Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Mitä minulle kuuluu?

Kuluneet viikot ja kuukaudet ovat olleet sellaista häsläämistä, että ihan sellaisen normiarjen bloggaaminen on jäänyt. Mitä minulle siis kuuluu?

Ensin vähän liikuntarintamaa. Olen nyt runsaan vuoden kulkenut LadyLinella ja saan ensi viikolla jo kolmannen oman kuntoiluohjelmani. Tuossa syksyllä oli mm. väsymyksestäni johtuen pitkä tauko, joka harmitti, mutta nyt olen taas koettanut olla uskollinen. On uskomaton tunne, kun jaksaa ihan itte nostaa melkein 10-kiloisen ostoskassin ostoskärrystä auton takaluukkuun, tai kun salilla peilin edessä painoja nostellessa näkee käsivarsissa ihan oikeat lihakset! Tietysti treenaaminen välillä tympii, mutta tiedän, että tämä on minulle hyväksi.

Kuntosalitreenin ohella pyöräilin kesäkuukausina noin 440 km, mitä pidän hyvinkin kohtuullisena saavutuksena OI-ihmiselle kolmipyörällä. Verrattuna edelliskesään olin uskomattoman rohkea ajamaan, välillä melkein liiankin - kohta varmaan opin ottamaan kurvit kahdella pyörällä... :)


Painoa on lähtenyt nyt pyöreät 10 kg. Yläkuvassa näette minut huhtikuun lopulla Uumajan-laivalla työkaverin eläkereissulla ja marraskuun lopulla historian ensimmäisten kappaleiden kanssa, ja kyllähän tuossa eroa näkyy! Niin näkyy muuten vaatekaupoissakin, sillä XL-koon sijaan kannan nykyisin kotiin M-kokoa.

Ensimmäisten kuukausien aikana paino katosi melkein sormia napsauttamalla, mitä ihmettelin itsekin. Sen jälkeen onkin sitten jumitettu ja veivattu ees ja taas. Toki tämän on elämäni kolmas suuri laihdutus, ja toki minulla on jo ikää, mutta harmittaa silti. Ehkä syynä on se, että tässä painossa olen aikoinaan ollut pitkään, joten elimistö pitänee siitä kynsin hampain kiinni.

Minua auttaa tässä kuitu, jota olen yrittänyt pupeltaa niin, että porkkanaa ja näkkileipää tulee välillä korvistakin. Onneksi on Olo-jogurtti, jossa kuitu tulee purentavialliselle miellyttävämmässä muodossa! Periksi ei kuitenkaan anneta, vielä 15 kg olisi tavoitteena hävittää. Kestäköön vaikka loppuelämän, sillä tämänhän on joka tapauksessa tarkoitus olla elämäni viimeinen laihdutus.


Entä sitten kissamme, jotka ovat seikkailleet täällä lähinnä loppukevennyksinä? Stellasta on tullut hyvä keinoemo (tai isosisko, kuten sitä nimitämme) Mustikka-vauvalle, ja samalla se on itse rohkaistunut. Toki vieläkin painutaan piiloon vieraiden tullessa, mutta näin oman väen kesken se on entistä reippaampi.

Mustikka puolestaan kasvaa - verratkaapa tuota ylempää teinitytön kuvaa tähän, joka otettiin melkein heti pennun tultua meille:


Mustikka on hirmuisen nopea ja virtaa riittää. Välillä Stella on pienen kanssa helisemässä, sillä isonsiskon omistautuneisuudesta huolimatta Mustikalla ovat kissojen sosiaaliset taidot vähän hukassa. Stella ei saa aina käydä rauhassa laatikolla eikä pestä itseään, kun ipana käy kimppuun, ja ruokakupiltakin se saa kiltin Stellan väistymään (molemmilla on tietysti omat kupit, mutta siskon ruoka on aina maukkaampaa). Ei Mustikka silti paha ole, vilkas vain.

