Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyssunnuntai


Syyskuu on alkanut - on minun "26-vuotistaiteilijajuhlani", sillä ensimmäinen kirjani ilmestyi 1.9.1987. :) Eipä tässä nyt oikeasti mitään juhlita, kunhan koetetaan levätä ja koota voimia. On sellainen tyypillinen haikea alkusyksyn sunnuntai: ulkona sataa, huomenna pitää jaksaa töihin ja Samillakin alkaa taas koulu. Oma syksyni näyttää hirvittävältä marraskuun alkuun asti, silloin pitäisi museonäyttelyn olla valmis ja historian putkahtanut painosta.


Mutta juhlatunnelmaa tietysti saa ja pitää hakea aina kun voi. Iloitaan siis mm. siitä, että kissamme viettävät jo aikaa näinkin (vaikka ainakin yhtä usein olen ihan varma, että Stella tappaa Mustikan katkomalla siltä niskat tappelussa tai Mustikka tappaa Stellan aiheuttamalla sille sydänkohtauksen loikkaamalla kimppuun milloin mistäkin):


Toinen juhlan arvoinen seikka on tietysti se, että vaatekaapista voi karsia jo jotakin pois. Tai ei pois tietenkään, ainakaan kaikkia suureksi jääneitä vaatteita, vaan talteen: pakkaan mm. farkkuja ja muuta "iätöntä" laatikkoon pahan päivän varalle. Painoni on jämähtänyt - tai vielä pahempaa, se oli viime punnituksessa noussut, vaikka en takuulla ole syönyt liikaa - ja muutenkin nyt on alun kuherruskuukauden jälkeen koettanut se hetki, jolloin tarvitsee tsemppausta. Minähän olen ehdottomasti mielialasyöjä, ja koska olisi ihanampaa käpertyä sohvannurkkaan suklaan kanssa kuin syksyn alkaessa! (Tosin meillä oli eilen herkkupäivä ja sain suklaata sohvannurkassa, mutta jotenkin se ei nyt vaan auta enää tänään.)


Olenkin koettanut ajatella painonhallintaani lääkityksenä: joillekin määrätään loppuelämäksi ruokavalio tai lääkkeet, ja ellei ohjeita noudata, tulee tosi kipeäksi tai vielä pahempaa. Sama on minun tilanteeni, sillä haaveissa on, että saatuani vielä sen haaveilemani 15 kg (yhteensä siis 25 kg) pois minun ei ikinä enää tarvitsisi laihduttaa. Ja sepä vasta olisi temppu. Kuka vain pystyy laihduttamaan, mutta harvassa ovat ne, jotka saavat itsensä pidettyä saavutetussa painossa. Minulla ainakin kilot ovat tähän asti tulleet ystävien kanssa takaisin, eli ihan oikeasti nyt pitää asennoitua toisin. 

En siis ole dieetillä, vaan yritän pitää itseni kävelykykyisenä painon puolesta mahdollisimman pitkään. On nimittäin ihan uskomaton tunne, kun nyt pystyn kävelemään. Alkukesästä pelkäsin jo, että olen pian pyörätuolissa, kun nivelet eivä tahtoneet kestää muutaman kymmenen metrin matkaa kauppaan - mutta nyt voin lähteä jo kaupungillekin kävellen. Jo tämä vajaan 10 kg painonpudotus ja samalla lihasten vahvistaminen kuntosalilla ovat selvästi auttaneet, ja arvatkaa olenko siitä kiitollinen.

Niin että taitaa tässä syyssunnuntaissa olla vähän juhlatunnelmaa sittenkin!

6 kommenttia:

  1. No, mutta iloisia juttuja löysit, vallan iloisia.
    Hurjasti olet edennyt. Sama taistelu täälläkin, vasta myöhemmin aloitettuna, ja samoilla toiveilla.
    Käsittämätöntä, miten ruoka houkuttaa ja koukuttaa. Välillä oikein tulen huonolle tuulelle, kun ajattelen mitä kaikkea hyvää maailmassa (saati omissa kaapeissa) on, ja minä en sitä saa syödä...
    Oikeammin en osaa syödä kohtuudella hyvää, vaan vedän kaksin käsin ja pelkää etten sittenkään saa tarpeeksi. Kunpa joskus oppisi itsensä kanssa toimimaan, ymmärtämään ja reagoimaan oikealla tavalla. Hankalata on.
    Olemme täällä rannikkokaupungissa, joka on nykyisin kakkoskotimme, viettäneet Venetsialaisia.
    Yöllä oli niin upea ilotulitus! Viime vuona katselin sitä yksin ( no ystäviä oli seurana), mieheni oli juuri joutunut sairaalaan silloin. Vakava sairaus, hoidot ja operaatiot takana. Vuosi on mennyt ja nyt katselimme sitä valomerta kahden. Tuntui hyvältä. Uskoin kyllä vuosi sitten, että hän on mukana nyt. Toipuminen jatkuu ja hissukseen mennään. Vuosi on ollut kummallekin rankka. Lisäksi
    sain irtisanomislapun kesäkuussa..
    Kesä on mennyt mukavasti. Syksy saapuu ja sen mukana syyspuuhat. Tämä aika vuodesta on hienoa!

    Jaksamista työhösi. Odottelen kovasti, että kerälläkin olisi jotain tapahtunut. Oletko jaksanut mitään värkätä?

    Aurinkoisin (täällä oikeasti paistaa aurinko) terveisin Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun ei osaa kohtuutta! Minä en ikinä saisi lihotettua itseäni oikealla ruualla, mutta se kaikki hyväskä, jota on "pakko" syödä paljon.. Voi sentään. Mutta kai siihenkin oppii, eikö?

      Ihania uutisia sinulla irtisanomisesta huolimatta. Toivottavasti kaikki jatkuu hyvänä!

      Minä en ole jaksanut paljon ajatellakaan neulomista, paitsi nyt - purkasin nimittäin keväisen neuleenalun, jota olin aloittanut leveyden puolesta koossa XL. Pitäisi ajatella miten paljon lankaa säästää kun laihtuu, tsemppaisikohan se!

      Poista
  2. Vähän on vaikea fontti lukea, mutta se voi johtua pelkästään omista silmävaivoistani. Kuvat sentään käsitin ja sen, että vietät taiteilijajuhlaasi. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pelkäsinkin että fontti on vaikea, nyt vaihdoin sen toiseen, olisiko selkeämpi? Bloggeriin oli vain tullut niin paljon uusia kivoja fontteja, etten malttanut olla sähläämättä...

      Poista
  3. Kyllä tuo Mustikka on soma.
    Onnea kilojen tippumisesta,eikö olekkin ihanaa kun saa laittaa vaatteita pois kaapista, ja se tunne kun housut tippuu on uskomaton.
    Itsekkin 14 kg. laihtuneena tiedän miten hyvältä tuntuu kun jaksaa/pystyy kävelemään.
    Tsemppiä vaan siulle piankos sie ne loputkin kilot karistat:))

    VastaaPoista