Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 11. elokuuta 2012

Taas käytiin menneessä

Kesän kohokohta Seinäjoella on taas täällä: Östermyra-päivät. Vielä huomennakin ehtii. Paikkana siis Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo Gustaf August Wasastjernan rakennuttamine kivinavetoineen.



Tänä vuonna teemana oli rautatien tulo Seinäjoelle 1880-luvulla. Lapsille oli "rasteja", kojuja, joissa sai askarrella aiheesen liittyviä juttuja. Ohjaajat olivat pukeutuneet ajanmukaisesti.


Me aloitimme syöksymällä heti aamupäivän opastetulle kierrokselle Törnävän kartanoon, jonne ei tavallisena päivän noin vain mennäkään, kartano kun on kaupungin juhlatila. Valitettavasti opas - joka ei ollut museon väkeä, huomatkoon lukija tämän - olisi kaivannut aika monta opaskurssia lisää. Ei siitä sen enempää, mutta myötähäpeäni kestääkseni keskityin kuvaamaan interiöörejä. Kännykkäni kameran laatu on mitä on, pahoittelen.

Jos oikeasti haluatte tietää Östermyran kartanon vaiheista, tietoa löytyy niin teollisuusmiehistä Abraham Falanderista ja Gustaf Adolf Wasastjernasta kuin laskelmiemme mukaan 15 yritystä (läänin eturivin maatalous mukaan lukien) pyörittäneestä Gustaf August Wasastjernastakin nimien linkeistä. Erityisesti suosittelen Seinäjoen historian I osaa (1970), jossa Aulis J. Alanen kirjoittaa kartanosta suoranaisen jännitysromaanin - tiukasti faktoihin pohjautuen, sillä tästä pihapiiristä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu.

Törnävä-nimityksen keksi muuten kartanon 1900-luvun alussa ostanut hovioikeudenasessori Konstantin Törnudd kotipaikkansa Tyrnävän mukaan. Alunperin kartanon ja ympäröivän yhteisön nimi oli Östermyra eli itäsuo, sijaitsihan kartano Vaasasta katsottuna idässä keskellä ei mitään, Ilmajoen perukoilla. Isoveli muisteli, että vielä hänen kouluaikoinaan Östermyra oli Seinäjoen virallinen ruotsinkielinen nimi - nykyään vi anländer i Seinäjoki.


Tässä kamarissa kummittelee.



Ns. venäläinen huone.


Tila ei heti lopu.

 

Wasastjernan suvun ryijy.


Koska Wasastjernojen konkurssin jälkeen heidän omaisuutensa myytiin huutokaupalla, enin osa nykyisestä irtaimistosta on kerätty antiikkiliikkeistä ym. pyrkien oikean aikakauden tyyliin. Jonkin verran on alkuperäistäkin esineistöä on saatu pelastetuksi, kuten tässä.


Ainoa alkuperäinen pala lattiaa on koottu eri huoneiden lattioista korjausten yhteydessä.


Pikkuesineitä...


...ja tietoa suvusta.


Törnävänsaari on tunnettu luonnonkauneudestaan. Heti kartanon takana virtaa Seinäjoki koskineen.




Täällä sijaitsee myös Seinäjoen Lemmensilta.


Östermyra-päivillä esitetään joka vuosi uusi historiallinen näytelmä. Yleensä on kerrottu Wasastjerna-suvun vaiheista, mutta tällä kertaa aiheena oli Rautahepo Marttilan keroolla, josta on vielä huomennakin kolme esitystä. Kun en tiennyt, saako näytelmää ylipäätään kuvata (kuvasivat muutkin!), saatte muutaman huonon otoksen. Junttanpoo, lauloi topparoikka ja junttasi rataa paikalleen.


Junaonnettomuudessa menehtyneen surijoita. Heidän perässään yleisökin siirtyi ulkotiloista kartanon saliin.


