Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sateisina päivinä

 
Tämä viikko on ollut niin täynnä kokemuksia sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon saralla, että vähempikin riittäisi.

Maanantaiaamuksi minulla oli aika keskussairaalaan kuulokokeeseen klo 9 ja korvalääkärille klo 9.45 ajoittain iskevään huimaukseen liittyen. Totesimme, että kun hissi vielä toimii, hoidetaan tämä, ja Sami ehtii silti opintoihinsa 11:ksi. 

Siinä vaiheessa, kun lääkäriaika oli 50 minuuttia myöhässä, komensin Samin lähtemään, minä joutaisin odottaa. Koska en ollut tajunnut ottaa kotiavaimia mukaan luullessani kotiutuvani Samin kanssa, en voinut lähteä taksilla kotiin. Niinpä lääkärin jälkeen seikkailin sairaalan lainapyörätuolilla sauvoja kyydissä raahaten yksikseni suuressa ja mahtavassa kompleksissa selfieitä räpsien ja odotellen, että Sami pääsee koulusta! (Hän kyllä karkasi vähän ennen aikojaan ja karautti harmaalla fiestalla pelastamaan prinsessaparkaa.)

Sain sentään ostetuksi kahvia ja välipalaa, vaikka keskussairaalan kahvio onkin remontissa ja ainoa ruokapaikka Y-talon (terveyskeskuksen) puolella. Voitaisiin tietysti keskustella siitä, miksi keskussairaalan ja Y-talon välillä on niin jyrkkä luiskakäytävä, etten olisi ikinä päässyt kelaamaan sitä ylös - onneksi joku kultainen nainen juoksi auttamaan! Ai niin, vammaisethan eivät ikinä liiku yksin... (Takaisin keskussairaalan puolelle tulin niin, että ajoin hissillä kerroksen alemmaksi, kelasin siellä olevaa tasaista ja mukavaa käytävänpätkää keskussairaalan puolelle ja nousin hissillä ylös. En sano mitään tuon talon suunnittelusta.)

Jaa mitäkö korvalääkäri sanoi huimauksesta? Ei yhtään mitään. Ehkä huippaus johtuu OI:sta ja kuuloluista, ehkä ei. Ihan fifty-sixty... Speaking about turha käynti!


Sitten sinne yksityisen puolelle. (Harmillista, että se anonilli, joka ravasi syksyllä 2009 melkein joka postauksessani pillittämässä, miksi en mene yksityiselle, kun sitä kautta muka pääsisi hoitoon nopeasti, ei ilmeisesti lue tätä!) 

Koska elämänkokemukseni perusteella epäilen aivan kaikkea terveydenhuoltoon liittyvää, soitin tiistaina TAYS:iin varmistaakseni, että lähete työterveydenhuollostamme yksityisestä ketjusta on mennyt sinne. Soittoaika oli jo ohi, joten jätin automaattiin soittopyynnön, ja minulle soitettiin keskiviikkoaamuna. "Hyvä kun varmistat asian", sanoi TAYS:in sihteeri, "näitä jää joskus välille. Sanotko henkilötunnuksesi, niin katsotaan."

EI, LÄHETETTÄ EI OLLUT.

Jos olen koskaan ollut kuilun reunalla vähällä romahtaa täydellisesti, niin nyt. Ei taas. Ei jälleen sitä samaa sotaa! Minä en jaksa! Miksi mikään ei koskaan voi minun kohdallani mennä niin kuin pitäisi!
 
Kasasin itseni ja aloin selvittää asiaa. Lopulta paljastui, että lääkäri oli kyllä kirjoittanut lähetteen heti 2.5., kuten pitikin, mutta ilmeisesti luku- ja alkeellinen netinkäyttötaito ovat täysin yliarvostettuja ominaisuuksia joissakin toimistotehtävissä. Jos potilaan pitää itse ruveta kyselemään perään ja sitten tietää, mihin lähete laitetaan ja kertoa oikea faksinumero (!!!!!!!!), vaikka lääkärin ohjeena on hoitaa lähete sähköisesti ja vastaanottajakin on siinä mainittu, ei oikein mene hyvin firmalla. 

