Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivän aattona



Istun autossa hautausmaan ulkopuolella. Kävin juuri viemässä Marialle ja isän vanhemmille kunttilän, olen menossa kampaajalle tämän päivän 150-vuotisjuhlia varten, olen lopen uupunut eilisen 14-tuntisen työpäivän ja sitä edeltäneiden päivien jälkeen ja minun on Mariaa ikävä, itkettää.

Kerroin haudalla Marialle kaikesta mitä nyt on tekeillä ja tiedän, että hän kuulee - kuulisi tietysti missä vain, sillä haudassahan on vain kuori. Ensimmäisen kerran todella tajuan, mitä pyhäinpäivä tarkoittaa: me jatkamme täällä ja odotamme jälleennäkemistä aikanaan. Vuosi sitten emme edes vielä tienneet Marian sairaudesta, nyt on hautajaisistakin jo yli puoli vuotta.

Terveisiä sinne toiselle puolen, kyllä täältä tullaan.

4 kommenttia:

  1. Voimia. Juhlapäivät on aina vaikeita läheisen kuoleman jälkeen. Sitten kun on koko vuosi menty kertaalleen läpi, alkaa hieman helpottaa. Mutta ikävä saa olla, ja pitääkin, onhan meillä niin paljon rakkaita muistoja. Minä kaipaan isääni edelleen, vaikka hän on ollut jo 8 vuotta pois. Siunattua pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ja tämä alkusyksykin oli niin hässäkkäinen, että suru Mariasta pääsee pintaan vain ajoittain ja osin yllätyksenä... Siksi se tuntuukin niin väkevältä.

      Poista
  2. Isä ja äiti kävivät vuosikausia joka päivä sytyttämässä veljen haudalle kynttilän, vasta yhdeksän, kymmenen vuotta veljen kuoleman jälkeen ovat vähentäneet käyntejä. Itse asun toisella paikkakunnalla, joten käyn haudalla harvoin ja oikeasti ajattelen, että veli on jossain muualla kuin siellä mullan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini haluaa usein hautausmaalle. Minulle se ei (onneksi, kun asumme 30 km päässä) ole yhtä tärkeää: Marian kanssa voin jutella missä vain. Mutta kun siellä käy, Marian poismeno tulee jotenkin konkreettisemmaksi ja kipeämmäksi.

      Poista