Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Ne kerrotut joulut

Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset -
tiedän, että hymyilet.

Tuo jouluruno on yksi niistä, jotka kiertävät sosiaalisessa mediassa (ja ainakin vielä joku vuosi sitten tekstiviesteissä) joulutervehdyksenä. Tänä vuonna se kosketti minua erityisesti. Työpäivien venyessä en ole pystynyt rauhoittumaan joulunodotukseen kuten joinakin vuosina - mutta jostakin kumman syystä menneet joulut, siis todella kaukaiset, ne joista kuulee kertomuksia lähes vuosittain mutta joita ei koskaan ole itse kokenut, ovat eläneet mielessäni.



Kuten se ennen sotia Härkäjyrällä vietetty joulu, jolloin isän isä haki hevosella ukkopukin ja akkapukin lasten jouluaattoillan riemuksi (kukaan ei ollut vielä keksinyt sellaisia hienostelunimityksiä kuin "joulupukin muori", mistään lentävistä poroista puhumattakaan). Varsinkin ukkopukin valkoiset päällyshousut ja akkapukin jatkuva huoli niistä ("älä nyt vain sotke housujasi! älä nyt vain sotke housujasi!") jäivät isäni mieleen. Ihmeellisintä on se, ettei hän vielä noin seitsemän vuosikymmenen jälkeen ole sataprosenttisen varma ukko- ja akkapukin henkilöllisyydestä.

Tai Porrasmäen jouluilta, jolloin äidin leskiäidin ollessa vielä navetassa lapset asettivat keinutuolin keskelle tupaa, jotta äitinsä voisi istua siinä Eero-vauva sylissä, kun joulupukki tulee. Molemmin puolin keinutuolia sijoitettiin kolme tavallista tuolia isompia sisaruksia varten. Eero-vauva ei monta joulua ehtinyt nähdä, kun hän sairastui ja pääsi viettämään ikuista joulua.

Tai isän saamat lahjat - voimisteleva ukko, vieläkin tallella oleva joulupukkikoriste, mutta kauheimpana hyvä ja lämmin villapaita, jonka korkea kaulus pisteli ja kutitti pienen pojan kaulaa aivan sietämättömästi. Vanhemmille ei uskaltanut arvokkaasta lahjasta valittaa, mutta onneksi isän äidinäidille eli isulle saattoi purkaa sydäntään. Joulunpyhien mentyä (ei tietenkään pyhinä!) isu vähin äänin ompeli liinakangasta kaulukseen ja päästi isän pinteestä.

Tai äidin jouluksi saama uusi puku, jonka hän onnistui repimään melkein heti. Tuli vieraitakin, mutta äiti käytti vanhaa arkileninkiä. Vieläkin äiti muistaa hyvällä, miten hänen äitinsä alkoi ihmetellä asiaa ja totuuden kuultuaan ei ollut yhtään vihainen, vaan parsi uuden leningin sievästi.

Tai joulupukkiuskon sammuttua Saara-sisaren ostama joululahja, jolla hän härnäsi nuorempiaan Tyyneä ja äitiä aivan sietämättömästi: "Kyllä se on hieno, te varmasti tappelette siitä!" Lopulta Tyyne ja äiti eivät kestäneet, vaan sortuivat rikoksen tielle, sillä Saaran komuutin takaseinä oli helppo irrottaa. Pettymys oli melkoinen, kun ylistetty lahja oli vaatimaton peltinen nukenastiasto, ilmeisesti jo vähän lapsellinenkin isoille tytöille.




Tai se ensimmäinen joulu, jonka äiti vietti nuorikkona Härkäjyrällä. Hän ei muuten potenut koti-ikävää, mutta Porrasmäellä oli jo 1930-40-luvuilla ollut sähkökynttilät kuusessa. Niinpä tuntui haikealta, kun Härkäjyrällä poltettiin oikeita kynttilöitä vain hetki joulu- ja uudenvuoden aattoiltoina. "Jos se nyt siitä on kiinni, niin mene ja osta ne kynttilät", sanoi isä. Äiti muistaa vieläkin, miten kävi ostamassa kuusenkynttilät sähköliikkeestä ja tulomatkalla piipahti kylässä tietäen koko ajan onnellisena, että kynttiläpaketti odotti polkupyörän jopparilla.

