Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Laula ja leiki Kaisan kanssa

Nykyään monissa blogeissa näkee "päivän kanssani" -postauksia, ja ainakin minä pidän niistä. On aina kiva päästä kurkkimaan toisten arkeen. Haluaisitteko te nähdä minun arkeeni?

Ei se mitään, teen postauksen silti! Näin yleensä menee normaali arkipäiväni.

Viimeistään klo 06:15 karvavekkari tulee kertomaan, että on aamu ja pitäisi nousta silittämään kissaa. (Stellahan tuli herättelemään aikoinaan neljältä, kunnes eräänä viikonloppuna sanoin sille, että heräisimme leikkimään lauantaina pirteämpinä jos saisimme viikolla nukkua - sen jälkeen se on tullut vasta kuudelta. Sehän tunnetusti ymmärtää puhetta.) Kun ihmiset vihdoin vääntävät itsensä sängyn laidalle, Stellan ilolla ei ole rajoja - en pystynyt kunnolla edes kuvaamaan sitä, kun se puski Samia niin vauhdilla.

Aamutoimiin kuuluu nykyään hiekkalaatikon siivous ja kissan ruokahuolto. Minusta tuntuu, että vähintään yksi ruokakuppi on aina pestävänä. Joko olen ylihygieeninen tai tuo kissa syö reippaasti.

Se etu kissasta on, että tulee oikeasti noustua (melkein) kellon soidessa. Sohvalla aamupuuron ja kahvin lisäksi nautin yleensä sääennusteen ja Facebookin ja sähköpostin uusimmat. (Näkyvissä oleva FB-sivu "paljastaa", ketä aion äänestää. :)

Sitten hakemaan kolmipyörää ja matkaan. Huomaattehan heijastinliivin ja lampun? Lamppu nyt ei pahemmin minun tietäni valaise, tietäähän nämä ledit, mutta auttaa muita näkemään minut. Kyllä, olen mieluummin naurettava kuin kuollut. Kun olen itse liikkunut jalkaisin, pyörällä ja autolla, silmät ovat avartuneet aika lailla huomioimaan ne toisetkin liikkujat. Olen esimerkiksi hankkinut pyörääni pinnaheijastimien ja lampun lisäksi sellaisen ylimääräisen turvavarusteen kuin ajajan kääntyvän pään. Se on aika harvinainen - yhtä harvinainen kuin uuden kalliin auton toimiva vilkku - mutta toivon mukaan pelastaa sekä minut että takaa tulevat onnettomuuksilta. En siis tiukasti eteen tuijottaen yhtäkkiä vain syöksähdä autojen tai kevyen liikenteen väylän käyttäjien eteen, vaan vilkaisen ensin olkapääni yli. Näytän ehkä takaa-ajetulta, mutta kun tiedän, että autoissa ei vieläkään ole ajatustenlukukoneita, omaa järkeä sopii käyttää. Olen siis tässäkin asiassa mieluummin naurettava kuin kuollut.


Joku sanoi minulle, että olen maailman ainoa historiantutkija, jolla on kellokortti. Sitä en tiedä, mutta säännöllinen työaika, työnantajan piikkiin menevä työtila välineineen, lomat, tyky-toiminta, eläke ja työterveyshoito sekä työkaverit ovat sen verran iso juttu, että olen ihan mieluusti tilaajan palkkalistoilla historiaa tehdessäni.

Toimistoni asiallinen ovipieli hymyilyttää joskus ohikulkijoita. Kyltti löytyi viime vuonna Seinäjoen käsityömessuilta.

Täällä vietin sitten työtuntini. Joskus törmään siihen käsitykseen, että vähän vain kirjoittelen tekstiä kotona. Historia perustuu kuitenkin tutkimukseen, tutkimusta varten tarvitaan lähdemateriaalia, eikä minulla ole pienintäkään halua raahata näitä pölyisiä pinoja kotiin (tavarasta puolet rajautuu kuvasta, kun vasemmalle jää kirjahylly). Ja kyllä, järkytyin tästä kuvasta itsekin sen verran, että koetin vähän raivata tuota huonetta! :D :D

Unohdin kuvata "varsinaista työntekoani", joten kuvalaina työblogin puolelta viime talvelta. Nyt olen arkistotutkimuksen jo tehnyt, kama vyöryy ympärilläni vain varmuuden vuoksi, sillä asioita pitää tarkistella. Käytännössä teen vielä joitakin haastatteluja ja sitten muokkaan, muokkaan - perjantaisessa historiatoimikunnan kokouksessa sovittiin, että toimitan kirjan "viimeisen" version luettavaksi 5.12. mennessä. Kaksi kuukautta aikaa laittaa teksti painokuntoon. Jaiks. Nyt liuskoja on 350 ja toivoisin voivani vielä typistää, ellei se sitten ole jo tekstin laadusta pois. Alun perin puhe oli 300 liuskasta, mutta toimikunta ymmärtääkseni vähän armahtaa tässä.


