Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Matkalla huipulle, Kaisa?

Lottansa lukeneet tunnistavat otsikon, vaikkei siinä Merri Vikin jäljiltä kysymysmerkkiä ollutkaan.

Kuten rivien välistä tästä blogista sekä ainakin työblogistani olette voineet lukea, suururakkani alkaa olla - no, voiton puolella on ehkä vielä vähän rohkeasti muotoiltu, mutta ainakin paremmalla puolella. Vuosi sitten tähän aikaan aloitin vasta suunnilleen Vaasan maakunta-arkiston lainaaman materiaalin valokuvaamisen (laina-aika oli lyhyt). Nyt pyöritän ja muokkaan, täydentelen ja hion käsikirjoituksen "viimeistä" versiota. (Saa nähdä, miten monen korjauksen päässä se oikeasti viimeinen on...)



Tässä viime aikoina työnkuvani onkin alkanut hiljalleen muuttua. Jos olen toista vuotta kököttänyt toimistossani lähinnä "kuolleiden parissa", olen nyt alkanut päästä ihmisten ilmoille. Osa ilmaantumisesta liittyy ensi vuoden työtehtäviini, osa tutkimukseeni. Olen nyt pitänyt kaksi noin puolen tunnin mittaista esitystä historiasta, ja ilmeisesti muutamia vastaavia on tulossa. Totesinkin Facebookissa, että onneksi en ole poliitikko: nämä "puhetilaisuudet" käyvät voimille! ;)

Mutta oikeasti nautin kun huomaan, ettei se lapsuudesta asti hankittu esiintymiskokemus ole kasaantunut turhaan. (Olin 7-vuotias, kun esitin kirjoittamani runon pyhäkoulun kesäretkellä, ja sittemmin erilaisten ryhmien haltuunottoa ovat kartuttaneet mm. kymmenet kirjailijavierailut kultaisella 90-luvulla.) Kun yleisö pyrskähtää nauruun ensimmäisen kerran, tiedän olevani voitolla. Ja kyllä, puhun heille siis historiaa! Ihmisillä on sitä kohtaan niin valtaisia ennakkoluuloja, että on hirveän kivaa kertoilla jonkin niin asiallisen järjestön kuin maanviljelysseuran vaiheista sopivasti huumoria viljellen. Pientä pilkettä tietysti yritän saada ihan sinne kirjaankin asti.


Vaikka tämä on rankkaakin, nautin silti. Ennen kaikkea siitä, että koen taas osaavani asiani välillä elettyjen haparoinnin aikojen jälkeen. Ehkä tutkimuksessa, mutta ainakin esiintymisessä. Missä näin itserakas ihminen paremmin viihtyisi kuin yleisön edessä!


Tunnelmieni kuvituksena Stellan suuntaus ylöspäin. Hankimme viikonloppuna tuon oveen kiinnitettävän kiipeilytelineen, joka viehättää pientä apinakissaamme (vaikka ei voitakaan keittiön yläikkunaa ja haaveilevia katseita kirjahyllyjen päälle). Facebookissa tuon keskimmäisen tähyilykuvan jälkeen tulee albumin ensimmäinen eli tämä alin kuva, jonka otin Stellan oltua meillä vasta vuorokauden ja kököttäessä sohvan alla syömättä ja juomatta (huom. ruokalautaset). Tarinan opetus: kaikki me löydämme itsestämme rohkeuden, kunhan meille vain annetaan aikaa ja mahdollisuus!

9 kommenttia:

  1. Voi, tiedän tuon ihanan tunteen ja kaipaan sitä! Nyt en enää osaa esiintyä, rutiinit ovat kadonneet taivaan tuuliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän saman huomasin minäkin aluksi. Mutta kummasti se sieltä vain nousi, vähän kuin vieraiden kielten sanat, jotka on kerran oppinut...

      Poista
  2. Vanhana(iäkkäänä) lausujana, kaipaan vieläkin estraadille, sitä tunnetta jollin ylesö tulee lähelle ei voita mikään.
    Ehkäpä vileä josku..

    Upeaa tuo siun työsi,toivon kaikkea hyvää ja siunausta elämääsi.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että olet päässyt työssä jo noin pitkälle, pois arkiston pölyistä ja totta tuo ajan ja mahdollisuuden antaminen, ihan jokaisen kohdalla.
    Stellaa tuolla ylähyllyllä katsellessa ajattelin että milloinkahan keksii hypätä sieltä tuon lampun päälle ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itse asiassa arkisto on melkein minun työhuoneessani, hyllykaupalla pölyisiä pöytäkirjoja ja pöydän pinnat täynnä vuosikirjoja ym. ym... :)

      Stella muuten katselee lamppuja himoiten!! Se liaani voisi olla kova sana.

      Poista
  4. Ihana tuo sinun opetuksesi! Voisin lisätä siihen, että kun käy rohkeasti pienin askelin kohti sitä, mitä eniten pelkää, niin onnistunisten myötä rohkeus kasvaa! Minä, joka olen ihan kamalan esiintymiskammoinen tein edellisessä elmässäni työtä, jossa yhtenä osana oli esiintymistaidon (tai rohkeuden) valmentaminen muille... Joten puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä;-)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti Stella ei saa päähänsä hypätä lampun päälle. Lamppu voi romahtaa katosta alas.

    VastaaPoista