Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannusaattona


Hyvää juhannusta, ystävät, ja kiitos kommenteistanne! Kuvittelin nauttivani tämän minilomasen tarjoamasta mahdollisuudesta nukkua pois uupumusta, mutta kun en kerran nuku, voin yhtä hyvin blogata.

Tänään on kolme viikkoa leikkauksesta, ja liikkumiseni on edistynyt huimasti sekä Rauhan ja Toivon että Oton avulla. Jalka tosin aristaa ja kipeytyy vielä tämän tuosta. En oikein tiedä, voiko siellä olla joku uusi murtuma, vai kiukkuaako se aina vain vanhoja - no, heinäkuussa kontrollissa jotakin selvinnee. Kun ystävälliset ihmiset ovat minulta kysyneet vointia, olen kehottanut palaamaan asiaan sitten, kun saan luvan astua jalalla. Kyllähän se ilman ydinnaulaa niin kauan kestää, kun sillä ei mitään tee - totuus paljastuu vasta myöhemmin.

Tällä viikolla en ole enää ollut yhtä nääntynyt kuin edellisellä. Töitä olen tehnyt parvekkeella (huomatkaa äärimmmäisen asiallinen työpuhelimeni kotelo ja hiirimatto!) ja todennut, että onhan tässäkin puolensa - Kosolassa ei ole parveketta... Stella on ollut monena päivänä uskollinen assistenttini, joka raataa uuvuksiin asti.


Elämänlaatua on tietysti huomattavasti parantanut se tosiasia, että talossa on toimiva hissi ja ulos pääsee helposti vaikka työpäivän jälkeen. Tämä kuva tosin on otettu viime sunnuntaina, jolloin kuvassa näkyvät vaatekerrat tulivat tarpeeseen. Odottelimme Karjalaisten kesäjuhlien kulkuetta, ja sää viime viikonloppuna täällä Etelä-Pohjanmaalla oli - no, aika ikävä. (Jos haluat katsoa kuvaamani videon kulkueesta, näet sen täältä.) Upea sateenvarjo, joka tuossa Ottoon nojailee, on kuvan ottaneen ystäväni, joka yöpyi meillä juhlien ajan.
  
Maanantaista alkaen onkin sitten ollut todella kesäistä - jopa niin kesäistä, että lakkasin kynteni. Ymmärtääkseni on hyvä merkki, kun nainen alkaa yhtään huolehtia ulkonäöstään - silloin ei ole aivan kauhean syvissä vesissä. Aurinko ja ihmisten tapaaminen onkin tehnyt hyvää, vaikka erityisesti aamuisin ja iltaisin sängyssä synkät ajatukset jalkani tulevaisuuden suhteen tahtovat palata. Onkin ollut surullista huomata, että kaikki eivät ota pelkoani todesta. Vaikka olenkin perusluonteeltani positiivinen ja vaikka erityisesti somessa koetan aina tuoda esiin vain positiivisia asioita tai olla hiljaa, toivoisin, että myös elämäni vaikeuksia kunnioitettaisiin. Se, että OI-jalkani joutuu ensimmäisen kerran 38 vuoteen pärjäämään ilman ydinnaulaa, on oikeasti aika järkyttävä juttu, ja toivoisin siihen ennemmin myötätuntoa kuin puolisyyllistäviä piristymiskehotuksia. Velvollisuuteni ei ole olla aina ja kaikkialla iloinen ja reipas. Minullakin on oikeus ahdistua. Onneksi useimmat tämän ymmärtävät ja kestävät sen, että Kaisa ei aina ole hauska. Kiitos teille.


Kuluneen viikon ihanina iltoina olemme nauttineet kaikesta, mitä Seinäjoki pyörätuolilla kulkevalle tarjoaa. Aina on muistettu syödä, kuten häidemme kuvashow'ssa jo todettiin! On myös nautittu auringosta ja kierrelty kaupoissa. Keskiviikkona rupesimme niin hurjiksi, että lähdimme ulkoiluttamaan yhtä maaliskuun läksiäishuumassa saamaani lahjakorttia, kun Marimekossa oli lisäale marikyläläisille. (Rakastan Marimekkoa, vaikka laatu ja hinta eivät totisesti enää nykypäivänä kohtaa.) Seinäjoen Marimekko sijaitsee kapean oven ja erittäin pahan kynnyksen takana, joten raahasimme mukana sauvat. Nousin Otosta oven ulkopuolella, köpöttelin sauvojen kanssa viisi askelta myymälään, Sami nosti Oton perässä ja sitten istuin taas siihen shoppaamaan. Poislähtiessä sama toisinpäin. Mahdoimme olla näky!

