Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

torstai 27. syyskuuta 2012

Prinsessa Stella palvelusväkineen asuu täällä

Tähän huusholliin saapui Huuto.netistä jokin boksi (älkää kysykö enempää...) ja netti toimii taas sohvallakin. Mukavaa! Sen kunniaksi oikein kunnon pläjäys kissa-asiaa.


Stella on asunut meillä nyt kuukauden ja päivän. Muutos sohvan alla kyhjöttävästä säikystä otuksesta päättäväiseksi perheen kuopukseksi on ollut valtava. Vaikka toki yhä varmuuden vuoksi äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä pitää pelätä, kissa on hyväksynyt meidät ihmisikseen. Se tietää, että jos ovella rapisee, tulee omia ihmisiä, ja tassuttaa eteiseen vastaan. Ovikellon pärähdys on vielä vähän huolestuttava juttu.


Epäilemme tosin, ettei Stella ole ihan täysi kissa, sinä täytyy olla koiran ja apinan ja ponin geenejä myös. Ihan kaikkea nuuskitaan hyvin huolellisesti, välillä lattioita ja mattoakin. Varaudumme jo siihen, että jos joskus saamme Stellan valjaisiin, matka pelkästään alaovelle kestään puoli tuntia, kun ihan kaikkea pitää nuuskia. Kun tulen töistä, pyöräilykypäräni pitää nuuskia. Kauppakassi pitää nuuskia. Mamman ja isin sormet pitää nuuskia työ- ja koulupäivän jälkeen.


Tietysti kaikki kissat haluavat kiivetä ja mahdollisimman korkealle, mutta Stellalle se on pakkomielle. Näkisittepä, miten himokkaasti se katselee keittiön kaapinpäällystöjä ja eteisen peilin päällä olevaa kappalautaa. Kerran se hypääsi jopa sänkymme kolmisen senttiä leveän päädyn reunalle (siitä moksahdettiin kyllä aika nopeasti alas) ja työhuoneessa  moukui surkeana, kun hyllyjen ja kaappien päällä on tavaraa, eikä siellä ole pikkukissulle jalanjakoa!


Kun tänään illansuussa menin keittiöön, Stella istuskeli kaikessa rauhassa yläikkunalla melkein katonrajassa! En saanut siihen hätään käsiini kuin kännykän, ja kuvatessani kissa jo hyppäsi alas, mutta ehkä tuosta vähän näkee miten korkealla ja kapealla tilalla se oli.




Stella saattaa hamuta leluaan tuolin alta niin, että roikkuu toisella tassulla tuolin jalkojen poikkipienassa kuin apina puunoksassa. Eilinen oli kuitenkin huippu. Eteisen ovipielessä on leveä raapimalauta (eläköön Lidl!), jota Stella raapii erityisen innokkaasti silloin, kun on hyvällä mielellä. Eilen se raapi tarmokkaasti - ja sitten, kynnet kiinni laudassa, heitti itsensä takapää edellä ilmassa keittiöön. Täsmälleen kuin apina. Harkitsemme sen nimen muuttamista Cheetahiksi ja liaanin ripustamista kattolamppuun.



Stellassa on muitakin epäkissamaisuuksia. Se ei ole erityisen perso kalalle, ei välitä makkarasta, ja raaka liha ei mene alas ollenkaan. (Sami epäilee sen herättävän kissaparassa liian realistisia muistoja vaellusajoilta ennen eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin päätymistä.) Kutimeni ei kiinnosta sitä pätkääkään lukuunottamatta laimeaa mielenkiintoa kiliseviä puikkoja kohtaan.


Mutta sitten toisaalta se on sekä silmää nopeampi että vaanijana äärimmäisen kärsivällinen - jos se eläisi maaseudulla, se olisi kylän kuuluisin hiirikissa. Kaikki, mikä rapisee, on kivaa. "Onkea", jonka päässä on strutsinsulka, jaksetaan jahdata vaikka millaisin tempuin (Stella saattaa hypätä puoli metriä ilmaan, kääntää itseään ilmassa 180 astetta ja pudota jaloilleen). Työpaikan pihalta löytämästäni fasaaninsulasta on ollut loppumattomiin riemua, ja kissanminttu tekee pienoisen aivan hassuksi.


