Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Painavaa asiaa

Perjantaina LadyLineltä palattuani viisastelin Facebookissa, että kun joulu on mennyt eikä kevättä kannata vielä odottaa, olen keksinyt hyvän uuden odotuskohteen: odotan, että ihmiset kyllästyvät uudenvuodenlupauselämäntapamuutokseensa ja salillakin mahtuu taas kääntymään... :)

Näin vuodenvaihteessahan liikuntapaikat ovat perinteisesti täynnä, kun kaikki yhtäkkiä päättävät laihduttaa tai ainakin nostaa kuntoaan. Erilaiset ateriankorvikemainokset iskevät päin naamaa joka puolelta ja lehdet ovat pullollaan ohjeita kevyeen arkiruokaan. Väkisinkin alkaa ajatella myös omaa painoaan.

Minä en ole koskaan aiemmin ollut niin painava kuin nyt. Olen elämäni aikana laihduttanut ensin 15 kg ja sitten 20 kg, ja molempien kertojen jälkeen kilot ovat muutaman vuoden sisällä palanneet tuoden ystäviä mukanaan. Eli kyllä, tiedän täsmälleen miten laihdutetaan, se ei ole mikään temppu, enkä tajua miksi siitä pitää kirjoittaa tusinoittain kirjoja ja artikkeleita. Syö vain vähemmän ja liikkuu enemmän, siinä se on.

Mutta jos tapaan ihmisen, joka todella on saanut painonsa pidettyä siinä mihin sen pudotti, voin jo osoittaa ihailuani. Minä pystyin siihen muutaman vuoden ajan 2000-luvun alussa, sitten vaihtui työ ja elämäntilanne jajajajaja... No joo.

Näin kapeassa kunnossa olin talvella 2004, jolloin juhlittiin Laihian seurakunnan historian käsikirjoituksen valmistumista. Tuo kroppa vaati jopa sosiaalisia suhteita vaikeuttavan äärettömän tiukan ruokavalion ja järjettömästi liikuntaa, mutta vähän sitä on joskus ikävä. :)

Olenkin viisastellut, että en uskalla enää laihduttaa, koska jatkuva jojottelu kävisi jo terveydelle. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että nauttisin nykyisestä olostani missään mielessä. Sanon kuitenkin suoraan, etten jaksa edes ajatella nyt mitään dieettiä - en edes hillitympää elämäntapamuutosta, joka sen tietysti pitäisi olla.

Minun luitteni suhteen ylipaino ei todellakaan ole mikään hyvä juttu. Silti en ole joutunut kestämään terveydenhoitoalan ihmisten laihdutusohjeita ala-asteen jälkeen (jolloin terveydenhoitaja julisti, ettei mitään saa sitten syödä klo 18 jälkeen - siinäpä piristävä ja innostava ohje pyöreälle lapselle, jonka luonteessa on vielä aika paljon "periaatteesta hanttiin" -ominaisuutta).

Käydessäni puolitoista vuotta sitten työhöntulotarkastuksessa otin itse painoasian esiin terveydenhoitajan kanssa, mutta hän pikemminkin toppuutteli suunnitelmiani edes 10 kilon pudotuksesta ja puhui vain muutamista prosenteista. Oma ortopedini ei ole sanallakaan ottanut painoani puheeksi kontrolleissa (nyt olen menossa "varalääkärille", saa nähdä mitä hän sanoo). Päättyvällä viikolla kävin gynetarkastuksessa entisellä kotipaikkakunnallani toimivalla yksityislääkärillä, joka hoitaa oikeasti koko ihmistä (oletteko tavanneet ennen lääkäriä, joka aloittaa kysymällä, mitä potilaalle nyt kuuluu!). Kuultuaan nykyisestä työtilanteestani ja mainittuani painoasioista hän totesi melkein pelästyneenä, että älä hyvä ihminen vain ota tähän enää mitään ruokavaliomuutoksia!

Minä en siis laihduta enkä muutenkaan pahemmin katso syömisiäni. Ehkä sitten joskus taas? Mutta kuntoani koetan oikeasti kohottaa eli käydä salilla vähintään sen pari kertaa viikossa, ehkä useamminkin, jos tämä elämä tästä joskus vähän rauhoittuisi. Ja kevään tullen aloitan taas pyöräilyn. Uskon vakaasti siihen jonkun minua viisaamman sanaan, että hyväkuntoinen ylipainoinen voi olla terveempi kuin rapakuntoinen ihannepainoinen. Pelkällä liikunnalla paino ei putoa, mutta ainakin jaksan kantaa sen paremmin.

Mitä sitten tulee kaiken maailman ylipainoisten verotusvaatimuksiin, voin todeta, että en ole elämäni aikana ollut päivääkään pois koulusta tai töistä ylipainon takia. Päinvastoin olen ystävääni OI:ta lukuunottamatta terveempi kuin moni solakka keskimäärin, sillä en ole millekään allerginen, kolesterolini on täydellisen hyvä jne. Voi kun saataisiin rasismi kuriin tälläkin alueella!

