Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kevättä kyntteliltä!


Itseni tuntien en ollenkaan epäile, etteikö vastaava otsikko olisi Kurakauppalassa näkynyt jo aiemmin! Kuten tiedätte, loppiaisen jälkeiset härkäviikot ovat minulle vuoden rankinta aikaa. Kaikki kiva on takana ja kevääseen niin kovin pitkä! Siksi kynttilänpäivään asti raahautuminen on jo jonkinlainen voitto.

Tosin suureksi ilokseni tänä vuonna ei naapurustolla ole ollut niin valtava kiire repiä heti pois kaikkia mahdollisia valoja, jotta pimeys olisi oikein karmivaa. Lukuisilla naapuritalojen parvekkeilla näkyy yhä hillityn kauniita valoketjuja, mikä on suuresti ilahduttanut mieltäni tämän hirmuisista pakkasista hirmuisiin jäätiköihin sahaavan tammikuun aikana.

Tänään on kuitenkin kynttilänpäivä. Jos töistä lähtee noin neljältä, ei ole vielä aivan pimeää, ja kuulinpa eräänä aamuna varpusten tirskuttavan! Sitäpaitsi huomenna voi sanoa, että ensi kuu on jo maaliskuu. 

Kynttilänpäivänä meiltä perinteisesti kootaan pois jouluvalot. Yleensä olen niitä jo tammikuun kuluessa jouluisimmasta päästä riisunut (esimerkiksi tähdet), mutta nyt on ollut niin haipakkaa joka suuntaan ja jotenkin niin ankean talvista, että annoin olla tähän päivään asti. On mukava laittaa valot pois nyt, kun se tuntuu jo luontevalta. Kohta loppiaisen jälkeen pimeys olisi ollut liian kamala.


Meidän joulukoristelutyylimme on kuluneina vuosina nuoruuteni jouluihin verrattuna hieman - hm - pelkistynyt. (Älkää naurako siellä!) Jonakin jouluna kerroin isälle, että kuusta koristellessa Sami totesi: "Eiköhän se jo riitä" ja minä lakkasin ripustamasta, vaikka minusta puuhun olisi mahtunut vielä muutama kymmenen koristetta. Isä katsoi minuun haikeasti, selvästi tajuten, että todellakin hän oli menettänyt tyttärensä elämässä tärkeimmän miehen aseman toiselle, ja sanoi: "Siihen kun minä olen vuosikymmenet turhaan pyrkinyt!" ;)

Joka tapauksessa härkäviikoissa on sittenkin oma arkinen viehätyksensä, kun koristeet viedään pois (ei toki kaikkia - esimerkiksi talvinen oksa ja hiutelelippunauha saavat olla talvisydämen yli!) ja huoneet tuntuvat taas väljemmiltä. Joulun jälkeen käytän kodissa mielelläni voimakkaita, lämpimiä värejä, usein punaista, koska se jotenkin lohduttaa talvikuukausina.


Kun kummiserkkuni puhui aikoinaan häissämme, hän varoitti Samia morsiamen sukurasituksesta: äidin suvun puolelta minuun on periytynyt astiageeni, pakastingeeni ja jouluvalogeeni. Pöytäliinageenin hän unohti mainita. Ainoa asia, jolla olen onnistunut Samin ja minun kohta 11-vuotisen yhdessäolon aikana järkyttämään avarakatseista ja ei-kovin-vähästä-hätkähtävää anoppiani oli pöytäliinojeni määrä, kun hän sen näki viisi vuotta sitten muuttaessamme.

Viime kesästä alkaen olemme tässä huushollissa pyrkineet karsimaan pois kaiken turhan niin vaatteiden, astioiden kuin muunkin tavaran suhteen siinä määrässä, että pelkäsin jossakin vaiheessa SPR:n kirppiksen antavan meille porttikiellon saatteella "ei meille enää mahdu!" Pyrkimys on siihen, että ostetaan vähän mutta laadukasta ja mieluista eikä säästetä mitään epämieluisaa ns. varmuuden vuoksi, jolloin koti pysyy siistimpänä.

Niinpä olen karsinut myös pöytäliinojani. Ikea-kassillinen lähti SPR:lle, iso paketillinen kierrätysompelevalle ystävälle. Jäljelle jäivät ne, joista oikeasti pidän. Mutta koska geeneilleen ei mitään voi, tulin ostaneeksi rakastamani Marimekon alesta puoleen hintaan kankaan. Ja sitten muistin omistavani aikoinaan Ikeasta ostamani kangaspalan. Perjantai-iltana Samin ollessa jatko-opinnoissaan sain vihdoin ommelluksi molemmat kankaat. Pallokuvainen tuli olohuoneen pieneen pyöreään pöytään, jonka isä on aikoinaan tehnyt Karhunmäen kristillisessä kansanopistossa Lapualla, ja Marimekko-kangas ruokailuhuoneen pöytään. Ihastuin kumpaankin aivan hurjasti, ja etsimättä tuli mieleen tuo sitaatti Mary Marckin kirjasta.

Tässä meidän asunnossamme on moniakin - öö - persoonallisia ratkaisuja, kuten se, että päätyseinällä on yhden normaalin ikkunan lisäksi kaksi ikkunaa katonrajassa. Tätä ruokailuhuoneen seinänpalaa on koetettu somistaa mm. kauniilla seinävaattella, mutta kun taloudessa on kaksi kissaa, niin... No, olettakaamme, että seinä on haperoa, kun siinä ei mikään painavampi pysy! ;)

Siksi ilahduinkin suuresti, kun sain työkaverilta "pohjalaisen joulukortin" - Pohjanmaallahan kaikki on suurta! Hän oli jostakin löytänyt tällaisen vanhan opetuskuvan, joka on muokattu Edelfeltin maalauksesta siitä (kuvitteellisesta) tilanteesta, jossa Mikael Agricola luovuttaa Kustaa Vaasalle ensimmäisen suomenkielisen Uuden Testamentin, ja antoi sen minulle "joulukortiksi". Olin aivan mykistynyt, sillä tiedätte varmaan, minkä hintaisia nämä opetuskuvat kirppareilla ovat!

Kuva on suuri ja se on kevyt, joten tiesin heti, että se löytää paikkansa tässä pöydän yläpuolella. Sopii aivan täydellisesti tähän semi-retro-asuntoon!


 

Hyvää kynttilänpäivää ja kevään toivoa, ystävät! Ja suuri kiitos kommenteista. Mukava, että tänne yhä lukijat löytävät.


3 kommenttia:

  1. Voi miten mukavaa, kun olet palannut! Blogiasi on ollut ihan ikävä! Mukavia kevätalven päiviä toivotellen, Marjaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että on kaivattu! :) Kun on kymmenvuotisjuhlavuosi bloggaamisessa, oli pakko palata... :D

      Poista
  2. Montakos pöytäliinaa sinulla on kaikkiaan? Blogikirjoituksesi innoittamana rupesin inventoimaan omaa liinavaatekaappiani: pyyheliinoja yhteensä 67 kappaletta.
    Pöytäliinat ja lakanat on vielä laskematta.

    VastaaPoista