Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

150 vuotta sitten

Mainostin viimeksi ProAgria Etelä-Pohjanmaan 150-vuotisjuhlavuoden tapahtumia, mm. perinnejumalanpalvelusta yhdessä yhtä iäkkään Seinäjoen seurakunnan kanssa. Viime sunnuntaina vaelsimme siis melkein kirjaimellisesti läpi tuulen ja tuiskun Törnävän kirkkoon - lumipyry lakkasi vasta juuri ennen kotoa lähtöä.


Aikomukseni ei ollut alunperin "pukeutua", mutta kun osalleni tuli käsiohjelmien jako, piti vähän panostaa. Ikävä vain, että varsin laajaa kokoelmaani entisajan pukuja on kohdannut joku kumma kutistuminen kellarissa... Valikoimaa minulla on siksi, että parikymmentä vuotta sitten pukeuduin näin mielelläni jopa ihan kotioloissakin, 100 vuotta liian myöhään syntynyt kun olen, ja sittemmin samoista vaatteista oli suurta hyötyä museolla ja muissa historianelävöittämistilanteissa.


Ongelmaksi muodostui se, että yleensä tällaiset tilaisuudet ovat kesällä, jolloin ei tarvita päällysvaatteita eikä pitäviä kenkiä. (Seinäjoen seurakunta on kuitenkin perustettu 10.2.1863, siitä juhlapäivämäärä.) Lisäksi olen viimeksi matkannut historiaan ehkä 6-7 vuotta sitten. Paitsi että olen paksuuntunut, olen myös vanhentunut ja mennyt naimisiin. Jos olen aiemmin elänyt historiaa yleensä nuoren tytön roolissa, ei vajaa nelikymppinen nainut nainen takuulla huitele 1860-luvun jumalanpalvelukseen laskiaissunnuntaina kovin vaaleissa vaatteissa ja pää paljaana...


Onneksi kätköistäni löytyi sentään edes tummansininen laaja hame ja siihen yläosa. Joka ei tosiaankaan asettunut somaksi jakuksi tämän kropan päällä, mutta mitäpä siitä... Selitin olevani Östermyran kartanon sukulaisia ja vähän parempaa väkeä, siksi en tullut kirkkoon mustissa kuten rahvaannaiset!



Pääongelmani ratkaisi itse asiassa Blogistania. Joskus aikoja sitten olen saanut Villiviiniltä nukkekotijuttuja varten tummansinistä, leveää pitsiä, jonka molemmissa reunoissa on reikiä. Otin palan pitsiä, pujottelin toiseen reunaan kuminauhan ja kiristin, ja kas: kun levitin "helmat" pinnien avulla, siitä tuli vallan sievä köyhän naisen rouvanmyssy. Jos muuten hiustenkasvuani ihmettelette, niin siinä on jo vuosia auttanut Seinäjoen kemikalio - mutta ei shampoon muodossa. Sieltä vain ostin aikoinaan puolimetrisen irtohiustupsun, joka sattui olemaan juuri omien hiusteni värinen! Säilytän sitä palmikkona, josta pystyy kiepauttamaan aika aidon nutturan.


Mutta jos sitten mentäisiin asiaan. Jumalanpalveluksen yhteydessä ei tietysti tarvitsisi puhua näin paljon vaatteista! Sanon vain vielä sen, että sekä vastaanottajat että osa seurakuntaa olivat ottaneet vihjeestä vaarin ja etsineet vanhaa ylleen.


Jumalanpalvelus siis toteutettiin 1860-luvulla käytössä olleella kaavalla ja virsillä, siis vuoden 1701 virsikirjaa veisasimme. Sen minkä veisasimme! Vaikka virsikuoro johti veisuuta ja osa virsistä oli hyvinkin tuttuja myös nykyisestä virsikirjasta, yksi jos toinenkin meistä tipahti "helsinkiläismurteisten" eli lopusta pätkittyjen sanojen ja milloin liian runsaasti, milloin liian vähäisinä esiintyvien tavujen vuoksi. Ei ihme, jos vanhoissa virsikirjoissa siellä täällä lukee, että "oma nuotti"...


Silti nuo vanhat virret tulevat lähelle: niissä asiat sanotaan kuten ne ovat, ei sievistellä, kuten nykyään monessa asiassa. Liturgiassa oli yllättävänkin paljon tuttua, siis sävelkulkuja, jotka muistan lapsuuteni kirkonmenoista jostakin 1970-80-lukujen taitteesta.


Kirkkoherra Jukka Salo messusi ja saarnasi. Hän puhui erinomaisen hyvin menneisyydestä ja tulevasta, yhdisti maanviljelysseuran ja seurakunnan. 150 vuotta sitten ryhdyttiin toimeen, koska haluttiin pyrkiä kohti parempaa - mitä me voisimme tehdä nyt, jotta meitä muistettaisiin kiitollisina 150 vuoden kuluttua? Se on haastava kysymys.


Kolehdinkantajistakin osa oli pukeutunut vanhaan tyyliin. Tässä aito körttivästi.


Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin keskustaan kirkkokahville, jolla oli tarjolla vanhaan tyyliin nisukranssia ja piparikakkuja. (Olisi ollut myös kuva kahvia kaatavasta kaasosta, mutta toivottavasti hän ei pahastu, kun en nyt sitä julkaise! :)


Oli kertakaikkiaan hauskaa olla mukana tapahtumassa. Kuten sanottu, en ole saanut pitkiin aikoihin matkustaa menneeseen, ja siihen pitäisi ihmisellä olla aina silloin tällöin mahdollisuus. Nyt olen aika toiveikas kevään suhteen, sillä kuulin huhua, että saisin "pukeutua" kenties piankin uudelleen - saa nähdä...

Mutta sitä odotellessa toivotan teille kaikille erinomaista ystävänpäivää! Meiltä lähti tasan yksi ystävänpäiväkortti, Marialle.


15 kommenttia:

  1. Hyvää Ystävänpäivää Teille ja kisulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvää ystävänpäivää Kaisa perhekunnallesi!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa ja iloista ystävänpäivää siulle ja Samille sekä kisulle.

    Tuo teidän seurakunnan juhla on varmastiollut upea. nuo vanhat asusteet antavat mukavan lisän juhlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Stellakin kehrää.

      Jotenkin vanhoihin vaatteisiin pukeutuminen on aina yhtä mukavaa. Sitä aivan kuin alkaa ajatellakin wanhaan tyyliin...

      Poista
  4. Hyvää "tavallista" päivää kun en eilen ehtinyt toivottelemaan.
    Hyvin olit pukeutumis- ja päähineongelman hoitanut, omaa kansallispukuakin pitäisi vähän useammin "tuulettaa", saattais vain aiheuttaa yleistä kummeksuntaa täällä pääkaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain kansallispuvun 14-vuotiaana ja olen ehtinyt siihen jo kyllästyäkin - nainen haluaisi pukeutua juhliin aina vähän eri tavoin! :) Siihen pitäisi vain hommata nyt oikea tykkimyssy, naimisissa kun olen...

      Poista
  5. Mukava tunnelma välittyy tänne asti! Entisenä (lue: muinaisena, 90-lukulaisena) keskiaikaharrastajana tekee taas minunkin mieleni pukeutua johonkin wanhempaan vaateparteen. Ei enää keskiaika niin innosta, mutta 1800-luku tuntuisi omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä otin joskus 90-luvulla sähköpostilla yhteyttä johonkin keskiaikaseuraan mutten saanut vastausta... Perustetaanko 1800-luvun seura? :)

      Poista
  6. Kodikas ja hauska kirjoitus. Miehen körttiasu tuo mieleeni tätini nuorena kuolleen aviomiehen, lempeän ja kirjoja rakastavan miehen, joka käytti körttiasua.

    Minustakin on hauskaa pukeutua historiaa elävöittäviin asuihin. Surullista on, että kosteusvauriot kerrostalon varastossa ovat tuhonneet renessanssiasuni. Sen ompeleminen kesti aika kauan. Mutta aion valmistaa uuden. Nyt ohuemmasta kankaasta, sillä tavallisesti näitä historiallisia asuja käytetään sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen aina yleensä pukeutunut historiaan ulkona ja kesällä, siksi piti nyt vähän ihmetellä päällysvaatteita ja muuta... Mutta toisaalta esim. 1700-luvun rahvaannaisen hameeni olen tehnyt koltinkerrasta eli patjankuoresta. Raidoitus on täsmälleen sama kuin villakankaissa, mutta puku on kesällä viileämpi.

      Poista
  7. Tosi upean näköinen olet! Kaunis sininen kläninki ja lettinutturat ja kaikki.
    Minäkin päätin ostaa tuollaisen letin.
    Missähän lettikauppoja mahtaa olla siellä Östermyrassa?
    Tykkään kovasti kans pukeutua "vanhaan malliin". 1700-luvun markkinoilla on siitäkin syystä hauska olla, kun saa PUKIA VANHAT VERHAT päällensä.
    Tänään menen Naisten kesken iltapäivään, jotka pidetään "vanhanaikaisten" seurojen malliin. Minullakin on puhe (ja runoja).
    Aion puhua Jeesuksesta. :D

    VastaaPoista
  8. Se lettikauppa, josta omani on, siirtyi Epstorin aulasta vinottain vastapäätä. Onko se nyt se talo Torikeskuksen vieressä jossa on Thai Massage... :) Seinäjoen kemikalio on kuitenkin muistaakseni nimi. Kannattaa kysyä, tuo ei ainakaan silloin 2000-luvun alussa paljon maksanut.

    Mitähän mä keksisin 1700-luvun markkinoille, kun mulla olis pukukin valmiina?? Kun en enää työn enkä museonkaan puolesta saa pukeutua...

    Kyllä meidän pitää se 1800-luvun yhdistys perustaa. Kyllä siellä voidaan puhua tämän hetkenkin asioista - kuten Jeesuksesta! :)

    VastaaPoista