Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Näinä päivinä


Näinä päivinä olen
  • itkenyt, vaikka saamme olla kiitollisia, että Marian lähtö oli kivuton ja hän on nyt perillä meitä odottamassa.
  • muistellut, kirjoittanut, järjestänyt valokuvia powerpointiin hautajaisia varten ja miettinyt, miten kaikkiin järjestelyihin kykenee silloin, kun kuolema on äkillinen ja järkyttävä, kun se tuntuu tässäkin tilanteessa vaikealta.
  • etsinyt epätoivoisesti värssyjä - miksi useimmissa lässytetään vainajan pyhimysmäisyydestä tai korkeasta iästä tai uupuneesta sydämestä tai omaisten toivottomasta surusta, kun Maria oli oma persoonansa, keski-ikäinen ja elämänhaluinen, ja haluamme korostaa jälleennäkemisen iloa.
  •  tehnyt Farmaria ja normiviestintää ja murehtinut 150-vuotishistorian kuvitusta (tuloo tollikko eli toivoton kiire), yskinyt limaa jatkuvalla syötöllä, nukkunut huonosti monestakin syystä ja ollut loppuun väsynyt.

Mutta näinä päivinä olen myös
  • saanut kukkia, kortteja, halauksia, lahjoja, blogi- ja Facebook-kommentteja - kiitos niistä jokaisesta teille kaikille.
  • töissä nauranut ja vitsaillut ja hetkeksi unohtanut surun, havahtunut syyllisyydentuntoon ja saanut Samilta muistutuksen, että Maria haluaisikin minun olevan iloinen.
  • antanut Samin silittää ja Stellan tulla tiiviisti kylkeen kiinni peiton alla, kun tuntuu pahalta.
  • todennut mustat vaatteet lohdullisiksi: ei tarvitse jaksaa miettiä mitä pukisi päälle (normaalitilassa käytän mustaa vain korostamaan kirkasväristä vaatetta).
  • näistä mietteistä huolimatta tilannut vannealushameen, koska siirryn ensi viikolla taas puoleksi päiväksi 1860-luvulle.
  • puistellut päätäni sille, että ehdin käydä Uumajassa työkavereiden kanssa kaksi kertaa ennen hautajaisia, mutta ollut samalla kiitollinen kertyvien ylityötuntien mahdollistamasta vapaasta hautajaisten aattona.

6 kommenttia:

  1. Minulla on ex-anoppivainaa, hartaasti uskossa ollut ihminen, joka puhui aina hauskoista hautajaisista eikä pelkästään tarkoittanut kavereitten ja sukulaisten tapaamista. Teidän Marianne on varmasti ansainnut myös hauskat hautajaiset, ihan todella. Mutta eihän sille itkullekaan mitään mahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä paljon, paljon on naurettukin näinä päivinä! Miten puimaladon kattoa korjattiin, Maria pyöri pikkutyttönä siinä jaloissa ja hoki, että hän menee katolle, miten isä hermostui ja tokaisi että mene sitten, ja miten vähän ajan päästä katolta alkoi kuulua kopinaa - isä äkkiä perään hakemaan Mariaa alas! Ja miten sorsanmetsästyksen alkaessa pikkuinen Maria juoksi pitkin jokitöyrää kumisaappaat väärissä jaloissa, vain lyhyt paitanen yllään ja isonveljen leikkipyssy kainalossa. Ja monia, monia Marian "paukahroksia"!

      Poista
  2. Sanotaan että meil karjalaisilla on hauskemmat hautajaiset kuin pohjalaisilla häät.
    Tää ei ole loukkaus ei lainkaan, vaan meillä todella nauretaan hautajisissa, muistellaan vainajasta niitä mukavia asioita, kerrotaan kaskuja, jne. Toki itketään kaipuusta ja surusta, ilo ja suru eivät sulje toisiaan pois.
    Hautajaisethan on oikeastaan ilon juhla, vainaja on perillä Jumalan luona, kipu, sairaus ja tuska on poissa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ne olleet hämäläiset häät? :) Meillä on usein hauskoja hautajaisia, ja luulen, että Marian hautajaisista tulee aivan erikoisen hauskat. Nauru ja itku, ne kulkevat käsi kädessä. Marialla oli aivan pistämätön pohjalaisen tilannekomiikan taju, hänellä välähti sekunnissa!

      Poista
  3. Voimahaleja sulle hautajaisiin.

    VastaaPoista