Välillä käyn tietysti kahvilla ja syömässä. Kun työni on pitkälti seurustelua kuolleiden kanssa, työkaverien eläväisyys tulee tarpeeseen. Aiemmin teimme kotona aina ison satsin ruokaa, jota vein töihin evääksi ja kävin vain kahvilla, mutta nyt kun Sami syö puoli-ilmaiseksi koulussa, käyn lounaalla Trahteerissa. Kyllä siellä yleensä silloin valot on, mutta nappasin kuvan vasta kotiin lähtiessä, kun paikka oli jo kiinni! :)

Pyöräilen kotiin ja tervehdin Stellaa sekä Samia, jos tämä on ehtinyt koulusta ennen minua. Lisäksi taas tarkistetaan ruokakupin tilanne. Stella on aina iloisena ovella vastassa, mutta tässä vaiheessa oli jo siirrytty alla-vaiheeseen. Sohvan tai sängyn alla on kiva kuunnella, mitä jutellaan.

Ilta kuluu sitten hyvin pitkälti kaiken tämän parissa. Väsyn nykyään hyvin helposti - liekö ystäväni OI joka muistuttaa entistä enemmän itsestään - eikä mieleenkään tulisi "harrastaa" töiden jälkeen säännöllisesti mitään sellaista, mitä ei voi tehdä kotisohvalla. Tietysti toisinaan iltaisin on jotakin ohjelmaa, mutta useimpina iltoina olen vain. 

Kaikkein mukavinta on olla yhdessä, me kaikki kolme. Stella huolehtii onneksi siitä, ettemme pääse tylsistymään: eteisen kumipohjaiset matotkin siirtyvät puolisen metriä, kun oikein laukataan.


Jos hyvin käy, sängyssä ehtii vähän lukea - yleensä kyllä luen sohvalla ja kaadun sänkyyn suoraan nukkuakseni. Kirja-arvostelujen tekeminen merkitsee sitä, että kovin usein on luettava sellaista mitä ei suurin surminkaan olisi itse valinnut, mutta nyt päätin pitää taukoa velvoitteista (lehdessä on jonossa jo aika monta juttuani) ja ahmia rakastamiani dekkareita. Kellonaika paljastaa, että kuva on lavastettu! Noin aikaisin en sentään minäkään nukkumaan mene. 

Sellainen on minun tavallinen päiväni. Entä sinun?



16 kommenttia:

  1. Ai siis minun päiväni?
    Noh...aamusella, siinä seitsemän pintaan, avaan paisuneet luomeni ja suljen kuivan suuni ja TÖMPÖTTELEN alavooninkiin.
    Yleensä siellä odottaa Magnuksen kissauttamat kahvit, jotka juon eteeni tuijotellen margariinipeitteistä sämpylää kyytipoikana.
    Kahvit nautitsittuani raahaudun kammariin ja lueskelen Raamattua.
    Sitten kampean itseni tietokoneen ääreen ja (verbi KAMPEAN on ainut oikea tässä kohdin. Tietokoneemme on tavallisen kommuutin päällä, eikä jalkoja voi pitää suorassa. Pitää istuakkin kierossa).
    Ruoan keittämisen, ynnä syömisen jälkeen lähden johonkin ja äkkiä.
    Iltaisin tykkään myöskin lähteä joka paikkaan.
    Mielellään sellaisiin, joissa on, vaikka vain vähänkin, hengellistä pihinää. Lähden mielelläni myös poliittisiin kokouksiin, pikkasen liikuntaa liippaaviin ja runoutta sisältäviin tapahtumiin.
    Päivät eivät enää ole niin systemaattisen järjestelmällisiä kuin silloin työssä ollessa.
    Nyt olisikin mukavaa, että määrätynlaista luutumista kauheisiin rutiineihin ei pääsisi ollenkaan muodostumaankaan
    Luutuneiden rutiinien vuoro on sitten vellitalossa.

