Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Mikään ei muutu

Kotikaupungissani eli mies, joka oli ns. persoona. Tullessaan ketä tahansa vastaan kadulla hänen toteamuksensa oli: "Mikään ei muutu." Tänä syksynä luin paikallislehdestä hänestä muistokirjoituksen, jonka toimittaja oli tehnyt suurella sydämellä. Siitä selvisi, että kyseinen mies oli ollut merillä ja joutunut jatkosodan loppukahinoissa saksalaisten vankileirille, eikä tästä kokemuksestaan koskaan toipunut.

En tuntenut kyseistä miestä henkilökohtaisesti, mutta hänen hokemaansa käytän minäkin ahkerasti. Esimerkiksi pitäessäni tietoiskuja nykyisestä tutkimustyöstäni olen otsikoinut yhden dian "Mikään ei ole muuttunut 150 vuodessa". Välineitä ja keinoja on tullut lisää, mutta maataloudellisen neuvontajärjestön perustehtäviä ovat yhä yksilöneuvonta ja koulutus. Myös kansainvälisyys ja hankkeet (vaikka ei tällä nimellä) olivat arkipäivää jo 1800-luvulla.

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun luin aamun sanomalehdestä yleisönosaston tekstaripalstaa. Ei, minä en ole kirjoittanut tuota. Jos olisin, mainitsisin siinä, että jo 1860-luvun nälkävuosina paheksuttiin, kun viljaa riitti viinaan muttei leipään. Maanviljelysseuran kesäkokouksen 1868 hälinöistä voit lukea lisää täältä.


"Mikään ei muutu" koskee muutakin kuin alkoholinkäyttöä. Suosittelen lukemaan historiankirjoja selkeästi nykypäivän näkökulmasta, se avaa silmät havaitsemaan, ettemme me ole esivanhempiamme kummempia, vaikka päreen ja puhdetöiden sijasta vietämme iltamme Facebookissa. Ja tämä silmien avaaminen taas antaa tervettä perspektiiviä maailman tapahtumiin.

Avarakatseista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Tosi on! Paranehan nyt viikonlopun aikana, että pääset maanantaina taas sorvin ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä vähän ankea loma - jos olisi normaali työviikko, olisi pitänyt ne kolme itseilmoitettavaa sairaspäivää ja ehkä hakenut vielä todistuksella lisää... No, toteen meni tämä vapaa.

      Poista
  2. Mihinkäpä sitä ihminen muuttuu, samat tarpeet meillä on kuin esi-isillä ja äideillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus törmännyt sellaiseen ajatusmaailmaan, että "ajatella, joko ne silloin osasivat..." ja melkein suuttunut. Eivät menneisyyden ihmiset ole sen tyhmempiä tai fiksumpia kuin nykypäivänkään ihmiset - valitettavasti.

      Poista