Näytelmässä käytiin läpi rautatien mukanaan tuomia aatteita ja mahdollisuuksia. Loppulauluun päästäessä oli Östermyra-kyltti "stasuunilla" vaihdettu jo Seinäjoeksi, vaikka joku kylän akoista kauhistelikin moisen kansankielisen nimen käyttöönottoa.



Näytelmän loputtua kipitimme kivinavetalle helpottamaan monenlaista hätää. Onneksi tarjolla oli kahvin kaveriksi jättimäisiä croissantteja ja miehen kämmenen kokoisia korvapuusteja erittäin kohtuulliseen hintaan. Ja museolla on vessassakin kivaa!


Östermyra-päivien kunniaksi museolla oli avoimet ovet, joita tietysti hyödynsimme. Suosittelen ehdottomasti perusnäyttelyä Mihinä me ollahan. Maakunnan ja Seinäjoen vaiheet on onnistuttu tiivistämään siinä niin, että vähemmänkin museoista kiinnostunut varmasti jaksaa loppuun asti.


Risteysaseman sijoittaminen juuri Östermyraan teki rapaisesta käpykylästä vähitellen nykyisen maakuntakeskuksen. Sami ostamassa pilettiä Nikolainkaupungin junaan...


Ei se ole myöhässäkään, kun taulu on puhdas! (Harmittelimme, ettei meillä ollut liitua, emmekä päässeet vandalisoimaan. ;)


Nykyinen kotikatumme 1930-luvulla. Muuallakin asuvat lukijat ymmärtänevät nyt, mistä tulee nimitys Kurakauppala!


Näkee, että olen aloittanut työt: huomasin luennoivani Samille ja isolleveljelle kaikkia hassuja maanviljelysseuran historiasta muistamiani anekdootteja - mm. siitä, miten koko seura tuotiin jäsenkunnan ja demokratian riemuvoittona Seinäjoelle, vaikka johtokunta pisti hurjasti hanttiin. Vuodet 1909-21 seura toimi vuokratiloissa, ensimmäinen oma toimitila oli kuvassa oikealla näkyvä rakennus 1921-30. Nykyisin siinä on Ilkka-yhtymän talo ja tuossa osuuskaupan talossa Osuuspankki.


Kauppakadulla 1930-86 sijainneessa maanviljelysseuran talossa oli jo oikeaa kaupunkitunnelmaa.


Mutta neuvontajärjestön siirryttyä nykyisiin tiloihin vanhan talon uusi omistaja hajotti sen heti, jotta tilalle saatiin tehdyksi kenkälaatikon mallinen Epstori, hohhoi.


Yläkerrassa oli näyttely Katse tilassa - Ilmajoen, Lapuan ja Seinäjoen arkkitehtuuria.


  

Lopuksi tutustuimme vielä ulkomuseoalueeseen, jonne on siirretty talonpoikaisrakennuksia halki maakunnan. Aina ei Pohjanmaallakaan ole kaikki ollut suurta: 1700-luvun jurvalainen savutupa humalatarhoineen. (Siis ehdottomasti tupa, meillä ei ole pirttejä!)



1800-luvulla oli sitten päästy jo kaksifooninkisiin eli -kerroksisiin, kuten Liinamaan tuvassa.


Päätalon vieressä oli paapantupa, jonka kamarin kattokoristelut, tapetit ja radio edustivat jo uudempaa aikaa.


Päivä oli mahdottoman kiva, ja jälleen kerran olen iloinen siitä, että museon väki ja muut aktiivit jaksavat vuodesta toiseen Östermyra-päivät järjestää. Seinäjoen markkinoinnissa kun koetetaan kaikki mennyt painaa niin syvään unholaan, että on upeaa kun joku sitä joskus nostaa esiin. Vaikka Seinäjoen historia on ehkä vaatimaton moneen maakunnan entiseen mahtipitäjään verrattuna, juuri Östermyran kartano monenlaisine vaiheineen ja edistyksellisine hankkeineen tekee siitä omintakeisen.

