Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Kaisa koekaniini


Sain vihdoin puhelun TAYS:in ortopedilta - ja sepä oli sellainen puhelu, että tämä päivä on mennyt toisen asialla. Ortopedit ovat keskusteltuaan päättäneet, että minut leikataan perjantaina, mutta ei suinkaan tehdä osteotomiaa, eli katkaista ja suoristeta reisiluuta ja laiteta uutta naulaa. Sen sijaan oikean reiden ydinnaula poistetaan ja minut kotiutetaan viimeistään maanantaina, ehkä jo viikonloppuna. Sen jälkeen kaksi kuukautta mennään niin, etten saa varata yhtään oikealle jalalle (ilmeisesti siksi, että naulan syömä luu toipuu) ja sitten katsotaan, kestäisikö reisiluu ilman naulaa. Jos ei, sitten katkaistaan reisiluu ja suoristetaan se, jotta naula saadaan sisään.

Tuotatuota. Näin kärjistäen sanottuna: kun viimeksi koetin kävellä ilman ydinnauloja noin keväällä 1978, mentiin taas kipsattavaksi. Samana vuonna sain ensimmäiset ydinnaulat reisiin, minkä jälkeen murtuvaisuuteni romahti radikaalisti. En ole sen jälkeen edes harkinnut hankkiutuvani nauloista eroon.



Voitte siis aavistaa, että olen kauhusta kankeana. Jos reisiluu kestää ilman tukea, kahden kuukauden päästä alan vähitellen kuntoutua ja joskus syksyllä pääsen kustannuspaikalle asti töihin. Jos reisiluu ei kestä ilman tukea, elokuussa koko souvi alkaa alusta: vastaanotto- ja leikkausjono, osteotomia ja taas vähintään parin kuukauden toipumisaika, sitten kuntoutus ja... Muistinko sanoa, että murtunut luu on sairaan kipeä?

Juu. Minäkään en ymmärrä, miksi jalkaa ei voi laittaa kerralla niin kuntoon kuin se ihmisvoimin on mahdollista. Toipumisaika olisi se kaksi kuukautta.

OI:hin liittyy jatkuva, hellittämätön pelko. Vaikka vuosiin ei tapahtuisi kaatumisia tai muita ongelmia, pelko kaatumista ja murtumia kohtaan ei koskaan hellitä. Jos nyt tiedän, että ns. paremmassa jalassani ei luun sisällä ole ydinnaulaa - luun, joka on kyllä OI-ihmisen luuksi kovaa, mutta silti niin pehmeää, että menee kasaan - arvatkaa, uskallanko kävellä enää ollenkaan.



Vähän ajan päästä soitti TULES-polin hoitaja, joka vahvisti leikkausajan. Koska se on perjantaiaamun ensimmäinen (onneksi, ei koko päivää nälässä ja kauhussa), menen tietysti Tampereelle jo edellisenä päivänä. Hän olisi halunnut sijoittaa minut edeltäväksi yöksi potilashotelliin. Tunnustan olevani niin tyhmä, etten tiedä, mikä on potilashotelli, en ole sellaisesta koskaan kuullut - eikä sitä minulle sen kummemmin selitetty, muuta kuin että hotellihan se.

"Kyllä minä ainakin mieluummin olisin yhden hengen hotellihuoneessa kuin kolmen hengen sairaalahuoneessa", hoitaja sanoi.

Hän terveenä ihmisenä varmaan olisikin. Mutta jos minä yritän selviytyä kahden sauvan ja yhden jalan varassa ja olen paniikissa siitä, katkeaako jalkani ydinnaulan poiston jälkeen, olen tuhatkertaisesti mieluummin turvallisella osastolla, jossa saan apua tarvittaessa ja tarjoilun vuoteeseen ja kaksi potilastoveria, jotka parhaassa tapauksessa ovat lohdullista ja reipastuttavaa keskusteluseuraa, kuin jossakin hotellissa, jossa on pärjättävä itsekseen kaikessa.

