Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Syksyistä arkea

Kun jo käsityömessuillakin minut pysäytetään ja pahoitellaan, etten ole kirjoittanut, lienee aika!

Meille kuuluu entisenlaista. Minä jatkan uudessa työssäni vanhassa talossa, ja tällä hetkellä Sami on harjoittelussa samassa talossa (vaikka menee päiviä, jolloin emme näe toisiamme sen enempää kahvi- kuin ruokatunnillakaan!). Paljon on uutta opittavaa ja hallittavaa molemmilla.

Parin kuukauden ajan kaikki illat ovat kuluneet uuden Betty-kirjan kirjoittamisessa tai korjausluvussa. Tarinahan alkaa ilmestyä ylihuomenna omassa blogissaan. Uppoaminen Bettyn vaiheisiin ensimmäisen maailmansodan aikana on toisaalta ollut terapiaa ja hermolepoa, kun Bettyn maailma aina. Oma elämä asettuu kummasti mittasuhteisiinsa, kun sitä vertaa sota-aikaan.

Myös painonpudotusoperaatio etenee. Kesäloman jälkeen tarkastin tietoni Kiloklubissa ja tajusin, että olin merkinnyt aikoinaan itselleni ehkä liian "liikkuvan" elämäntavan. Muutin tietoni sohvaperunaksi (vaikka en ihan sitä olekaan, 500 km pyöräilyä jo pitkälti rikki tälle vuotta), ja päivittäin syötävä kalorimäärä putosi huimasti. Niin on pudonnt nyt myös paino, hitaasti kyllä mutta varmasti.

Kissaneidit ovat tyytyväisiä elämäänsä. Runsaan vuoden ikäisestä Mustikasta on tosin nyt tullut iso tyttö, joka mouuuuuuruaaaaa aina silloin tällöin. Leikkausaika pitäisi siis varata... Mutta kumpikin on entistä rohkeampi ja hellyydenkipeämpi, meillä silitellään paljon.

Tällaista siis kuuluu syksyymme.

4 kommenttia:

  1. Miten hauskaa lukea kuulumisiasi, pitkästä aikaa!
    Mitä pidit messuista? Minulta jäi vähän kesken, kun seurueeni väsähti. Demokraattisesti enemmistö päätti, että nyt poistutaan. Rahani säästyivät;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut "katoamisesta", mutta Betty on tosiaan vienyt kaiken vapaa-ajan...

      Messut olivat kivat, sopivasti uusia ja vanhoja myyjiä. Tosin kaipasin lankakauppiaita enemmän, askartelupuoli oli aika runsaasti vallalla. En kylläkään ollut itse ihan vastaanottavaisimmillani, kun kävin messuilla perjantaina töiden jälkeen (lauantainakin oli töitä, joten en jaksanut silloin).

      Poista
  2. Kiva on lukea täältäkin kuulumisia, vähän pitemmästi kun Facesta.... Että on vähän niinkun kaivattu :) Mä oon niin över-onnellinen Bettystä että halkeen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa oikeasti kauhistaa, miten sinä kestät kaiken sen, mitä Bettylle tässä kirjassa tapahtuu... :)

      Poista