Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ei mikään ole niin viisas kuin insinööri, paitsi toinen insinööri - joten lauletaanpa sen kunniaksi!

Jos otsikosta saa sen käsityksen, että olen seonnut, ette ole arvelussanne ihan väärässä. Meillä on rysäytetty tänään joulusiivous - ei nyt toki sellaista perinteistä, jossa käydään kaikki kaapit läpi ja jynssätään kylppärin kaakelinvälit hammasharjalla, mutta meidän olosuhteisiimme tarpeeksi iso, jotta olisin tööt.

Tämän lisäksi meillä on ollut tässä pitkin päivää lievää suurempia teknisiä ongelmia. Ensinnäkin meille tuotiin keskiviikkona televisio. Samilla ei ole ollut sellaista yhdeksään ja minulla viiteen vuoteen, irtisanoin tv-luvan kun digiaika alkoi ja pidin vanhan television, mutta en hankkinut siihen tikityspoksia. Suomeksi sanottuna meillä on siis katseltu viime vuodet vain dvd-levyjä ja nettiä.

Kun ensi vuoden alusta pakkomaksu tulee joka tapauksessa voimaan, päätimme hankkia vastaanottimen. Ja voin kertoa sen tässä ihan näin julkisesti, koska olimme niin kilttejä, että hankimme tv-luvan kolmeksi viikoksi. (En olisi tänään varmaan uskaltanut avata ovea, kun lähetti toi yllättäen Zooplussan pakettia, ellei näin olisi!) Tähän aamuun asti kaikki oli hyvin: meillä katseltiin piiiiitkästä aikaa Linnan juhlat oikein televisiosta eikä nykivästä ja jumittavasta Ylen netistä.

Mutta aamulla huomasin, että kanavalistasta puuttuu Maikkari ja muutama muu kanava, joiden pitäisi kuitenkin ilman lisämaksua näkyä. Sami alkoi etsiä niitä, mutta tästä televisiomme ei pitänyt. Antennin kanssa oli aluksikin jo ongelmia, ja nyt koko vastaanotin sekosi: meillä ei näy tällä hetkellä mikään kanava huolimatta uusitusta antennijohdosta ja hankitusta signaalinvahvistimesta. Lieneekö vika taloyhtiön antennissa vai tämän asunnon liitännöissä, mutta mielenkiintoiseksi menee... Edit: "vika" löytyi. Kanavat piti hakea kaapelin kautta eikä antennin. Voi niitä aikoja, kun television töpseli laitettiin seinään, kanavat haettiin ja ruvettiin katsomaan - tässäkin vastaanottimessa on nettiyhteys ja kaikkea muuta turhaa, mutta noin yksinkertaista asiaa se ei osaa neuvoa...


Sitten päätimme vaihtaa menopelieni paikkaa. En ole enää aikoihin pyöräillyt töihin, joten suunnitelmissa oli kasata liukkaiden kelien ystäväni harley parkinson (eli potkupyöräni) ja viedä se kellarikäytävään, josta kolmipyöräni tuotaisiin asuntoon säilöön - en viitsi sentään koko kellaria omilla vimpaimillani tukkia.

Tässä huomasimme, että harrikan kumit olivat kesän aikana tyhjentyneet. Se ei ollut mikään ongelma - takarenkaiden osalta. Mutta eturenkaiden venttiilit oli asennettu sellaiseen kohtaan, ettei mikään tämän talouden kolmesta erilaisesta pumpusta mahtunut kunnolla pumppaamaan niihin ilmaa. Ei varsinkaan se, joka tuli harrin mukana, ja joka olisi pitänyt saada pystysuoraan kiinni venttiiliin! Onneksi Riston pyörähuolto on huomennakin auki, sillä kuvitelmissa olisi lähteä jouluostoksille.

Veimme harrin valmiiksi kellariin odottamaan ja taitoimme samalla kolmipyöräni kahtia, rungon keskellä kun on sarana. Tarkoitus oli sijoittaa kasattu pyörä talveksi parvekkeelle - mutta kun parvekkeiden ovet ovat pikkuriikkisen standardia kapeammat, eihän tämä viritys siitä mennyt! Ehkä takapyörien leveyttä pystyy säätämään, ehkä ei, mutta tällä hetkellä Stella parka joutuu katselemaan tällaista näkyä käydessään kodinhoitohuoneessa laatikolla. Juu kyllä, tästäkin on eturengas tyhjä. Mutta koska se on tyhjentynyt ahkerasti pitkin syksyä, emme enää edes yrittäneet pumpata sitä, vaan vien koko pyörän keväällä Ristolle vuosihuoltoon.