Onneksi hoitaja lupasi järjestää minut osastolle. Sitten selvisi, ettei minua leikkaa se ortopedi, jonka vastaanotolla kävin. Kysyin, näenkö tuota lääkäriä ennen kuin leikkaussalissa, kun operaatiosta onkin tulossa ihan jotain muuta kuin olin odottanut. Hoitaja lupasi järjestää senkin. Kiitos hänen, olen menossa leikkausta edeltäväksi yöksi TAYS:iin, jossa otetaan labrakokeet ja saan puhua lääkärin kanssa.

Tosin vielä osastoltakin soitettiin ja koetettiin saada minut hotelliin. Koettaisivat nyt käsittää, että jos ihminen on tulossa päivystysleikkaukseen ortopediselle, hänen liikkumisensa on todennäköisesti hankalaa! Hotelli varmasti toimii suunnitelluissa leikkauksissa, jonne mennään omin jaloin, mutta minä nyt pärjään hädin tuskin kotona Samin kanssa.

Jälkikäteen googletin ja luin ko. hotellista. Siellä saisi näköjään omainen yöpyä edullisesti samassa huoneessa, mutta sitä ei kerrottu puheluissa, eikä Sami näin äkkinäisesti pääsisi lähtemään. Mitään ei siis kerrottu, ei edes siinä vaiheessa, kun kerjäsin pääsyä osastolle huonoon liikkumiseen vedoten, vain että "kyllä sieltä joku sitten pyörätuolilla vie aamulla leikkaussaliin"... Onko paikka teille jollekulle tuttu? Saako siellä tarvittaessa apua ihan arkisiin juttuihin? Kuka huolehtii tavarat osastolle leikkauksen jälkeen, mistä tietää ruveta kyselemään puhelinta ja kukkaroa, kun heräämössä alkaa vähitellen toeta? Jos tällainen hotelli kerran on, meille tyhmyreille pitää kertoa asioita.



Mutta koko päivä on mennyt aikamoisessa shokissa. Selvitän nyt vielä: minä en pelkää leikkausta. Ydinnaulan poisto on pieni juttu. Minä pelkään kuollakseni sitä hetkeä, jolloin oikea reisiluu - silloin kolme kuukautta täysin käyttämättä ollut, mikä haurastuttaa sitä entisestään - joutuu elokuun alussa kantamaan painoani ilman ydinnaulan tukea. Jos kuuluukin naks ja tuskanhuuto, siinä ei naurata ketään.

Juu, voihan se kestää. Se on vaan ihan fifty-sixty kuinka siinä käy. Hartaasti toivon, että leikkaavalla lääkärillä on torstaina vedenpitävä selitys tällaiseen ratkaisuun. Kieltäytyä en leikkauksesta voi, koska en voi tällaiseksikaan jäädä, mutta pelkään ja toivon saavani tietää edes perusteet.


Julkaisen Herättäjä-Yhdistyksen facebook-sivulla (josta saa mieluusti vaikka tykätä!) näitä aamuvirsiä. En ota niitä summissa, vaan koetan aina hakea jotakin kosketuspintaa - no, omaan elämääni, koska en muiden elämästä tiedä, mutta tuntuvat muutkin näistä tykkäävän. Tiedän, että tämänpäiväisessä virrensäkeessä teksti "jalkani johdata..." ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi aivan konkreettisesti, mutta nyt sitä tarrautuu kaikkeen lohtuun.


5 kommenttia:

  1. Onpas hankalaa. Toivottavasti asia hoituu parhain päin.

    VastaaPoista
  2. Kädet ristissä luen näitä päivityksiäsi.
    Herran huomaan.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tääläkin jännittää sun puolesta.Perjantaina olet mielessäni. Ylhäältä anna voima, että kaikki menisi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ei kamalaa! Miksei ne kerro paremmin? Jos joku hoitsu tietää jotain, ei potilas välttämättä tiedä! Ei potilaat ole ajatuksenlukijoita! Argh! Ja nyt ei edes Sami pääse mukaasi. Mulla nousee verenpaine kattoon! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, vaikka mä tunnustan, et mä pelkään pahinta sen leikkauksen jälkeisestä ajasta. (Luen nyt toukokuun viimeisen päivän kohdalta v. 2016.)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista