Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kakkua ja aarteita

Tämä päivä kului Lapualla Jokilinnun uudessa palvelukodissa, jossa on pyritty säilyttämään kodinomaisuus itse kalustettavine huoneineen ja kahvinkeittomahdollisuuksineen. Isä muutti Jokilintuun viime kesänä heti sen valmistuttua, kun herra Parkinson alkoi käydä liian tungettelevaksi, ja nyt vietimme hänen 83-vuotissyntymäpäiviään.


Äiti oli ottanut mukaan isälle näytettäväksi lapsuudenkotini naapurin löytämiä aarteita. Sekä äidin vanhemmat että Anna-Liisan vanhemmat olivat yhtä aikaa Karhunmäen kristillisessä kansanopistossa - kortista päätellen lukuvuoden 1920-21 - ja siellä oli vaihdettu kortteja jouluksi. Jaskasta tuli sittemmin äitini isä ja Ailista äitini äiti, kun he "treffasivat" toisensa nimenomaan opistovuonna.

"Ajatella, että silloin jo on saanut teettää tuollaisia kortteja", sanoi äiti.

"Mikä ihme se on. Silloin ne vaan piti tilata kirjapainon toimistosta eikä netistä, kuten nykyään", minä totesin.

Kortit olivat käyntikorttikokoa ja niihin on tosiaan antajan nimikin painettu. Näköjään "mumman miästä", joka kuoli aivokalvontulehdukseen alle 40-vuotiaana, on tosiaan sanottu Jaskaksi niin yleisesti, että hän painatti sen nimen jopa joulukorttiin! Jaska oli ennemmin teknikko kuin maanviljelijä, hänellä ehti olla Länsikylässä niin saha, auto (sellainen koppa-Ford, jossa on kermanvaalea alaosa, äiti muistaa) kuin joulukuusessa sähkökynttilätkin. Mit' olis ehtinyt vielä, jos olisi elää saanut.


Toinen löytynyt muisto oli isäni isän samaisen Anna-Liisan isälle 20.12.1939 lähettämä kenttäpostikortti. Lottakanttiinin korttivalikoima tuskin oli kovin laaja, sillä en jotenkin osaa ajatella isoisän valinneen tällaista ylipirtsakkaa kuvaa, kun teksti on jotakin aivan muuta. "Suuri Jumala antakoon teille sielä rauhallisen Joulun. Muistakaa rukouksin meitäkin!"

Kyllä kuulkaa pitäisi oikein lähettää jollekulle postikortti, jos se vaikka säästyisi seuraavat 70-90 vuotta!

5 kommenttia:

  1. Hienoa, että isäsi pääsi hyvään palvelukotiin. Parkinsson on hankala tuttava, ystäväksi sitä ei voi sanoa. Herkulliset tarjoilut on olleet päivänsankarin kahvipöydässä.

    Nuo vanhat kortit on aarteita ja tuovat muistoja mieliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli lottovoitto. Äitihän on hoitanut isää monta vuotta, vaikka ei itsekään ole terve. Toki saivat apua kotiin ja veljeni auttaa kaikessa missä voi ja ehtii, mutta siltikin tämä oli hyvä ratkaisu - vaikka ei tietenkään helppo yli 60 v naimisissa olleille vanhemmilleni.

      Poista
  2. Hei Kaisa!

    Yllätyin iloisesti, kun huomasin, että Kurakauppalassa tapahtuu taas. Olen usein käynyt vilkaisemassa blogiasi, vaikka et ole sinne kirjoittanutkaan aikoihin. Yksi aktiivinen lukija siis ilmoittautuu..

    Terveisin Ripukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva! Tauko teki hyvää, nyt on taas mukava bloggailla ja jotenkin olen löytänyt taas oman tavan bloggailla. :)

      Poista