä katselemassa mitä halusi ja tekemässä vielä ruokaostokset, minä nakotin kuin tatti lelujen keskellä katselemassa kaikkea kivaa, leluosastolla oli myös iso hyrrä, jota pumpattiin ja joka jäi pyörimään ja sillä sai peräti leikkiä. Tuli tässä kesällä hyvin nostalginen olo, kun venäläisessä Kuun pimeä puoli -sarjassa vuoteen 1979 joutunut päähenkilö istuu yhdessä kohtauksessa pumppaamassa juuri samannäköistä hyrrää.

    Anttilan yhteydessä oli silloin myös ruokapaikka, en tiedä oliko Anttilan vai ei, mutta Anttilan kahvilana siitä puhuttiin. Joskus harvoin kävimme siellä jäätelöllä tai peräti jopa syömässä annokset, sitä en muista mitä söin, mutta äiti söi melkein aina oopperaleivän ja se tuntui silloin jotenkin hienolta. Opin myös mitä servetti tarkoitti, sillä en yhtään ymmärtänyt mitä äiti pyysi tuomaan, ei täällä mitään serpentiiniä ole ;)

    Yläasteaikoina ostin aika paljon vaatteita Anttilasta, en ollut mitenkään muodin perässä kulkija edes nuorena ja tykkäsin "mukavista vaatteista". Anttila oli todellinen sekatavarakauppa ja mukaan tarttui milloin mitäkin, vaikka toki Tiimari oli esim. vihkojen, kynien ja kumien suhteen ihan lyömätön paikkka. Joensuun liike- ja vaatekauppatarjonta monipuolistui, kaupunkiin tulivat vähitellen Lindex, KappAhl, H&M (kunnes vaatteiden laatu oikeastaan kaikissa kaupoissa laski joitakin vuosia sitten), muitakin liikkeitä tuli lisää ja Anttila jäi vähän paitsioon. Mutta yhdessä asiassa Anttila on tosiaan ollut pitkään lyömätön: dvd-osasto! Olen ostanut sieltä lukemattomat määrät elokuvia ja tv-sarjoja; vaikka netflix yms. tarjonta olisikin epäilemättä ekologisempaa, hankin edelleen katsottavat dvd:einä ;). Viimeisin ostokseni Anttilasta on kesäkuulta; ostin Vallilan verhot alehinnalla, Orphan Black -sarjan 3. tuotantokauden ja löysin kaverille 2 boksia Castle -sarjaa. Autollisena ja reilun 100 kilometrin päässä Joensuusta asuvana Joensuussa käydessä päivittäistavarat tulee ostettua ruokaostosten kanssa automarketista. Mitä ei sieltä saa, tulee ostettua jostain muualta, Anttilaan tulee lähdettyä vartavasten enää harvoin, joskus ohikulkiessa tulee pistäydyttyä, Anttilan verkkokaupasta en ole ostanut koskaan mitään.

    Joensuun Anttila on kuitenkin hyvin pitkäaikainen osa Joensuun katukuvaa ja kauppatarjontaa, että outoa on jos se häviää, saa nähdä miten käy. Työntekijöiden kohtalo tuntuu kurjalta; edessä on pahimmillaan työttömys ja kaiken lisäksi saa vielä asiakkailta kuran niskaan :(

    Katja P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anttila oli tosiaan aikoinaan bändiltään jotenkin hieno, mutta ei liian - se oli sellaista hienoutta, mikä oli tavallisen tallaajankin saavutettavissa. En tiedä missä vaiheessa valikoima, brändi ym alkoivat jäädä jälkeen muista kaupoista. Jotenkin johto ei vaan ollut ajan tasalla, ja maailma muuttui. Olisi kiva tietää, paljonko meitä dvd-levyjen ostajia vielä nykyään on, olisiko siihen puoleen kannattanut panostaa entistä enemmän.

      Poista