8 kommenttia:

  1. Kiitos katsauksesta! Minä kun luulin, ettei Pohjanmaalla ole kartanoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aateliset ja kravut eivät viihdy Pohjanmaalla! :) Östermyra meni konkurssiin, mutta Isonkyrön Orisbergissa asuu Björkenheimin suku tänäkin päivänä. On mielenkiintoista seurata, miten esim. maatalouspuolella Pohjanmaan kuninkuus (Gustaf Adolfia nimitettiin Pohjanmaan kuninkaaksi) siirtyy Östermyrasta Orisbergiin 1880-luvulla. Orisbergin Edvard Björkenheim oli 1900-luvun alkukymmeninä hänkin eräänlainen kuningas - mutta ei pelätty vaan rakastettu.

      Poista
  2. Kiitos Kaisa, taas sain kauttasi tutustua maamme rikkaaseen kulttuuri ym.perinteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiittämästä! Minä olen tällainen lähimatkailun puolestapuhuja - räjähdän aina, kun joku vinkuu, ettei Suomessa ole "mitään". :)

      Poista
  3. Silloin tällöin tulee lueskeltua tätä sinun blogiasi. Ihan mukavia juttuja Seinäjoelta. Itsekkin olen joutunut kaivelemaan jonkin verran Seinäjoen ja Östermyran historiaa syystäpä että Gustaf August Wasastjerna on 1. serkkuni muutaman polven takaa ja esi-isäni ovat isännöineet Jouppilan taloja. Monelta kotiseutuhistorian tutkijalta jää huomaamatta kuinka paljon Östermyrassa pyöri Gustaf Augustin serkkuja. Tynnyrimestari N.E. Bärin vaimo oli Charlotta Catharinan sisko. Kolmannen siskon kolme tytärtä, Nybäck nimeltään, muuttivat Östemyraan Oravaisista äitinsä kuoltua. Kaksi heistä meni naimisiin Söderin seppäveljesten kanssa ja kolmas Jouppilan pojan kanssa. Serkkujen lapsista monet olivat myös töissä kartanolla. Esim. kirjanpitäjä G. A. Hedbergin vaimo oli Gustaf Augustin serkun Johanna Gustava Jouppila/Engrén/Enströmin tytär.
    Alasen kirjassa on jotain pieniä epätarkkuuksia, mutta ei mitään mullistavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyihmisen on vaikea huomata, miten tärkeä suku oli ennen. Serkuistakin pidettiin huolta ja heille tarjottiin koti ja töitä, jos siihen mahdollisuuksia oli.

      Kun itse tiivistän parhaillaan mieletöntä tietomäärää maanviljelysseurasta noin 300 liuskaan, tunnen myötätuntoa Alasta kohtana, jonka tietomäärä oli vielä mielettömämpi. Useimmiten tiivistäminen on vain eduksi, mutta kyllä se joskus vähän ehkä harhauttaakin.

      Poista
  4. Tuohon maanviljelysseuraan liittyen sellainen knoppitieto, että tuo edellämainittu seinäjokelainen Johanna Gustava Enström oli maan ensimmäisiä lääninkarjakkoja, alueenaan Liminka ja Haapajärvi. Aloitti vuonna 1869.
    1878 hän palasi Östermyraan ja rippikirjoissa titteli on ins. pect. eli oli ilmeisesti jonkinlainen tarkastuskarjakko. Ehkäpä nimi putkahtaa esiin jossain kohtaa, kun tutkit materiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Helena Charlotta Cederlöf ja Hilda Zelima Kyntzell aloittivat Vaasan läänissä jo 1867. :)

      Östermyran materiaaliahan minä en tutki, vaan kirja käsittelee pelkästään maanviljelysseuraa. Wasastjernat tulevat siinä mukana sen verran kuin ovat toimintaan osallistuneet, G. A. oli mukana mutta ei johtotehtävissä (keskittyi Ilmajoen maamiesseuraan).

      Poista