Syliin saati olkapäälle ei Mustikkaa enää saa. En tiedä, traumatisoituiko se ensimmäisestä eläinlääkärikäynnistään oltuaan viikon meillä, sillä sen jälkeen siihen ei ole saanut koskea eikä mennä paljon lähellekään. Vaikka Mustikka on huomattavasti Stellaa uteliaampi ja rohkeampi ja tulee yleensä jossakin vaiheessa vieraitakin kurkkaamaan, sitä on vasta ihan viime viikkoina saanut toisinaan silittää. Tällöinkin pitää antaa pennun ensin nuuskia kämmentä ja odottaa, että se selkää köyristämällä osoittaa silin olevan sallittu.

Tältä pohjalta Mustikan kiinnisaanti lääkäri- ym. reissuja varten on mielipuolista hommaa. Stella inhoaa kuljetuskoppaa enemmän, mutta antaa ottaa syliin ja sitten onkin jo liian myöhäistä. Pentua taas ei yksinkertaisesti saa kiinni. Tähän asti se vielä jotenkin on onnistunut - esimerkiksi lokakuussa olimme "koko perhe" Samin äidin luona ihan harjoitusmielessä. Kuten kuvasta näkyy, aika kului sohvan alla... Mustikka ei pahemmin jännittänyt, mutta Stella parka ei tiennyt miten olisi piileskellyt.


Eilen tuli kuitenkin totaalinen tenkkapoo. Mustikalla oli aika leikkaukseen eläinklinikalla, mutta jouduin soittamaan klinikalle, ettemme tule, kun kissaa ei saada kiinni. Pari kertaa se oli jo käsissäni, mutta yrittäkääpä saada kunnon ote nelijalkaisesta silakasta! Mustikka on huippukuntoinen pikkupentu, niin että sen turkki on kiiltävä ja liukas kuin silkki ja vartalo täyttä lihasta... Lopuksi pentu tunki itsensä keittiössä patterin ja kaapiston väliin, josta sitä ei ilman sen omaa halua olisi saanut pois kuin keittiökalusteet purkamalla.

Jos on näistä karvapalloista riesaa, niin on iloakin. Monesti nauramme ääneen niiden touhuille, kun välillä mennään peräkanaa pitkin kämppää niin, että matot lentävät tieltä, ja välillä maataan kylki kyljessä halien. Harmi vain, että useimmiten pystyy kuvaamaan vain söpöstelyhetkiä, silloin ei ehdi kameran kanssa mukaan, kun meillä lennetään tuolien ja sohvan yli... Rakkaita ne ovat toisilleen kaikesta rähinästä huolimatta!

 
 
 

Tällaisia arkisia asioita tällä kertaa. Minä nautin lomasta edelleen ja koetan opetella siihen, ettei minulla ole enää kiire mihinkään. Kun koko vuoden kiire on ollut järjetön, se jää päälle. Eilen nuuskin Torikeskuksen myymälät ihan kaikessa rauhassa joka hyllynvälin kiertäen, ja tänään kuntosalilla koetin muistuttaa itselleni, ettei minun tarvitse katsoa kelloa, vaan saan tehdä treenin kaikessa rauhassa. Miten vaikeaa tämän oppiminen onkaan!

2 kommenttia:

  1. Onpas ollut tapahtumia ihan roppakaupalla.
    Ihanaa että loma on alkanut ja saat tointua kiireistä ja paljosta työn tekemisestä. Onnittelut kunnon kohoamisesta ja laihtumisesta, oikea asenne sulla on koko hommaan.
    Noi kissat kyllä sai naurun aikaiseksi, en ole ikinä kuullut ettei lääkäriin pääse kun potilasta ei saa kiinni, saitko edes mitään neuvoja hoitureilta ; ).
    Rauhallista Joulunaikaa koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Siis eikä! Toi lakananvaihtovideo oli ihan paras!

    VastaaPoista