    Eli, mihinkäs minä jäinkään?
    Niin, sitten oltuani tietokoneella aikani, könyän köökkiin...
    Muaahhaahah! Taisit katua kirjoittaessasi kysymyksen päivän kulungista? :D

    VastaaPoista
  2. Ja mikä saa sut kaimakulta kuvittelemaan, jotta minä luen teidän kommentteja... ;D

    VastaaPoista
  3. Hei Kaisa, olen pariin kertaan yrittänyt kommentoida Kerällä, onnistumatta..syystä, jota en tiedä.
    Siellä harmittelin, kun ei tavattu messuilla. Sunnuntaina vaelsin minäkin niillä käytävillä ja erityisesti kissakylttien kohdalla ajattelin teitä!
    Päiväni kulku on melkein sama kuin sinulla.
    Ei ole ruokittavia eläimiä, mutta aamupalan jälkeen ehkä ehdin neuloa hetken (10 -15min) ja sitten autoon, 34km ajo, vaihdellen huonokuntoista hiekkatietä ja parempaa päällystettyä. Työmaalla kone auki ja sen äärellä päivä kuluu. Pääasiassa piirtäen taloja ja rakennuslupapiirustuksia. Ruokatauko omien eväiden kanssa ruokasalissa (tänään nakkikeitto). Lakisääteiset kahvitunnit, jotka joskus vähän venähtävät..
    Ja taas sompailen kotiin, kun päivä on täysi.
    Omakotitalossa on kaikenlaista syyspuuhaa, niitä vähän päivässä yritän tehdä, ja varustaudun seuraavaan päivään, ruuan laiton pyykkäämisen yms. kanssa. Tietokoneen avaan kotonakin, katson sähköpostin, maksan laskuja, surffaan ja pelaan pasianssia, jolla nollaan pään.
    Valot huushollista sammuvat noin puoli yhdeksältä, jolloin vain lukulamppu ja eteisen suolalamppu palavat. Lukulamppukin sammuu viimeistään puoli kymmeneltä (herätys aamulla 5.10).
    Nyt elän poikkeusaikaa, puoliso on sairaalassa ja kaikki kotihommat ovat minun kontollani. Lisäksi huoli...
    Juuri tuli kutsu henkilökunnan infoon, jossa kerrotaan eilen päättyneistä YT-neuvotteluista. Että semmosta arkea. Vaan ihan hyvin minä pärjään, yritän todella elää normaalia arkea, kaikesta huolimatta, se on ainut mitä voin tehdä.
    terveisin Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset onnistunut kommentoimaan, eikö ollut kommenttilinkkiä vai eikö mennyt läpi? En tiedä mitään kummallista siellä ainakaan säätäneeni.

      Paranemista ja kaikkea muutakin hyvää!! Pätkätyöläisyydessä on se etu, että jo ruvetessaan tietää koska joutuu lähtemään...

      Poista
    2. Taisi olla ihan oma vika...
      Eilen sai hiirulaisen tilttiin ja sitten näppäimistön tänään, kun hiiren sain toimimaan - semmonen tietokoneen käyttäjä minä olen. Siis todellakin käytän, mutta kun kone lakkaa toimimasta huudan apua. Nyt oli täällä kotona pakko selvitä yksin ja selvisin, tästäkin ja selviän paljosta muustakin. Vaikka meinaan räjähtää, kun minulle hoetaan, että sinä olet niin vahva! Miten niin olen? Ja mistä sen voi päätellä? Kai sitten siittä, että en itke koko ajan..
      Huomenna parempi päivä!
      Tuula

      Poista
    3. Ai sullakin on näitä käyttäjäperäisiä häiriöitä... ;) Et sentään ole vielä nyrkillä tuhonnut näppistä kuten eräs nimeltä mainitsematon!

      Kyllä voi olla raivostuttavaa tuo "olet niin vahva/reipas/rohkea/itsenäinen". Tiedän räjähdystunteen. Eikö ihmisille tule mieleen, että aina ei ole vaihtoehtoja, voiko sitä tehdä muuta kuin raahautua päivästä toiseen - ehkä joku voisi vähän tarjota apuaan tai jotain... Hali!

      Poista
    4. ...oli tuolla päivän Sanassa niin hyvä kohta, että pakko laittaa tähän (siis vuoden 1938 käännös): "Ääneeni minä huudan Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa. Sela. Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee."

