Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kuusi päivää Kosolassa



Otsikon kanssa täytyi vähän kikkailla, kun en viitsinyt aivan kolmea kuukautta teitä odotteluttaa kuulumisten kanssa! (Ja vitsihan aukeaa paremmin, jos tietää, että nykyinen Herättäjä-Yhdistyksen toimitalo on 154-vuotisen historiansa aikana ollut mm. Vihtori Kosolan omistuksessa.)


Aprillipäivänä minä siis asetuin taloksi yhteen tuon historiasta rikkaan talon päätyhuoneista. Työhuoneeni näköalalle on jo ilmaantunut kadehtijoita, ja myönnettäköön, että kunhan kevät ja vihreys alkaa voittaa, ymmärrän heitä! Joen toisella puolen sijaitsevat tuomiokirkko (1827, jää kuvassa oikealle näkymättömiin) ja Virranniemen pappila (1793). Talossa, jossa työtäni teen, on muun ohella toiminut 1880-luvulla Suomen ensimmäinen maaseutukirjakauppa. Ollaan siis niin historiallisen Lapuan ytimessä kuin mahdollista on 1960-80-lukujen "hävitetään kaikki yli viisivuotias ja rakennetaan tilalle legopalikoita" -ajattelun jäljiltä.


Kuten elämääni pidempään seuranneet tietävät, olen tottunut vaihtamaan työpaikkaa hyvinkin usein. Ennen ProAgrian lukuisia projekteja ja pätkiä ennätykseni samalla työnantajalla on ollut kolme vuotta. ProAgrialla tuli melkein viisi täyteen. Haikeita olivat siis lähtöitkut parhaiden työkaverien kanssa!


Onneksi Herättäjässä minut on otettu vastaan sydämellisesti kuin vanha tuttava, ja onneksi siellä porukka on yhtä kivaa. "On se hyvä, kun Kaisa ymmärtää tätä pohjalaista luonteenlaatua", minulle sanottiin, kun annoin sanan sanasta ystävällismielisessä kuittailussa. (Pohjalainen ystävyydenosoitushan on lempeän humoristinen nokittelu, joka todistaa syvää luottamusta puhekumppanien kesken.)


Mutta Herättäjä-Yhdistyshän on valtakunnallinen järjestö, ja siksi otsikko ei pidä täysin paikkaansa: en ole toki ollut kuutta päivää Kosolassa, kun ensimmäinen työmatka vei pariksi päiväksi työntekijäkokoukseen Ylivieskan Raudaskylään. Reissussa pääsin tutustumaan ympäri Suomen toimiviin työkavereihini ja kuulemaan ajankohtaisia asioita. Tunnelmia kysyttäessä vastasin, että ensimmäisenä päivänä olin aika areillani, mutta toisena päivänä tuntui jo siltä, kuin olisin aina ollut porukassa! Tietysti vaikuttavin kokemus oli vierailu Ylivieskan kirkon raunioilla. Kirkkopihassa veisattiin Siionin virsi 189.


Herättäjän työntekijöitä ja puheenjohtaja veisaamassa Ylivieskan kirkon raunioilla.
Julkaissut Herättäjä-Yhdistys ry 7. huhtikuuta 2016

Mutta millaista se työnteko uudessa paikassa sitten on? Vertaan sitä työn aloittamiseen Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisissa vajaat pari vuotta sitten. Olen kolmannen polven maa- ja kotitalousnainen ja ollut mukana toiminnassa lapsesta asti, mutta kun aloitin työt piirikeskuksessa, olin pihalla kuin lintulauta ja ensimmäisessä toiminnanjohtajakokouksessakin ymmärsin ihmisten puheesta lähinnä ja-sanat. Olen myös kolmannen tai neljännen polven körttiläinen ja ollut mukana toiminnassa lapsesta asti, mutta kun nyt olen muutaman päivän perehtynyt yhdistyksen toimintaan, tajuan, miten vähän siitä lopultakaan tiedän. 


Silti maa- ja kotitalousnaisissa opin ja kehityin, joten uskon oppivani ja kehittyväni myös Herättäjässä. Ilahduttavaa on se, että tällä kertaa ymmärsin kokouksessa käydyistä keskusteluista huomattavasti enemmän kuin pelkät ja-sanat! Lisäksi omaksi ällistyksekseni opin muistamaan ihmisten nimet, mikä on minun kohdallani aivan hämmästyttävää. Niinpä uskallan sanoa olevani kehityskelpoinen yksilö ja jo melkoisesti kotiutunut. Ja kun pääsen tekemään rakastamaani viestintää, kun koen olevani työyhteisössä odotettu käsipari, kun kaikki korostavat työni merkityksellisyyttä, niin - kyllä, uskon löytäneeni oman paikkani.
 

Työskentely missä tahansa yhdistyksessä tarkoittaa yleensä sitä, että työtä ei voi tehdä vain maanantaista perjantaihin klo 8-16. Toistaiseksi viikonloppuni näyttävät kuitenkin ilahduttavan vapailta. Tosin viikko sitten sunnuntaina kävin vielä "vanhassa roolissa" pitämässä juhlapuheen Laihian maaseutunaisten 100-vuotisjuhlassa, mistä hyvästä sain kauniin kukkakimpun. 

 
Kun tuo tehtävä oli ohi, johon minua oli jo lokakuussa pyydetty ja jonka olin luvannut hoitaa, vaikka virallisesti en enää vs tj ollutkaan, tuntui, että oli hyvä lähteä kohti uutta. Nyt on tosiaankin yksi luku elämässä saatettu kunnialla loppuun ja uusi luku alkanut. Elämän virta on löytänyt uomansa. 

2 kommenttia:

  1. Onnea ja siunausta Kosolaan ja ympäriinsä, minne tiesi/työsi johdattaa!

    VastaaPoista