Poni kissasta tulee aina silloin, kun se saa lauman kokoon ja ilon purkamiseen ei kieriminen eikä laudan raapiminen riitä - kuten esimerkiksi aamulla, kun ihmiset vihdoinkin löntystävät pois täkin alta, ja illalla, kun he tulevat niistä hassuista paikoista joita sanovat työksi ja kouluksi. Meillä on 70-luvun muodin mukainen pitkä kapea käytävä asunnon päästä päähän, ja kissa vetää sitä pitkin noin viittäkymppiä. Se laukkaa tömistäen kuin poni, ja keittiön oven ohi kiitäessä siitä näkyy vain valkoinen vilahdus. Muutenkin Stella on silmää nopeampi, olin vähällä sulkea sen parvekkeelle kun luulin sen olevan saunassa ja se olikin jo ehtinyt vilahtaa puolen asunnon läpi!


Kun kissa innostuu liiaksi, tarjoamme jäähymahdollisuutta. Kysymme, "tahtooko Stella ulos", ja avaamme parvekkeen oven. Onnellisena pieni otus kipittää parvekkeelle ihmettelemään lintulaumoja ja alhaalla liikkuvia ihmisiä ja autoja. Sillä on oma tukeva paikka, jossa usein makaillaankin mukavasti. Erityisen mieluusti Stella ihmettelee lasitetulla parvekkeella sadetta.


Jos joku ihmettelee, miksi noissa kuvissa näkyy sakset ja valjaat, ne ovat siedätyshoidossa. Stellan kynsiä pitäisi oikeasti leikata, ne ovat kuin neulat. Niitä on leikattu sijaiskodissa, mutta ongelmana on jatkuvavirtaisen pikkukissun pitäminen paikallaan leikkuun ajan, sillä syliin Stella ei tule. Pakko on kuitenkin jotakin tehdä, sillä kynnet ovat hirmuiset ja joskus kuulostaa siltä, kuin meillä ravaisi pieni koira.


Valjaissa haaveilemme saavamme Stellan ulkoilemaan ehkä vuoden kuluttua, jos kaikki hyvin menee - mutta tuskin on haitaksi, vaikka se saa leikkiä valjailla ja totutella niiden olemassaoloon jo nyt. (Olemme suunnitelleet, että kun Stellaa aletaan valjastaa, toinen meistä tekee sen ja toinen näppäilee puhelimeen valmiiksi 112 ja pitää sormea vihreällä painikkeella... Ei sentään, Stella ei ole koskaan raapinut meitä tahallaan, korkeintaan vahingossa leikin tohinassa.)



Yöt meillä ovat hyvin vaihtelevia. Pari kertaa Stella on tullut jo illalla sänkyyn, toisella kertaa se käpertyi kylkeeni kuin vauva niin, että pää ja etutassut olivat peiton ulkopuolella, toisella kertaa se ryömi täkin alle niin syvälle, että nojasi nilkkaani. En tiedä, muisteleeko se viime talvea, jolloin huopunut turkki oli jouduttu ajamaan pois ja paleleva pikkukissu haki lämpöä sijaisäidin peiton alta. Peiton suojissa ollaan ehkä puolisen tuntia, sitten käperrytään jalkopäähän nukkumaan. Tällaisina iltoina tietää melko varmasti, että neljältä Stella nousee herättelemään. Jos se taas jää leikkimään olohuoneeseen (jossa jalkalampun valo pitää seuraa) tai peräti nukkuu lepotuolissaan, on toivoa, että herätys on vasta kuudelta.


Tukkaani muuten leivotaan ja syödään edelleen suunnilleen joka aamu, ja voin sanoa, että hiusten irtoilu juurineen ei hääviltä tunnu... Samalla kehrätään niin että talo raikuu. Stellan kehräys muistuttaa vanhaa Zetoria: yskii, rahisee, mutta käy se! Ilmeisesti pikkukissulla ei entisessä elämässään ole ollut paljonkaan kehrättävää, taito on vähän ruosteessa. Mutta kyllä se siitä vertyy!


Yritän opettaa Stellan sisäistä kelloa siihen, että ennen kuutta palvelusväki ei ole käytettävissä, eli jos se tulee aiemmin, olen nukkuvinani. Tänä aamuna se sitten yllätti. Yleensä herään, kun kissu hyppää sänkyyn jalkopäästä ja tassuttelee luokseni, joten ehdin reagoida näytellen nukkuvaa - mutta tänä aamuna heräsin vasta siihen, kun tassu painui kasvoilleni. Räväytin silmät auki, ja Stellan ilme oli voitonriemuinen: "Sä olet hereillä, mamma, älä yritä näytellä, mä haluan silityksiä ja ruokaa!" Kissa oli nimittäin hypännyt kynnet pitkällä Samin rintakehälle ja siitä minun luokseni - tyypilliseen kissojen tapaan yöllä kannattaa pyrkiä aina ennemmin mamman kuin iskän luo (kokemusta asiasta on sekä Samin että minun äidillä...).


