Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

"Treenatessa on sykkeen noustava ja hien tultava pintaan" - check



Otsikon mantraa hoki Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelman vetäjä, ja minä alan ymmärtää, miksi täällä on koko ajan nälkä...

Tilanne on siis se, että olen ollut jalkeilla sauvojen kanssa. Aamulla pääsin suihkutuolilla pesulle, ja jo siirtymisissä sängystä tuoliin huomasin, että yön aikana on tapahtunut ihmeitä. Jos eilinen vääntäytyminen vessaan "eevalla" eli "fordilla" vastasi Naisten kymppiä, nyt on jo kummasti parempi olo. Tosin yhä vessakäynti sauvojen varassa (huoneen poikki ja käytävän yli) vastasi reipasta juoksulenkkiä, mitä hikeen ja hengästymiseen tuli. 


Haavat ovat yhä hirmuisen kipeät. Ne ovat pienet mutta syvät, ja täsmälleen sellaisessa kohdassa reisiluun yläosan/lonkan kohdalla, että istuminen sattuu, makaaminen sattuu, seisominen sattuu ja vessanpöntöllä istuminen vasta sattuukin. Alemmasta, pienemmästä reiästä otettiin irti luussa ollut kiinnikeruuvi ja ylemmästä mentiin luun sisään vetämään pois itse naula. Itse luu alkaa vähinsä jomia vasta nyt.

En vieläkään tiedä, mitä tästä operaatiosta ajatella. Jopa leikkaussalihoitaja oli kuulemma ollut kauhuissaan, kun leikkaukseen oli tilattu vain poistovälineet eikä uutta ydinnaulaa. Mutta tänään kierrolla ollut ensimmäinen ortopedi (se, jonka vastaanotolla olin, ei leikkaava) vakuutti, että kuvissa luuni pinta näyttää tukevalta, ja että murtumariski on joka tapuksessa nyt pienempi kuin silloin, kun naula kaivoi luuta. Uudet koko reiden röntgenkuvat otetaan vielä tänään.

Olen täällä ilmeisesti maanantaihin asti ja sitten pääsen suoraan kotiin, onneksi ilman terveyskeskuskierrosta. Täydet kaksi kuukautta eli 8 viikkoa jalalle saa varata vain sen oman painon eli noin 10 kg, sitten kontrollikäynti ja katsotaan tilanne. Minua harjoituttanut fysioterapeutti totesi, että on vähän vaikeaa, kun tämä kipeä jalkani on toista pidempi - on todella keskityttävä siihen, että ei astu sillä. Vessareissulla jätinkin oikeasta jalasta tossun pois, mikä vähän tasasi tilannetta. Sama fyssari kysyi, onko tarpeen harjoitella portaissa kulkemista. Kerroin asumistilanteemme hissiremontteineen ja hän arveli, että osaan jo...

Tiedossa siis varsin hupaisa kesä, varsinkin, jos luu ei kahden kuukauden jälkeen kestäkään ja kaikki alkaa alusta murtumakivulla lisättynä. Mutta minulla on edelleen kaksi omaa jalkaa ja kymmenen heiluvaa varvasta, joten mitäpä tässä valittamaan.

Yksi potilas kolmen hengen huoneestamme kotiutui tänään. Nämä sairaalakohtaamiset ovat vähän kuin laivat sumussa: pari päivää uskoudutaan ventovieraalle ihmiselle mitä henkilökohtaisimmista asioista, ja sitten ei ikinä enää tavata - koko sairaalahistoriastani on jäänyt kaksi ihmistä, joiden kanssa olen enemmän tai vähemmän tekemisissä. Mutta muistoja ovat jättäneet heistä monet.

Lopuksi malja kaikille ylioppilaille ja muille koulunsa päättäneille! Olisin ollut tänään useissakin juhlissa, ellei yläkerrassa olisi päätetty toisin. Mitäpä siihen sanomaan. Kärsivällisyyttä minä ja kotiutuva huonetoveri toisillemme toivotimme, ja kärsivällisyys on ehkä lahjoista paras myös elämään astuvalle nuorelle.

3 kommenttia: