Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaattona 2016

Hyvää vappua!

Kovin pitkä tauko tuli näihin minun päivityksiini. Se ei johdu siitä, että minut olisi jo näännytetty työllä tai että en sittenkään viihtyisi Herättäjä-Yhdistyksessä - päinvastoin, viihdyn päivä päivältä paremmin sekä työn että työyhteisön parissa, ja työtä on aivan sopivasti tällaiselle pikakiitäjälle.

Hiljaisuuteni on johtunut siitä, että en ole ollut pikakiitäjä fyysisesti. Toisella työviikolla oikea reiteni alkoi kipuilla. Oletin lihasten rasittuneen muuttuneesta liikkumisympäristöstä, kuten portaista, ja vaivan menevän ohi vähitellen. Se kuitenkin paheni pahenemistaan, niin että oli iltoja, jolloin en kotiin tultuani tahtonut päästä kävelemään edes seiniä pitkin. Lainasin käyttöön isäni kävelykepin yhä olettaen, että lepuuttaminen auttaisi, mutta turhaan.

Lopulta ahdistuin työterveyslääkärille. Hän tutki jalkaa ja totesi, että selkeä lihaskramppi. Sain lihasrelaksanttia ja määräyksen venytellä ja hieroa reittä. Ystävien neuvosta hain myös apteekista aika tujauksen magnesiumia eri muodoissaan. Venyttelin ja hieroin minkä ehdin, ja vähän aikaa tuntui, kuin elämä voittaisi, vaikka astuminen oli yhä vaikeaa.

Viime viikonloppuna jopa päätimme lähteä liikkeelle polkupyörin - siinähän lihas venyisi, mutta paino ei olisi sen päällä. Koska en kuitenkaan voinut vieläkään kävellä ilman tukea, eikä pyörällä voinut ajaa kaupoissa ym. sisätiloissa, ideoimme tarranauhasta ja Samin polkupyörän tangosta kepinkuljetustelineen. Jääkäri Viitala matkan aikana kehitti tämänkaltaista kevyttä kenttäkalustoa varsin sotaisaan suuntaan, kunnes Suomen armeijan polkupyöräjoukot kiinteine sinkoineen väikkyivät silmissämme...

 

Viikon pupelsin kolmiolääkkeitä ja magnesiumia minkä ehdin, mutta jalka ei vain tullut paremmaksi. Häjyllä sisulla autoilin päivittäin Lapualle ja kapusin rappuset yläkertaan ja illalla takaisin - periksi ei anneta, ja kyllä se tästä. Lopulta työkaverit suorastaan komensivat minut uudestaan lääkäriin. "Ei kenenkään kramppi kestä kahta viikkoa, vielä hoidettuna!" he vakuuttivat.

Koska työpaikkani on valtakunnallinen, työterveyshuoltomme on valtakunnallisessa lääkärikeskuksessa. Katsoin, että Lapuan yksikössä olisi vastaanottoaikoja lääkärille, joka työskenteli tk-lääkärinä jo silloin, kun minut Lapuan tk:ssa tunnettiin. Syksyn 2009 taisteluani seuranneet tietävät, millainen katastrofi voi olla tuloksena, ellei ensimmäinen lääkäri tiedä mitä tekee - potilasta ei usko sen jälkeen kukaan.

Menin vastaanotolle toiveikkaana, uskoen suunnilleen saavani kortisonipiikin ja tanssivani ulos. Ei käynyt ihan niin. (No joo, ei mulle kortisonia anneta yleensä koskaan, sillä se haurastuttaa luita.) 

Sen sijaan keskustelu kävi suunnilleen tätä rataa:
- Sulla on tuo osteogenesis imperfecta. Onkos sulla nauloja? Koska ne on laitettu?
- On molempien reisiluiden sisällä, nämä nykyiset vaihdettiin syksyllä 2009. Voisiko naula aiheuttaa tällaiset oireet?
- Kyllä voisi. Pitää ehdottomasti kuvata välittömästi. Ai asut Seinäjoella? Laitan lähetteen sinne yksikköön.
- Kuinka myöhään se on auki? Mä olen neljään töissä.
- Etkä ole. Kirjoitan kaksi viikkoa sairaslomaa.
Kaksi viikkoa sairaslomaa, kun olen ollut uudessa työpaikassa tuskin kuukauden!! Voitte arvata, miltä tuntui. Mutta onneksi tämä lääkäri oli vanhan liiton miehiä, joka oikeasti määrää asioita. Minut melkein talutettiin vastaanottovirkailijan luo, varattiin röntgenaika ja annettiin sairaslomalappu käteen.

Kävin sitten röntgenissä. Koska kyseessä on yksityinen lääkäriasema ja kuvien maksaminen jäi omalle kontolleni, asiakas on kuningas ja sain pyynnöstä nähdä kuvat. Niskavillani ovat pystyssä, mutta koska en ole lääkäri eikä minulla ollut vanhempaa verrokkikuvaa, en tohdi sanoa niistä vielä julkisesti mitään - röntgenlääkäri on antanut lausuntonsa torstai-iltana ja työterveyslääkäri soittaa minulle maanantaina. Mutta aavistan paljon, ja se aavistus saa minut erittäin huolestuneeksi. 

Olen kuitenkin kädet kyynärpäitä myöten ristissä kiitollisuudesta, kun minut otettiin todesta. Niin monta kertaa olen saanut luitani lyödä Karjalan mäntyyn tai lääkärien... No. Mutta tiedättekö, millainen mies minulla on? Kun soitin Samille itku kurkussa kertoen tilanteen ja röntgenajan, hän tuli paikalle Seinäjoen yksikköön ihan vain siksi, että voisi odottaa kanssani kuvausta. Kaikista Samin minulle järjestämistä romanttisista hetkistä tämä oli kyllä järisyttävimpiä!

Ja onneksi maailma on syksystä 2009 jotensakin runsaasti kehittynyt, ja Herättäjä-Yhdistykssä on totuttu siihen, että ihmiset tekevät töitä missä milloinkin. Lääkärin ja röntgenin välillä kävin toimistolla ja pakkasin mukaan läppärin, nettitikun ("kotona meillä on verkko, mutta jos tulee TAYSin reissu, niin voin tehdä töitä siellä", vitsailin) ja muut tykötarpeet. Vielä samana iltapäivänä oli kotitoimisto pystytetty varsin luterilaisiin tunnelmiin yhden kaksi- ja kahden nelijalkaisen assistentin voimin. Minä kun teen töitä päällä enkä reisiluulla!



Kun selvisi, että vaivani on ilmeisesti kaikkea muuta kuin kramppi, jätin tietysti heti voimakkaiden relaksanttien syömisen (enkä totisesti hiero enkä venyttele yhtään mitään!!!!). Leposärkyä jalassa ei ole ollut koko aikana eikä juuri ole nytkään, mutta sen verran kovia myrkkyjä olin vetänyt, että ilman lääkkeitä totuus paljastui: jalka ei kerta kaikkiaan kestä astumista. Kävelykepin ja muiden apuneuvojen tuella pääsin eilen jotenkuten sängystä, mutta soitin sitten heti tk:n apuvälinelainaukseen. Olenpa taas iloinen veronmaksaja, kun sain näin komeat tummat vappukavaljeerit!

  
Ihan en kuitenkaan marssille lähtisi. Vasen jalkani, joka on viimeisten murtumien jälkeen tosi pahassa virheasennossa ja jota on aina säästetty ja hemmoteltu, joutuukin yhtäkkiä tekemään kaiken työn ja oikea, johon olen aina luottanut, on välillä ihan pois pelistä. Toisinaan pystyn siihen kevyesti varaamaan, toisinaan kipu ei tahdo sallia sen liikuttamista edes ilmassa. Viime talven kuntoilulusmuilun jälkeen käsivarsilihaksetkaan eivät ole häävisessä kunnossa. Etenen siis varsin vaivaisesti ja epävarmasti - mutta vakuutan, että jos tässä vähän aikaa joutuu "käsillään kävelemään", minua ei kannata haastaa kädenvääntökisaan, ellei halua hävitä oikein roimasti! 

Mutta eihän tämä nyt oikein vapulta tunnu. Ei sitä terveenä tajuakaan, miten helppoa on, kun voi ottaa askeleen sinne ja toisen tänne tuosta vaan, ajattelematta - ja kun kädet ovat vapaat ja voi kantaa tavaroita. Nyt olen kovin avuton. Mutta pikamunkkeja tein silti eilen, vaikka se vähän tuskaa olikin. Sami auttoi kokoamaan tarvikkeet, ja paistaessani istuin tietysti emännänjatkolla. Ilo pintaan vaikka sydän märkänisi! (Mutta  jos joku kaipaa iloisempia vappumietteitä, niitä löytyy muutamana vuosikertana mm. täältä.)


Kun torstaina iltapäivällä käynnistin fiestan Herättäjän pihassa lähteäkseni röntgenin kautta kotiin, autostereoista kajahti tämä kohta Karhunmäen seudun sekakuoron levyltä, joka sisältää mm. vanhan virsikirjan (1701) virsiä:

Mun terweydes’ armiaast’ 
Ain’ pidit tähän hetkeen ast’; 
Wiel’, Isä! sua rukoilen, 
Sun suojas lisää minullen.
Mun sielun’, ruumiin’ huomahas 
Sä ota, kans’ muut’ antamas’, 
Sun enkeleilles käsky ann’, 
Öin’, päiwin ett’ on wartian’.

Lisäksi päässäni on soinut on nonstoppina näinä kipuviikkoina Siionin virsien ensimmäinen virsi, jouluvirsi. Erityisesti toinen säkeistö.



1. Airuet, nyt maailmalle 
rauhan juhlaa soittakaa. 
Kuuluttakaa kaikkialle: 
Kansat kokoon saapukaa. 
Juhla alkaa Siionin, 
pidoin yltäkylläisin. 

2. Ontuvat ja raajarikot, 
huonot, köyhät, halvatut, 
mykät, sokeat ja kuurot, 
kaikki juhlaan kutsutut, 
syökää nyt ja nauttikaa 
maitoa ja hunajaa. 

 3. Herramme on huonoillekin 
runsaan pöydän kattanut. 
Tulla rohkenemme mekin, 
kujiltamme kutsutut. 
Armon ovi aukeaa. 
Joka tahtoo, tulla saa. 

5 kommenttia:

  1. No voi harmin paikka.Toivotaan ja rukoillaan, että saat apua hyvin pian. Kaunis virsi ja hyvät laulajat. Maito ja hunaja auttaa hetkellisesti joka vaivaan,uskoisin niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikkien kokemusten jälkeen vähän jännittää se avunsaanti - toivotaan parasta.

      Poista
  2. Toivottavasti paranet. Itse olen ollut kipeä 15-vuotta, niin että tiedän mitä se kipu on.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää vappua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranen kyllä, mutta olen elämässäni joutunut sen verran tappelemaan avun saamiseksi, että aina vähän hermostuttaa... Kipu ei ole ongelma nyt, kun sain sauvat, onneksi!

      Poista
    2. Mä luin henkeä pidätellen ja nyt mä toivon parasta. (Olen menossa toukokuussa 2016.)

      Poista