13 kommenttia:

  1. Samaa toivon minä. Muuten, minunkin gynekologini kysyy aina ensimmäiseksi, mitä kuuluu. On muutenkin ihana ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun omani huolehtii lisäksi vielä luistanikin... :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Täällä kohtalotoveri. Mulla on kans ihana gyne, hoitaa koko ihmistä, ja kerran oon gynen avustuksella saanukin painoa putoamaan ja kunnon kohoamaan. Mutta kyllä se paino vaan tahtoo näin aikuisiällä olla koko ajan nousujohteinen. Olin nuorena normaalikokoinen ja vielä kolmenkympin paremmalla puolellakin...Nyt en enää ole. En ikinä oo painanu näin paljon. Kolesteroli mullakin on tosi hyvä, mutta verenpaine ei --sen takia oon ollu sairaslomallakin. Ja haluaisin jaksaa tehdä paljon enemmän, puuhastella sisarustenlasten kans ja askarrella pihatöitä paremmin. Siksi mullakin on lähinnä tähtäimessä kunnon kohottaminen - mitään laihduttamista en jaksa edes ajatella. Mutta hyvä kunto, siinä olis tavoitetta tälle vuodelle. Tsemppiä siinä asias meille jokaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosiaan kaikki arvot koko lailla täydelliset, eli se ei ole ongelma. Mutta jaksamattomuus on, siis ihan fyysisesti - on noloa hengästyä ihan tolkuttomasti rapuissa jne.

      Se vain taitaa olla totta, että meillä on kaikilla tietynlaiset geenit, ja that's it. Minä tosiaan sain itselleni langanlaihan ja lihaksikkaan vartalon hirvittävällä työllä ja äärimmäisen tiukalla ruokavaliolla - mutta geenini pyrkivät johonkin muuhun heti, kun hellitän. Toiset taas eivät liho, vaikka söisivät mitä ja eläisivät miten. Tämä otetaan valitettavan harvoin huomioon. Eihän ihmisiä syyllistetä siitäkään, ettei heillä ole matikkapäätä tai musikaalisia kykyjä, vaikka periaatteessa niitäkin voi jonkin verran oppia kovalla työllä.

      Poista
    2. No justiin näin. Peukku ja tykkäys tälle!

      Poista
  4. Jostain syystä kommenttini kaksinkertaistuvat! Ei kai se johdu painostani ;)

    Kunnon kohotus on minullakin mielessä. Jos siihen sitten osuu hiukkasen painonlaskua, olen tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa paino saattaa jopa nousta, lihashan painaa enemmän kuin läski. Jätetään siis vaa'at rauhaan ja seurataan ennemmin omaa oloa! :)

      Poista
  5. Luin jostakin, että jojotuslaihdutus ei niin kuulemma ottaisikaan terveyden päälle.
    Siitä innostuneena aloitin vuoden alusta ja (rykäys) toistan aloittamisen huomisesta lähtien.
    Olen kyllä saanut pysymään ne yhdeksisen kiloa pois, jotka onnistuin öööö...olikos se nyt sadannellakolmannella laihdutusrykäyksellä karistamaan.
    Minäkin kunnioitan ja kadeh...eikun ihailen heittiä, jotka pysyvästi saavat painonsa alas ja myös pysymään.
    Tarkennuksena vielä kerrottakoon, että niiden jo huvenneiden 9 kilon lisäksi pitäisi minun pudottaa vielä 3x9 kilogrammaa ns. rungon ympäriltä. Sittenkään painoindeksini ei mitenkään hurraita aiheuttaisi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyshys, hiljaa nyt siellä, jojottelun vaarat ovat olleet minun tukipylvääni antilaihdutukseen... :)

      Poista
  6. Tämä painavuus on ikuinen riesa! Jotkut syövät mitä tahansa, milloin tahansa, juovat ja herkuttelevat, mutteivät liho. Jotkut väijyvät joka suupalaansa ja potevat huonoa omatuntoa yhdestä joulutortusta tai suklaapalasta eivätkä voi huoleti mennä minnekään, kun ei tiedä, mitä on tarjolla, että voiko sitä syödä. Kauheita paineita!
    Ystäväni laihdutti kymmeniä kiloja muistaakseni jollain extravaganza-kuurilla, kävi aamuyöstä kuntoilemassa ja hehkutti laihtumisensa kanssa. Näin hänet joulun alla ja ainakin puolet menetetyistä kilokymmenistä oli tullut takaisin.
    Joku jättää kahvistaan sokerin pois ja jättää löpöt juomatta ja laihtuu huimasti. Minä en käytä sokeria enkä mitään alkoholia enkä limsojakaan, enkä laihdu. Syön terveellisesti, kevyttuotteet kyllä hylkäsin muutama vuosi sitten totaalisesti, valmistan itse ruokani eikä meillä ole useinkaan mitään hyvyyksiä. Enkä laihdu.
    Uskon, että geeneissä piilee tämän ongelman salaisuus, valitettavasti.
    Sairastuin "vakavasti" puolitoista vuotta sitten ja toivuin siitä ja silloin tuli mieleen ja lääkärinikin oli mieltä, että mieluummin nauttii elämästä ja voi siltä osin hyvin, kuin stressaa itseään ylipainollaan. Tässä iässä pullukan posket näyttävät sileämmiltä, kuin laiheliinin kaverinsa posket :).
    Tsemppiä, Kaisa, ja muut myös, kuntoiluun ja hyvään oloon kiloja miettimättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoveli on saanut elämänsä syödä mitä ikinä on halunnut, eikä paino ole noussut - johon nyt ehkä (? :) osasyynä on ollut maanviljelijän ammatti. Minä olen lihonut pelkästä suklaalevyyn päin vilkaisemisesta...

      Kyllä se niin on, että elämässä on muutakin kuin painoindeksi. Tietysti on kiva jos olo tuntuu hyvältä, joten mikäli ns. elämäntapamuutos aiheuttaa enemmän stressiä ja tuskaa kuin sitä hyvää oloa, kannattaa varmasti tosiaankin laittaa arvot järjestykseen!

      Poista