Stella on hyvin päättäväinen ja tietää mitä tahtoo. Sitä on aika turha houkutella mihinkään (millään muulla kuin napsuhiirellä): esimerkiksi sohvalle se tulee ehkä kerran viikossa, kun siltä tuntuu. Niinpä erikoisen luottamuksen hetket otetaan meillä vastaan kuin kallisarvoinen lahja.


Vaikka aamuherätykset ottavat koville, niin myönnettäköön: on aika ihanaa, kun silkkinen kissanvartalo painautuu kiinni ja ruusunpunainen kieli nuolee nenää. Täydellisessä luottamuksessa, jota ei rahalla pysty ostamaan.

13 kommenttia:

  1. Mä niiiiiin tykkään näistä Stella-jutuista, te ootte ihan yhtä höpsähtäneitä ku me... :D
    t. Heli

    VastaaPoista
  2. Mukava lukia näitä kissa-juttuja, kun ittellä kylläkään ei ole kissaa, mutta olen kissien kans elänyt maatalossa pienestä pitäen! Lämmintä syksyä!

    VastaaPoista
  3. Ihana kertomus :D Kyllä se on nyt teiränkin talo saanu valtiattarensa :D Tuo "poni"-kuvaus oli kyllä aivan yliveto, ja se apinatouhu :D

    Mä en oo muuten ikinä leikannu kissojeni kynsiä. Kun niillä on hyvät raapimapaikat, niin kyllä ne niitä tylsyttää tarpeeksi. Oon funtsannu, että jos niiltä menee kynnet, niin sittenhän ne ei enää pääse kiipeämään esim. seinäryijyjä ja ikkunaverhoja pitkin ylös... Onko siitä kynsien leikkaamisesta oikein joku suositus olemassa nykyään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kaksi koulukuntaa, joista molemmat puolustavat kantaansa yhtä intohimoisesti, opin keskustelupalstoilla... XD Ei meidän kissojen kynsiä kotitilalla ikinä leikattu, kun kulkivat vapaasti ulkona ja tylsyttivät ne normaalisti. Mutta jotkut ovat sitä mieltä, että sisäkissalle se tekisi hyvää. (Ja mun käsivarsi ja Samin maha on samaa mieltä - Stella kun haluaa leipoa nimenomaan kynnet ulkona!!) Nyt kun Stella kumminkin raapii lukuisia kertoja päivässä raapimislautaansa, olemme vähän luopumassa ajatuksesta - arka kissa ja kokematon kynnenlaikkaaja ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä...

      Poista
  4. Jahas, mä en oo käyny noita keskustelupalstoja juuri lukemas, tahtoo aina mennä usko ihmiskuntaan, jos niille eksyy... Mutta tuo teoria sisäkissoista on ihan järkeenkäypä. Toisaalta kun kissat on eläny maapallolla miljoona vuotta ilman että ihminen on kynsiä leikelly, niin ehkä meidän ei pidä nytkään heidän kynsiinsä puuttuman...? Ehkäpä molempi parempi. Kissan kynnet paljaalla nahkalla on kyllä kammottava kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna Stella yritti leipoa mun naamaa kynnet pitkällä silmän kohdalta... :p Eikä kynsiä siis missään tapauksessa kokonaan pois leikata, lyhennetään vain kärjestä. Mutta katsotaan, miten tässä käy. Jos Stellan manikyyriksi riittää Lidlin raapimislauta, niin sehän olisi vain hyvä! :)

      Poista
  5. O_o Hui.
    Tuosta tuli mieleen, että onkos teillä tiskikone? Tänä aamuna erään Sulo-pennun kanssa juuri pienen keskustelun asiasta käyneenä neuvon tästedes panemaan puukot ja veitset terä alaspäin siihen ruokailuvälinekoriin!! Sulo on niin sakia, että se ei ymmärrä niiden terävyyttä näköjään. Piti mennä nuuhkimaan ja käpälöimään sitä terävintä puukkoa, ja hyvä jottei silmä puhjennu. Huolta ja muresta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stellan pitää nuuskia konetta, mutta se on sen verran iso jo, että ei tunge sinne - tosin yritetään pitää kansi ylhäällä niin kauan kunnes ehditään tyhjentää... Eilen kansi oli alhaalla = auki ja sinne alle oli jäänyt muovipussi, jossa oli ollut uusimman (köh) kiipeilyjutun tavaroita. Stella makasi onnellisena muovipesässä tiskikoneen kannen suojassa... Siitä kun olisi saanut kuvan... XD

      Poista