Lahjakortti halusi kuitenkin tulla kokonaisuudessaan takaisin kotiin. Valikoimasta ei löytynyt mitään kivaa. Sovittaminen toki itsessäänkin olisi ollut hankalaa, mutta kyllä asiaan vaikutti myös mieliala. Yhtäkkiä rekkejä ja laukkuhyllyjä Otosta käsin penkoessani tajusin, ettei ole tietoakaan siitä, pääsenkö joskus ja jos pääsen niin koska ihmisten ilmoille töihin. Mihin minä siis työvaatteita tarvitsisin, kotona pärjää verkkareilla. Mutta eihän siinä ole menetetty kuin kuuden viikon toipumisaika, jos jalka heinäkuussa murtuu, vai miten se meni...

  

Eilen satoi, joten emme lähteneet ulos. Sen sijaan raivasin ensimmäisen kerran noin 2,5 kuukauteen huushollin ryönäkasoja Oton kyydistä. Juhannuksen kunniaksi arkistoin huhtikuussa kramppiin kirjoitettujen lihasrelaksanttien reseptin (jos sillä voisi todistaa Guinnessin ennätysten kirjan tekijöille, että minulla on maailman sitkein kramppi...), heitin pois lääkäriaseman kympin alennussetelin, jonka sain vapun aatonaattona maksettuani maltaita röntgenkuvan ottamisesta (mutta sen kuvan perusteella tehtiin diagnoosi ja sitä kuvaa tutkittiin vielä kesäkuussa TAYSissa ja sieltä löytyivät lopulta ne pari murtumaakin) ja Sami siirsi eteisen naulakosta komeroon kasan toppatakkeja (satoi vielä lunta, kun viimeksi kävin toimistolla). Tuli hyvä mieli, kun huushollia sai siistimmäksi, vaikka työavainten putkahtaminen yhden ryönäkasan alta oli vähän kova paikka.


Kyseisen raivaussession kruunasin käymällä saunassa ensimmäisen kerran sitten perjantain huhtikuun 15. päivän - muistan päivämäärän, koska se oli veljeni syntymäpäivä ja olimme lauantaina menossa juhliin. Ilmeisesti ensimmäinen murtuma oli tullut edellisenä päivänä, mutta könysin lauteille, koska sehän on vain lihasrasitusta ja kyllä se levolla (kramppi "todettiin" seuraavalla viikolla ja todellinen vaiva vasta pari viikkoa myöhemmin). 2,5 kk tauko saunomisessa ei ole iso juttu, kun suurimmassa osassa kodeistani ei ole edes ollut saunaa. Mutta kyllä vain teki hyvää, vaikka alinta laudetta ei totisesti ole tarkoitettu istumiseen... Köpötin keppien kanssa saunaan ja pois lähtiessä taas kynnykselle varoen kovasti väkisinkin märällä lattialla, ja siinä Sami jo odotti Unelma Säleikön kanssa, sillä saunaan Unelma ei mahdu. Makkarat olivat jääneet ostamatta, mutta nakeista tuli kiukaalla ainakin yhtä hyviä.

Elämässä on siis paljon hyvää. Koetan mennä päivä kerrallaan ja olla ajattelematta elämää heinäkuun puolenvälin jälkeen. Nyt on sentään juhannus ja aurinko paistaa.


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Kaisa ❤
    Ja älä yritä olla liian "urhea", välillä saa ja pitää jutella jollekin myös niistä mieltä painavista asioista. Toivottavasti onnistuin kuitenkin vähän piristämään sinua ja viemään ajatuksia pois tuosta riivatun sitkeestä krampista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnistuit! :) Mun pitää välillä saada rypeä syvyyksissä, jotta taas jaksan nousta. Onneksi teitä on paljon, jotka tämän ymmärtävät.

      Poista
    2. En voi kuin sanoa että voimia! (Edelleen menossa kesäkuussa 2016.)

      Poista
    3. En voi kuin sanoa että voimia! (Edelleen menossa kesäkuussa 2016.)

      Poista