Tässä on nyt siis mennyt hukkaan viikko siinä, kun kuvittelin vain rasittaneeni liikaa lihasta - toinen viikko siinä, kun hoidin ensimmäisen lääkärin diagnosoimaa "kramppia" - ja puolitoista viikkoa siinä, kun lähetettä ei voitu lähettää sähköisesti (??), se makasi konekirjoittamossa viikon (????) eikä tiedetty mihin se pitäisi lähettää (????????).  

Nyt lähete on TAYS:issa. Varmistin vielä kerran erikseen. Seuraavalla kerralla vaadin sen paperilla ja lähden itse viemään.


Vaikka pääsinkin tällä kerralla ohittamaan turvallisesti keskussairaalan ortopedit ja saan ruveta vihdoin oikeasti odottamaan vastaanottoa TAYS:issa, mieliala on ollut matalalla. 

Olen päässyt elämässäni OI:n kanssa niin helpolla (minulla on melkein 42-vuotisen OI-kokemukseni aikana ollut vain 20 tunnettua murtumaa tai luun katkeamista, joista osa hammas- ja hiusmurtumia, kun esim. 3-vuotiaalla Neelalla on ollut niitä jo 16, eikä hänen lukuunsa ole laskettu hiusmurtumia), että aina välillä kuvittelen olevani melkein terve. En nyt ehkä olettanut, että syksyllä 2009 vaihdettujen naulojen kanssa menen eläkkeelle asti, mutta en silti totisesti osannut arvata, että näin pian joudun taas odottamaan lääkäriaikaa ja sen jälkeen todennäköistä leikkausaikaa! Ja kun tajuan keski-iän ja vanhuuden vaivojen lähestyvän tähän kaiken päälle, ja hoitoon pääsy on joka kerta tällaista vääntämistä, tuntuu välillä, että ei vaan jaksa.
 

Onneksi on ihania ystäviä, jotka ovat muistaneet tsemppiviestein ja auttamalla ja lahjomalla. Onneksi on Sami, joka antaa minun raivota ja paiskoa tavaroita ja itkeä, ja sitten varovasti silittää ja ottaa kädestä ja sopivissa kohdissa palauttaa minut maan pinnalle. (Aamulla luin ääneen uutislinkin, jonka mukaan nuoria jää paljon eläkkeelle mm. masennuksen vuoksi, ja - vaikka asiassa ei totisesti ole mitään nauramista - kuluneiden päivien surkeilun jälkeen  kysyin Samilta, pitäisikö minunkin jäädä eläkkeelle. "Sä et ole nuori", vastasi tähän elämäni valo.)

 

Ja onneksi pystyn tekemään töitä! Olen aivan rakastunut Ikean pikkupöytääni, joka mahdollistaa joskus tuplatyöskentelyn, kuten tässä näkyy - pyöritän omalla läppärillä videotiedostoa, työläppärillä on auki sähköposti... Päivät kuluvat nopeasti mieluisan tekemisen parissa, saan olla hyödyksi ja tekemisissä ihmisten kanssa edes sähköpostitse ja puhelimitse, välillä ihan kasvokkainkin, kun työkaverit käyvät asialla täällä. On tämä toista kuin syksyllä 2009, jolloin ei ollut mitään muuta tekemistä kuin istua kaksi kuukautta jantuksissa odottamassa, tapella lääkärien kanssa ja kutoa 21 paria sukkia. Sairaslomani päättyi viime viikolla, ja esimiehen kanssa sovittiin, että uutta otan vasta kun menen leikkaukseen. Enhän minä työkyvytön ole, kävelykyvytön vain.