Mitä sinä olet kuullut niistä jouluista, joita et itse ole ollut vielä näkemässä?

14 kommenttia:

  1. Mummu ruukasi varoitella tulen vaaroista. Kertoi tarinaa talosta joka paloi jouluaamuna, kun väki oli kirkossa. Tapana oli sytyttää ikkunoille kynttilät, tervehtimään aikaisia kirkkoon menijöitä. Aina joku jäi kynttilävahdiksi, mutta tuossa talossa ei tainnut vahtia olla, sillä kun väki palasi kirkosta oli koko tupa palanut.
    Kummitätini 85-v, jonka kanssa meillä on ollut muutamana vuonna jo tapana mennä jouluaamuna kirkkoon, kertoo ensimmäisestä joulukirkkomatkastaan. Kirkkoon mentiin rekikyydillä ja jännittävää oli. Hän oli oppinut laulamaan enkelitaivaan ja isä oli kertonut sen laulettavan joulukirkossa. Pieni tyttö oli niin ihmeissään kirkosta, kynttilöistä kaikesta uudesta, katseli ja ihmetteli. Viimein hoksasi kysyä, " isä, sanokaa koska se enkelitaivaan lauletaan?" Ja pettymys oli suuri, kun isä kuiskasi, että se laulettiin jo! Keskittyminen katselemiseen oli ollut täydellinen.
    Nämä tulivat nyt mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään työkaveri viisasteli, että Kello löi jo viisi pitäisi päivittää, kun eivät nykypäivän Kauneimmissa joululauluissa istujat tiedä mitä on mennä ruunalla karhuntaljan alla viideltä kirkkoon. Nuo kirkkomatkat ovat tainneet olla tosiaan elämys: juuri Jalasjärven paikallislehdestä luin yhden muistelon, jossa kirjoittaja kertoi 5-vuotiaana tekemästään joulukirkkomatkasta. Nimenomaan matkasta, sillä hän totesi, ettei muista kirkosta juuri mitään, juhlallisen matkan vain.

      Poista
  2. Ihania muisteloita.

    Äitini koti oli tuolla pohjois karjalan saloseuduilla, köyhä ja vaatimaton. Vuosien saatossa lapsia tuli 12, joista äitini on toinen.
    Hän on ollut ehkä neljän tai viiden, lapsia oli sillloin jo 4 ja äiti oli saanut joululahjaksi kaksi selaista punavalko raidallista karamelli keppiä, ja huopatossut. Aattona äitini oli kävellyt tuvan lattialla ja hokenut, "näi mei neiti astelee".
    Niistä karamellikepeistä tulee aina äiti mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan niin, että kun joululahjoja on saanut vähän ja enimmäkseen tarpeeseen - sekä sopivasti hemmottelua, kuten karamellikeppejä - niillä on tosiaan ollut merkitystä? Nythän mikään ei oikein ole monellekaan mitään.

      Poista
  3. Vaikka muistelin pääni pahki, ei tullut mieleen yhtäkään joulua, joissa en olisi ollut mukana. Tarkoitan sukuni joulujuhlia.
    Eikö niitä ole ollut, vai eikö niistä vain ole kerrottu?
    Luulen, että viimeksimainittu vaihtoehto on oikein.
    Tulin myrtsille tuulelle.:(
    Toisaalta terästyin ja aionkin kertoa omille aikuisille lapsilleni ja lapsenlapsilleni omista joulunvietoistani, joissa heidän olemassaolostaan ei ollut vielä tietoakaan.
    Huomaan, että olin vahingossa jatkaa suvun perinnettä, mitä joulunviettoihin tulee: vaieta ne kuoliaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheemme on sellaista kertovaa väkeä, äiti ja isä ovat aina mielellään puhuneet lapsuudestaan. Kun olin pieni ja isä oli jo mennyt nukkumaan mutta äiti vielä oli jalkeilla, kömmin sänkyyn äidin puolelle ja pyysin: "isä, kerro millaista oli ennen vanhaan!" ja isä kertoi. Hienoa, jos sinäkin alat kertoa!

