Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Kevyemmin päivästä toiseen


Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että ystävästäni OI:sta johtuen katkoin vasemman reisiluuni yläasteaikana kolmesta kohtaa niin pahoin, ettei jalkaa saatu silloin korjattua aivan normaalin suoraksi. Vuosien mittaan ja painon lisääntyessä vinous polvessa ja sitä myöten kivut muualla ovat yhä vain lisääntyneet, eikä esimerkiksi joku vuosi sitten saamastani polvituesta ole ollut mitään apua - tästä kuvasta näkyy, että se on aika karmea kaveri.

Kun neljännesvuosisadan jälkeen pääsin vihdoin taas säännöllisen lääkärinhoidon piiriin, aloin esittää polvileikkausta. Kuvittelin, että polveani auttaisi pelkkä tekonivel. Viime talvena ortopedini TAYSissa vaihtui, ja tämä uusi vihdoin selitti minulle, ettei asia ollutkaan ihan yksinkertainen. Jalastani otettiin erikoiskuvat joista selvisi, että luu on kierossa vähän sieltä ja täältä, ja se pitää katkaista noin kahdesta kohtaa jotta jalasta tulisi suora. OI-ihmiselle tämä ei ole mikään helppo juttu.

Puhuin asiasta eilen ortopedini kanssa puhelimessa. Selviteltyään eri leikkausmahdollisuuksia lääkärini hyvin hienotunteisesti alkoi puhua painostani. Laskettuaan painoindeksini hän totesi, että se viittaa sairaalloiseen lihavuuteen, ja ettei näillä luvuilla minua leikattaisi, koska riskit olisivat liian suuret - jopa "fataalisten komplikaatioiden" vaara olisi olemassa. Sovimme niin, että mietin tuota leikkausasiaa vuodenvaihteen kontrolliin - ja alan samalla jo keventää painoani.

Minähän pudotin 2000-luvun alussa 20 kg ja olin pitkään erittäin hoikka, kuten näistä 10 vuoden takaisista juhla- ja museotunnelmissa otetuista kuvista näkyy.


Sitten elämäntilanteiden muuttuessa paino alkoi hiipiä takaisin, ja lopulta se palasi ystäviä mukanaan. Tyypilliseen tapaan olen jotenkin onnistunut sulkemaan tältä silmäni: että ei sitä painoa nyt niin paljon ole tullut, saahan kaupasta isompia vaatteita...

No, nyt avattiin silmät. Tajusin, että olen kohta jalootoon, ellen tee jotakin. Kaivoin siis esille ikivanhat Painonvartija-materiaalit - ei edes pisteitä, ehei: minä pudotin aikanaan sen 20 kg ruksimalla 1990-luvun tyyliin keltaisia, vihreitä ja joskus punaisiakin ruutuja, ja tällä menetelmällä aion yrittää nytkin. Myös Sami lähti remmiin mukaan omalla systeemillään. Mihinkään "syö tiettyjä ruokalajeja viikko toisensa perään ja kieltäydy kaikesta muusta kunnes sekoat" -superdieetteihin emme usko, sillä aiomme kyllä viettää ihan normaalia elämää myös laihduttaessa.

Toisaalta ahdistaa: kun stressi ja hirveä työmäärä painaa, ruoasta olisi helppo hakea lohdutusta. Esimerkiksi tämän kymmentuntisen työpäiväni jälkeen sipsipussi ja suklaa tuntuivat paljon houkuttelevemmilta kuin mitkään keltaiset ruudut. Toisaalta helpottaa: aivan kuin olo olisi yhden päivän jälkeen jo kevyempi, sillä olen oikeasti kärsinyt olostani viimeiset pari vuotta. Ei minusta enää tule niin laihaa kuin vuosikymmen sitten, mutta jos edes vähän kapeampi. Nelikymppisen ei onneksi tarvitse olla niinkun flikat.

Teen tästä asiasta julkisen koska toivon, että se auttaisi operaatiossa. Saa tsempata ja saa jakaa omia kokemuksia!

Stella-kissalla ei tällaisia huolia ole, se on tämän päivän +25 asteessa keskittynyt kevennyksen sijasta lähinnä olotilansa viilentämiseen mahdollisimman pitkänä ja kierossa...



12 kommenttia:

  1. Mukavaa lukea, että jotkut muutkin yrittävät kuihduttaa varttansa. :D
    Meillä on myös koko tämänhetkinen perhekunta liikkeellä.
    Me olemme juuri sillä "kunnes sekoamme"-dieetillä. Kaalisoppaa aamulla, päivällä ja illalla.
    Sekoamisia ei vielä ole havaittavissa. Minulla on mennyt kilon alas (runsaassa viikossa) miehiltä kaksi (2). Epistä! :(
    Minun p-indeksini on MERKITTÄVÄN lihavuuden kohdalla. Milli ylöspäin, niin adjektiivi olisi SAIRAALLOINEN. Epistä! :(
    Jotenkin uskon taas, että laihdun. Kuten sata (100) kertaa aiemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta olisi helppoa jos söisi samaa ruokaa koko ajan, mutta en minä pidemmän päälle jaksaisi... Painonvartijoiden ohjeilla saa syödä ihan kaikkea (suklaatakin! ja nisua!), mutta kohtuudella, siitä tykkään. Ja voi jemmata annoksia jos tietää että tulee vieraita tai kyläänkutsu...