Eihän tässä olisikaan mitään valittamista, ellei tuo onneton elokuinen hissiremontti olisi päätetty yhtäkkiä aikaistaa ja ellei se olisi aivan tolkuttoman pitkä. Huomisesta kesäkuun loppuun (!!!!!) hissi on ilmoituksen mukaan poissa käytöstä. Toki minun on mahdollista kaiteeseen ja sauvaan nojaten hyppiä huonon vasemman jalan varassa kierreportaat neljä kerrosta alaspäin ja taas ylös - nyt kipeä jalka on siis se parempi oikea - mutta sitä ei tee ihan huvikseen eikä kovin usein. Päätimme kuitenkin Samin kanssa, että kerran viikossa koetetaan päästä ulos, muuten hajoaa pää. 

Vielä tänään sentään pääsimme mukavasti kummitytön yksivuotispäiville. Sieltä palatessa oli tarkoitus käydä kaupassa hamstraamassa kaikkea painavaa (vissyä mahdollisen kesän varalta ym), kun tavarat saisi vielä tuotua hissillä. Samoin oli tarkoitus, että minä lainaan kauppakeskuksen pyörätuolia ja saan vähän kierrellä ja katsella. No, se yleensä aina tyhjänä odottava pyörätuoli oli just sillä hetkellä jonkun muun käytössä, joten Sami kävi ostoksilla ja minä istuin autossa katselemassa sadetta. 

Olemme tosin tässä suunnitelleet tilaavamme eläinkaupasta 30 kg kissanhiekkaa ja Ikealta uudet olohuoneen kalusteet sohvineen kaikkineen ja uuden tv:n - kaikki tietysti kotiinkuljetuksella... Saisikohan Posti tai Matkahuolto yhtään vauhtia hissiremppaan!

 

10 kommenttia:

  1. Voi Kaisa! Nyt kun päivitit Kerällä-blogia, huomasin, että olethan tänne Kurakauppalaankin kirjoitellut. Jotenkin luulin, ettet ole! Kiva siis lukea kuulumisiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi ristiinlinkitinkin, kun ajattelin, että joku voi löytää toisen vaikkei toista. :)

      Poista
  2. On se merkillistä kun ei asiat kulje niinkuin pitäis. Voimia päiviin, kaikki vielä muuttuu hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei yleensä mikään. En tiedä, eikö mua oteta todesta, vai mikä on, kun aina joku möhlii...

      Poista
    2. Toivotaan silti parasta ja että TAYSissa ottavat homman tosissaan.

      Poista
  3. Kurjaa kun tuo hissiremppa tuli juuri nyt tuon jalkavaivan kanssa samaan aikaan. Toivottavasti kumpikin hoituu joutuisaan ja hyvin tuloksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hissiä ilmeisestibtehdään oikeasti se 5-6 viikkoa! Rankkaa, vaikka olisin tervekin. Mutta maanantaina TAYSissa lääkäriaika, silloin ainakin on pakko selvitä portaat alas..

      Poista
    2. Hyvä että sait ajan, mutta miten mahtavat jalkasi kestää? Minua vähän hirvittää puolestasi vaikken sinua "oikeasti" tunnekaan.

      Poista
  4. Harmi voi harmi. Ja vielä tuo hissi remppa. Eikö ole mitään keksintöä tuohon. Onhan niitä porrashissejä,kiinnitetään kaiteeseen. Siis kotona käyttävät. Luulis että on jossai toisiakin hissin varassa olevia. Iso kustannus tietty itselle ja eipä lie apuväline yksikössäkään nuita . Harmi,ei auta kun Samin kantaa,siinä muskelit kasvaa. T,seija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me nauramme Neuvostoliitolle, jossa "ei ollut" vammaisia, mutta kyllähän sama ajatustapa on vallalla joka paikassa. Kuulin, että A-rapussa asuva iäkäs rouva oli ollut 5 viikkoa evakossa omasta kodistaan - toki lastensa luona, mutta silti - koska ei olisi selvinnyt ilman hissiä. Minä testasin äsken ja pääsin alakertaan sauvojen kanssa! Sami kantoi pyörätuolin. Takaisintulo oli aika karmeaa, mutta tekipä hyvää.

      Poista