Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Yksi näistä vähäisistä

 

Pitää tulle teillekin kertomaan tarina, jonka jo Facebookissa jaoin.

Meidän oli tarkoitus lepuuttaa jalkojani tämä päivä eli pysytellä kotona. Mutta kun sää oli niin upea, emme malttaneet, vaan eiliseen tapaan könysin alakertaan. (Ylös kiipeäminen on aina vain tuskallisempaa, mutta ainakin rapussa näkee naapureita ja on yhteisiä puheenaiheita - tervejalkaistenkin mielestä kuuden viikon hissitön elämä on aika ärsyttävää!)

Haimme kaupasta vähän evästä, sillä huominen päivä on tosi rankka. Lähtö Kela-taksilla Tampereelle klo 10.30, vastaanotto 13.50 ja saman tien kotiin, ellei ihmeitä tapahdu, eli pahimmassa tapauksessa lounas syödään joskus viideltä, ellemme ehdi kanttiiniin ennen vastaanottoa... (Taksia varatessani keskus kysyi, tuleeko matkalla pysähdyksiä. Kerrankin hillitsin sairaan huumorintajuni enkä sanonut, että olisihan siinä se Ikea ja Ideapark... Kaikki eivät aina tajua näitä "vitsejäni".)

Sitten kävimme syömässä Rossossa, jossa on esteetön terassi (kun joku epäesteellinen vain käy hakemassa tarjoilijan sisältä) ja nautimme auringosta torilla. Ja jos eilen näin voikukkia, nyt pääsin nuuskuttelemaan tuomia! Olen niin onnellinen, sillä rakastan kieloja, tuomia, syreenejä ja hyasintteja, kaikkia tuoksuvia kukkia. (Bettyn lukijat tuskin ihmettelevät, miksi Betty käyttää aina kielontuoksuista hajuvettä!)

Olimme kotiinpäin tulossa, mutta jäimme vielä ihastelemaan säätä takaovelle. Silloin paikalle ilmestyi setä - aika siisti olemukseltaan, mutta selvästikin nauttinut jotakin vissyä väkevämpää.

"Anteeksi, anteeksi että minä häiritsen", hän sanoi, äärimmäisen kohteliaasti, kuten tällaiset sedät aina.

Valmistauduimme rahanpyyntöön tai tien kysymiseen tai mihin tahansa, mutta emme jatkoon: 

"Minä olen nähnyt, kun te olette kävelleet käsi kädessä, ja nyt hän on näin!" Viittaus minuun pyörätuolissa. "Älkää piitatko, mutta - minulla on sydän." Nyrkki lujasti omaa sydäntä vasten.

Hämmennyimme niin, ettemme saaneet sanaa suustamme, kun setä jatkoi matkaansa. Sitten tulivat kyyneleet.

"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja." (Matt. 18:10)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se oli hyvällä tavalla järkyttävä. Että tämä setä oli kiinnittänyt meihin jo aiemmin huomiota, ja että hän tuli sanomaan ajatuksensa!

      Poista
  2. "..enkeleitä vierainaan.."
    Koskaan ei tiedä, milloin saa kohdata enkelin. Kiitetään kaikista enkeleistä!
    Ja erityisen paljon enkeleitä sinun vierellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sellainen olo jäi, että enkeli tässä tavattiin. En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa.

      Poista