      Poista
  2. Tuo lohtusyöminen on pahinta, minäkin syyllistyn siihen jatkuvasti. Tapasin vähän aikaa sitten kaupassa tuttavani, joka oli huomattavasti hoikistunut. Kysymykseeni miten on saanut kilot tippumaan, vastasi että on opetellut erottamaan ruuan tunteista. Mitenhän sen oppisi...?

    Tsemppiä kevenemiseen, Kaisa ! t. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Kai elämä pyörii liiaksi ruuan ympärillä, kun sillä itseäni palkitsen ja lohdutan...

      Poista
  3. Hei Kaisa! Minä olen tykännyt ja suuresti hyötynyt tästä ilmaisesta palvelusta: http://kiloklubi.fi/. Tavoitteena on nimenomaan terveellinen elämä, ei nopea laihtuminen, jonka ylläpitäminen on vaikeaa, usein jopa mahdotonta... Onnea matkaan ja siunausta jokaiseen päivääsi! En tunne sinua, enkä edes tiedä, mutta blogiasi tiiviisti seuraavana arvostan sinua suuresti :) Yst. Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa sain vinkin Kiloklubista muualtakin ja eilen jo rekisteröidyin. :) Ajattelin, että ainakin nyt aluksi olen Painonvartijat-ohjelmalla jotta pääsen nopeaan alkuun (se parin kilon nesteen häviäminen on joka laihdutuksen alussa yhtä suuri riemun aihe :), mutta muuten Kiloklubi vaikuttaa kyllä armollisemmalta. Jos kestän sen, että paino ei putoa kohisten (putoaisiko se muutenkaan tämän ikäiseltä), on kiva kun saa syödä mahansa täyteen!

      Siunausta sinullekin!

      Poista
  4. Voi kun näytti tutulta noi ruudut! Minäkin laihtuin niiden avulla 12 kiloa joskus 15 vuotta sitten. Elämäntilanne oli sellainen, ettei kokouksissa voinut käydä, joten olin Painonvartijoiden kirjekurssilla. Sieltä tuli joka viikko paketti ja kannustuskirje, jonka allekirjoittajana oli Salli Ruutu:-)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aikoinaan kävin kokouksissa, mutta tuon ison laihdutuksen aikana olin ihan vaan omillani - se sopi minulle paremmin, sain mennä omaan tahtiini. Toisaalta harmi, ettei Painonvartijoita enää ole Suomessa!

      Poista
  5. Minähän vuodenvaihteessa sain n. 7 kg painoa alas. Sitten en ole vaakaan astunut, mutta tuoreista valokuvista päätellen kilot ovat tulleet takaisin. :o Minullakin lääkäri otti laihdutuksen esiin, vaikka painoindeksini on normaali. Olen varsinaisesti lihava vain vyötäröltä... Se onkin epäterveellisintä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti löydät oman ruokailutapasi. Minulla lihottava ja ruokahalua lisäävä on liiat hiilihydraatit, kun pidän niiden määrän kohtuudessa, niin ruokailut pysyvät kurissa. Noiden ravintoaineiden määrä kullekin on varmaan yksilöllistä, mikä sopii serkkutytöllesi tai työkaverille, ei välttämättä sovi sinulle. Kuuntele itseäsi, ja mieti miten saat kylläisyyden tunteen oikeilla ruuilla (muutenkin kuin kaaalikeitolla, siihen varmaan kyllästyy), kokeile vaikka salaattiannos ja sen seuraksi kala/kana/liha-annos, sekin on yllättävän täyttävää ja terveellistä. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitäisikin muistaa: mikä sopii itselle, ei välttämättä sovi muille, ja toisinpäin. Onneksi iän myötä tässä(kin) on liika fundamentalismi karissut... :)

      Tiedän, että minulla painoa pudottavat ja nälkää pitävät loitolla juuri peruna ja ruisleipä. Salaateista en purentavikaisena pidä enkä tule niistä kuin vihaiseksi - ennemmin syön sitten kasvissosekeittoa tai perunan kaverina muita keitettyjä juureksia.

      Onneksi on tuo runsaan kymmenen vuoden takainen positiivinen kokemus siitä, millä paino lähtee: nyt on vähän sellainen olo kuin olisi kotiin tullut. :)

      Poista
  7. Tsemppiä, Kaisa! Mä uskon et sä kesytät sen painos vielä. (Luen tätä edelleen aikajärjestyksessä ja olen nyt vuoden 2013 toukokuussa.)

    VastaaPoista