Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Työn ja kuormien raskauttamat


Tämä on yleensäkin mutta erityisesti tällä viikolla lempiasuni: haalari, jonka sain nettiystävän kautta mittojen mukaan teetettynä keväällä (nyt on se on noin kaksi numeroa liian iso, mutta ei anneta sen häiritä)

Olen sairaslomalla.

Väsymys alkoi pukata pintaan viime viikolla. Perjantaina olo oli jo niin kauhea, että järjellinen ihminen olisi lähtenyt kotiin. Tuntui, kuin jättimäinen peukalo olisi painanut minua kasaan, oksetti ja itketti. Luulin viikonlopun levon auttavan, mutta olin väärässä.Eilen menin lopulta työterveyteen, ja ensi hätiin olen töistä poissa tämän viikon. Jatkoa katsotaan tarpeen mukaan.

On ihmeellistä, että Farmarin jälkeen en saanut mitään stressinlaukeamisflunssaa tai vastaavaa - ihmettelin sitä jo silloin. Ilmeisesti elimistö tiesi, mitä on vielä syksyn mittaan tulossa, ja kokosi kunnon paukkua tähän hetkeen. Kuukausien Farmari-työ, Marian kuolema ja muut lähipiirin hautajaiset, historiantutkimuksen painokuntoon saattaminen pitkine työpäivineen, museonäyttelyn suunnittelu ja toteutus, arkipäivän viestintähommat makaavat nyt päälläni, joten ei ihme, että väsyttää.

Erikoista on se, että mieli on virkeä ja menisi, mutta se on kroppa joka ei pysy perässä. Tietysti olen siitä iloinen: ruumis on aina helpompi saattaa kuntoon kuin pää, jos se olisi ehtinyt mennä hajalle. Nyt nukun yöt, makaan ja osin nukun päivät. Sijaistamani henkilö palaa loppuvuodeksi töihin tällä viikolla, joten minun ei ihan oikeasti ja tosissaan tarvitse murehtia työasioita; ehkä siksi elimistö päättikin juuri nyt vetää minut vaakatasoon. Siitä näkökulmasta kuvasin aamulla seuraneitinikin:



Hartaasti toivon tokenevani kohtuullisen pian valmistelemaan museoluentoa ja kirjan julkistamista. Mutta nyt menen taas maata, olen ollut jalkeilla melkein tunnin ja se jo tuntuu.

3 kommenttia:

  1. Parane pian haalarin lämmössä :) ja kissaterapiassa <3

    VastaaPoista
  2. Hei Kaisa!
    Olen kuullut lauseen; "ruumis/keho ei valehtele". Kroppa ilmaisee jotenkin, missä mennään, jos ei muuten asiaa hoksaa. Miten se olikaan, että "lepo paras lääke on Kaisa-ystävälle...vai oliko se Mirri. Elämä voittaa, kun saa levätä.






    VastaaPoista
  3. Nyt kissat kainaloon ja huilimaan. Onneksi roppa ilmoittaa milloin se ei enää jaksa.
    Leppäile ja nautiskele.

    VastaaPoista