Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kaksi viikkoa leikkauksesta


Minun on pitänyt jo monta kertaa tulla kertomaan teille kuulumisia, mutta olen ollut niin kuolemanväsynyt, etten ole jaksanut. Sairasloma päättyi viime sunnuntaina. (Lääkärien mittasuhteet ovat vähän toista kuin muiden, "kahden viikon sairasloma" tarkoittaa 10 vrk, "kontrolli kahden kuukauden kuluttua" tarkoittaa viittä viikkoa, ja tietysti jo lähes krampin veroinen klassikko: "Eihän siinä ole menetetty kuin kuuden viikon toipumisaika, jos jalka murtuu ilman naulaa"...) 


Olen siis tehnyt maanantaista lähtien töitä. On ihanaa, että pystyn niitä kotoa käsin tekemään, mutta kahdeksan tunnin koneella istumisen jälkeen olen ollut aivan raato, parina iltana on pitänyt nukkua, ennen kuin olen jaksanut edes syödä.


Lisäksi olen ollut hyvin mieli maassa. Ensimmäisen kerran elämässäni en ole toiveikas toipilas, joka iloitsee päivä päivältä paranevasta liikuntakyvystä. Pelkään kuollakseni jalan murtumista sitten, kun joskus saan luvan sille varata. Siis totta kai olen aina pelännyt murtumia joka tilanteessa, mutta viimeiset 38 vuotta reisiluissani on ollut ydinnaulat, joiden olen tiennyt tukevan. Vieläkään en tiedä, miksi minusta tehtiin koekaniini - se, että tätä temppua suosittelivat kokeneet ortopedit, ei koulutetulle tutkijan mielelleni ole mikään peruste. Yleensä päätöksiin pitää olla jokin syy.


Se on siis edelleen fifty-sixty, miten tässä käy. Voi olla, että jalka kestää. Voi olla, että se murtuu tai katkeaa - kotona, työmatkalla, milloin vain. Silloin koko tämä leikkausrumba alkaa runsaalla kivulla höystettynä uudestaan, kun isompi leikkaus tekemällä minut olisi saatu oikeasti toipumaan.


En ole siis vähääkään reipas tai positiivinen. Työkaverille puhelimessa totesin, että jos jalka napsahtaa ja olen taas leikkauspöydällä, minut saa viedä Törnävälle (eikä tällä sanonnalla Seinäjoella tarkoiteta kartanoa vaan erästä keskussairaalan toimintapistettä). Työkaveri lupasi, että koko jengi tulee sinne minulle veisaamaan. Sitten pohdimme, otettaisiinko heidät kaikki suljetulle osastolle tästä hyvästä...


Mutta eilen pääsin vihdoin eroon 24 hakasesta haavoissani. Ne kävi poistamassa yksityinen kotipalvelu, sillä verovaroin ei veronmaksajille tässä kaupungissa tällaista vartin palvelua suoda. Sattui järjettömästi, ja pulssi rauhoittui vasta tunnin päästä. Mutta haavakivusta pääsin lähestulkoon kokonaan eroon, kun poistojomotus lopulta hellitti.

Elämänhalua palautti myös se tosiasia, että 30.6. asti kestäväksi peloteltu hissiremontti on nyt ohi. Mitään asiasta ei tietenkään tiedotettu, hissi vain yhtäkkiä eilen oli toiminnassa. Sen ovea ei tarvitse potkia auki, ja sinne mahtuu pyörätuolin ja avecin kanssa! Tänään siis vietimme nautinnollisen päivän ihmisten ilmoilla, kun ilman hakasia pystyin istumaa  Otossa lähes kivutta ja pääsimme ulos. Muutenkin on ollut niin sosiaalinen viikonloppu, etten muista vastaavaa edes terveenä ollessani!

Kun vain ei tarvitsisi pelätä, kun vain voisin luottaa lääkäreihin (olen tavannut heitä eläessäni ripakopallisen, mutta kokemuksesta yhden käden sormet riittävät laskemaan ne, joihin luotan), kun vain joskus vielä pääsisin työpaikalle (en ole koskaan ollut etätyöihminen, saati nyt pakosta), kun vain joskus vielä uskaltaisin kävellä.

8 kommenttia:

  1. Olen iloinen puolestasi; hissi on todella juuri sinua varten! Rukoilen puolestasi että kävelykin vielä onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissi on aarre - ja se on vielä hieno hissi, jossa ovi aukeaa ja pysyy auki itsekseen! Tällä hetkellä jalka on vielä kovin kipuinen, mutta jospa ihme tapahtuisi.

      Poista
    2. Jippiii! Te saitte sen takaisin! Mahtavaa! Olen iloisempi kuin arvaatkaan! Nyt ainakin sinun elämäsi helpottaa vähän. Naulajutusta en osaa sanoa kuin että ota päivä kerrallaan sen kanssa.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinua ajatellen!

    VastaaPoista
  3. Tulin vastavierailulle. Ja jäin lukemaan tekstejäsi. Jäin miettimään kipua, kärsimystä, epätoivoa, pimeyttä. Että sen kaiken keskellä elää toivo. Miten se on joskus piilossa ja joskus huutaa poissaolollaan,ja sitä ihmettä, ettei se katoa mihinkään, vaikka on päiviä, jolloin itse en sitä näe enkä siihen usko.

    Tätä Taivaan Isän kaikkivaltius on, näin aavistelen. Valtaa pitää yllä toivoa kaikesta huolimatta. Valtaa kantaa silloin, kun omat voimat loppuvat. Valtaa olla läsnä, kun oma usko katoaa. Valtaa rakastaa, siinä pimeyden keskellä, sitäkin, joka epätoivoissaan kääntää selkänsä.

    Sellaisen Isän käsissä saa olla kipunsa ja epätoivonsa kanssa turvassa. En sitä itse aina ymmärrä enkä hyväksy, mutta eipä se ymmärrystäni ja hyväksyntääni kaipaakaan. Turvapaikka on totta, oli oloni tai tunteeni millaiset hyvänsä. Toivo ei ole tunne. Se vain on.

    Olet siis hyvässä turvassa, iankaikkisilla, kaikkivaltiailla käsivarsilla. Tänään, kivun keskellä, ja sitten, kun kipu taas helpottaa.

    Olen iloinen, että löysin tänne. Ja olen tosi iloinen, että saan tehdä Köppäsen kanssa juttuja kanssasi. Taatusti tulen tänne vielä monet kerrat. Kiitos siis, kun jaat elämääsi meille tällä tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastavierailusta! Samaisen työkaverin kanssa totesimme, miten hyvä on työskennellä liikkeessä, jossa ei ole tapana hyvinäkään päivinä paukutella oman uskon henkseleitä. "Herra, Herra, minä uskon, auta epäuskoain." Saa olla heikko ja avuton ja tietää, että kaikki on suuremmas käres.

      Poista