Tähän ärrinmurrin-olotilaan sopii se, että saa vihdoin tehtyä jotakin, joka on jo pitkään vaivannut. Nuorena tyttönä harrastin jonkin verran sähköurkujen soittamista, vaikka en koskaan oppinut soittamaan kahdella kädellä kuin Aaronin pianokoulu I:n helpoimmat. Yksikätisesti soitin kuitenkin melodiaa nuoteista, ja monena vuonna toivoin syntymäpäivälahjaksi uuden Suuren toivelaulukirjan.

Nykyisin en soita kuin suutani ja puhelinta, joten kirjapino oli jäänyt kotikotiin tyhjän pantiksi. Eräänä kauniina päivänä isoveli kiikutti sen meille, ja minä ajattelin myyväni kirjat sitten joskus. No, sittenjoskus on vihdoin tänään.

Nyt siis kaupan Suuri toivelaulukirja -sarjan osat 1-11. Vanhimmat osat hiukan käytössä kuluneita, uusimmat lähestulkoon koskemattomia. Hinta 17 € / kpl sisältää postikulut Suomessa. Jos asut niin lähellä Seinäjokea, että voimme sopia treffit, tai jos haluat ostaa useamman kirjan, hinnasta neuvotellaan. :) Mikäli kiinnostuit, laita minulle sähköpostia osoitteeseen kaisantuumooksia@gmail.com (huomaa kaksi o-kirjainta tuumooksia-sanassa).


6 kommenttia:

  1. Kyllä nauratti (ja heti tietenkin yskitti) tuo harley parkinson :D

    Minä en oppinut nuotteja, enkä liioin soittamaan ikinä :(
    Lastenlapsissa onneksi polvi on parantunut. Opettelevat ankarasti musisoimaan.
    Heillä on kymmenen (10) vuotta ollut hyvin lujassa käytössä LASTEN TOIVELAULUKIRJA (yks ja sama).
    Olen sen heille laulanutkin aikoinaan moneen kertaan läpi (pompaten tietenkin yli ne harvat(köh), joita en osannut).

    Toivottavasti saat kirjat myytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmennän aina ihmisiä, kun tähän aikaan vuodesta rupean selittämään, että pitäisikin ottaa taas harrikka käyttöön... ;)

      Poista
  2. Mikään ei rasita pääkoppaa niin paljon kun teknisten laitteiden tökkiminen ja kaikenlainen koneisiin ja laitteisiin liittyvä sähellys. Parempaa jatkoa kaikkien härvelien kans...
    Ja vinkki, nyt kun teillä on telkkari: tiistaisin klo 21 Downton Abbey. IHANA sarja. Kolmas tuotantokausi meneillään, neljäs on brittiläisillä tekijöillä jo suunnitteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuten tuolta editistä näkyy, niin "vika" oli äärimmäisen yksinkertainen. Hohhoi. Mutta Downton Abbeyä pitäisi kokeilla, olen kuullut siitä paljon hyvää!

      Poista
    2. No niinpä tietenkin!!!
      Tähän liittyen: mulle soitti Anvialta joku nainen näistä liittymä- tms. asioista. Se kysyi ensi töikseen, että onko mulla kaapeli- vai antennitalous. MISTÄ MINÄ TIEDÄN?!?!? Ei auttanu muu kuin mennä ulos talosta ja kattoa kohti kattoa... Ei näy antennia. Että mulla on sitten vissiin kaapelitalous. Hitsi nämä kiemurat on jo liikaa näin vanhalle päälle!!

      Poista
    3. Periaatteessa olisimme voineet kurkkia saman taloyhtiön matalamman naapuritalon katolle, mutta ei tullut mieleen - minä kun tosiaan olen elänyt sen ajan, että kaikki kulki sen antennin kautta... :p

      Poista