      Poista
  4. Mun isäni on Vartion kauppiaan tyttärenpoika. J. M. Vartion kauppa oli siinä Lapuan kaupungintalon lähellä nurkittain (se rähjäiseksi päässy rakennus, jossa on ollu kirpputori ja ompeluliike ja onkohan siinä nyt joku varaosaliike?). Kauppias perheineen asui samassa talossa. Isän äiti ja sen sisarukset, Vartion sisarussarja, olivat musikaalista ja kovaäänistä sakkia (jälkipolvi on samaa maata...). Jouluina 1940-luvulla koko porukka kokoontui yhteen Vartion isä-kauppiaan luo joulukutsuihin, joissa laulettiin ja soitettiin. Mun isä muistaa, että kovinta komentoa piti Mirjami-täti. Mirjami järjesti kersat ojennukseen, sitten aikuiset ja antoi ääntä kimeästi ja korkealta. Niin laulu sai alkaa. Yksissä joulukutsuissa kolmevuotias isäni oli kuunnellu Mirjamin äkseerausta ja laulun päätyttyä ihmetelly äitilleen, että "onko tua kovaääninen täti täälä johtaja" :D Mirjami oli myös kotona perheensä selkeä johtaja ja päällikkö :D

    Äitillä taas on tallessa ihana joulukortti, jonka äiti oli tehnyt omalle äidilleen alakouluikäisenä. Sen reunassa on ihana punainen lettinauha hienosti rypytettynä ja liimattuna. Äiti oli uhrannut parhaan lettinauhansa oman äitin joulukorttiin, koska mikäänhän ei omalle äidille ole liian hyvää. Se on joulukortiksi vähän erikoinen, mutta rakas muisto.
    Ja äitin äiti oli ollut asiaankuuluvasti aivan ihastunut ja ihmeissään niin hienosta joulukortista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheen joulusta taas puuttuvat laulut. Musiikkia siis kuunnellaan kovasti, mutta meillä ei ole ollut soittajia eikä laulajia... Kateeksi käy, Mirjami-tädistä huolimatta. :)

      Poista
    2. :D Mirjami oli kyllä muuten ihan hauska ihminen...vaikka vähän eksentrinen. Mutta niistähän ne hauskimmat muistot justiin syntyykin :)

      Poista
  5. En muista kuulleeni mitään menneistä jouluista, valitettavasti. Vanhempieni lapsuus oli kai aika karua, siitä ei ole kerrottu meille lapsille kuin hyvin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä ei ole vain ollut kertomisen perinnettä? Sekin riippuu luonteesta.

      Poista
    2. Tuo voipi olla ihan totta kyllä. Rauhaisaa joulunaikaa, Kaisa!

      Poista
  6. Minun äitini on sinun isoisäsi sisar Hanna. Hän kertoi lapsuutensa niukoista jouluista, mutta "aina jotain saatiin". Yhtenä jouluna he saivat joulukuusen karamellit. Muut nautiskelivat ne ahnaasti, mutta meidän äiti säilytti omansa ja se on edelleenkin perintönä meidän aarteenamme, taitaa olla sisarellani Kaijalla ja joka joulu hän sen kuuseen laittaa.

    Toinen muistoni liittyy, siis omakohtainen, mainitsemaasi isuun. Hän lähetti tietenkin tyttärelleen perheineen joulupaketin joka vuosi. Tiesimme aina, että se sisälsi sukat kaikille, mutta sitä odotettiin aina varmaan eniten ... uudet sukat. Ja veljilleni tuli vielä kaiken lisäksi oikein miesten sukat pitkällä varrella. Se oli pikkupojille juhlaa.

    Kivoja muistoja ja niitä on myös tullut meidän omista joulunvietoistamme Rajamäellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa puhuin Ojanperän isusta. :) Mutta isujen paketit ovat varmaan aina olleet parhaita. Se joulukuusen karamelli on kyllä melkoinen aarre!

      Poista