      Poista
    5. Kiitos. Vahvistavia sanoja, vaikka usko välillä horjuu ja epäusko valtaa mielen.
      Tiedän kuitenkin, että vaikka itse en välillä osaa rukoilla, enkä toisinaan haluakaan, niin ympärillä on niitä, jotka rukoilevat puolestamme.

      En ole (vielä) pahoinpidellyt näppistä, enkä yrittänyt heittää konetta pihalle. Mistä saisimme käyttäjäystävälliset koneet, jotka korjaisivat tumpeloiden virheet? Sinulla onnekkaalla on kotiasiatuntija näihin ongelmiin. Meitä on normioloissa kaksi toheloa tohelompaa, vaikka joskus kyllä jompikumpi on yllättänyt tietämyksellään.
      Huomenna piristysilta; tädit tulevat meille tikkaamaan lapsosten sukkia ja lapasia. Tuula

      Poista
    6. Paavo Ruotsalainen on sanonut: "Jos et taida rukoilla, niin ikävöi, jos et taida ikävöidä, niin sairasta Herralle, vaikka et mitään vastausta tuntisi moneen aikaan." Onneksi on aina niitä, jotka kantavat rampaa ja vaikka purkavat katon laskeakseen hänet Jeesuksen hoidettavaksi. Muistetaan!

      Minua harmittaa tässä kotiammattilaisessa vain se, että olin aiemmin tietokoneen kanssa kohtuullisen knälli tenava. Nyt olen taantunut, on niin kauhean helppo huutaa vaan että Samiiiiiiiiii....

      Poista
  4. Aika vilkasta ja työntäyteisiä päiviä siulla.
    Miun päivät vaan on. Taidanpa jossain vaiheessa kirjutella blogiini miten päiväni vietän.

    Mukavia päiviä siulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Sinulle yritin kommentoida tässä joku päivä, mutta en löytänyt ollenkaan kommenttilinkkiä... Olisiko Bloggerilla jotakin ongelmia.

      Poista
    2. Samaan ongelmaan olen törmännyt muutamissa muissakin blogeissa. Varmaan joku Bloggerin juttu, harmi sinäänsä.

      Poista
  5. Minun tavallinen päiväni (eka vaihtoehto) alkaa aamulla klo 6-7 aikaan kun avaan tietokoneen ja telkkarin. Sitten aamukahvit ja sukukeskustelupalstojen lukua ja sukutietojen etsimistä. Blogien lukua ja ehkä oman blogin päivitystä välillä. Käsitöitä nyt kun on Sukkasato menossa.
    Ruuanlaittoa ja syöminen klo 11-12. Sitten tietokoneelle tai käsitöitä ja päivätorkut jos unettaa. Johonkin aikaan päivästä saatan käydä kaupassa ja pestä koneellisen pyykkiä sekä viedä roskapussin. Päiväkahvien jälkeen ehkä siivousta, käsitöitä ja tietonetta. Ruuanlaittoa ja tiskausta ja syöminen klo 17-18.
    Sitten tietokonetta, käsitöitä ja telkkarin katselua (ohjelmia ei telkkaria). Telkkarihan mulla on auki koko päivän puheseurana.
    Iltapala klo 20-21 ja taas tietokoneelle tai käsitöitä. Usein luen jotain illalla nukkumaan mennessä, jännäriä tai sukukirjoja.
    Tietokoneen ja telkkarin suljen ja menen nukkumaan siinä klo 23-24 paikkeilla, jollei netistä ole löytynyt jotain jännää, jolloin voi mennä aamupuolelle yötä ennenkuin ehdin nukkumaan.

    Toinen vaihtoehto on se, että puolen päivän aikoihin hilipasen kaupungille ja siellä lusmuilen koko iltapäivän ja ehkä vielä ilta menee käsityötapaamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tämä netti ole ihana asia? Kuinka muuten voisi niin paljon olla tekemisissä kaukaisten ihmisten kanssa, etsiä tietoa ja kaikkea.

      Poista
  6. Kiva on ihan tavallinen päivä. Että mä nauroin tuota "mielummin naurettava kuin kuollutta"!
    Onkohan mulla ihan tavallista päivää ollenkaan? Jokainen päivä on jotenkin erityinen... Pitää ottaa asiaks vähän tutkia asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, ettei sulla tavallista päivää olekaan! :) Joo, tuolle mun paukahrokselle nauretaan usein. Mutta sehän on ihan totta! :)

      Poista