Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pirtelöä puistossa

Aamulla mietimme, mitä mukavaa tänään tehtäisiin. Taivaalla purjehti synkähköjä pilviä, joten ainakaan pidempää pyörälenkkiä ei oikein tohtinut ajatella, mutta jonnekin teki mieli.

Sitten muistin, että nythän on ravintolapäivä! Ja olin sattumalta nähnyt Facebook-linkistä, että Seinäjoella on tällä kertaa tosin vain yksi pop-up-ravintola, mutta tämä pirtelöbaari sijaitsisi keskellä kaupunkia Lakeudenpuistossa ja olisi kohtuuhintainen. Viime vuonna kun jouduimme jättämään Törnävänsaaren paviljongin brunssiravintolan väliin silloiseen taloudelliseen tilanteeseemme liian korkean hintatason vuoksi.

Siis matkaan kohti keskikaupunkia. Vaikka sää vaikutti vähän uhkaavalta, näimme jo kaukaa, että tuon oranssikattoisen teltan lähistöllä oli väkeä...


Tällä kuvalla tein blogihistoriaa: ensimmäisen kerran kysyin luvan, saanko ottaa kuvan blogiin, jos en näytä kasvoja. Sain luvan. :)


Jos tätä nyt lukee joku seinäjokinen, niin Pirtelöravintola on avoinna tänään klo 16:een. Listalla oli banaani-, kahvi-kaakao- ja muistaakseni mustaherukkapirtelö. Hinnat 2 € / kpl tai viitosella kolme juomaa. Tämän kirjoitettuani kävin baarin Facebook-sivulla, jossa kerrotaan baarin jo sulkeutuneen, kun hurjan menekin vuoksi ainekset loppuivat. Toisaalta tietysti positiivista, vaikka harmittaa niiden puolesta, jotka jäivät ilman.


Testasimme kahvi-kaakaon ja banaanin, enkä osaa sanoa kumpi oli parempi, niin herkullisia olivat molemmat!


Erityisesti mieltä lämmitti tämä lappu. Jospa se herättäisi edes yhden ihmisen kohottamaan kättään sen verran, että roskat putoavat roskikseen eivätkä nurmikolle! Ainakin pirtelöbaarin sen hetkinen asiakaskunta vaikutti hyvin siististi käyttäytyvältä.


Ja niitä asiakkaita muuten riitti koko ajan jopa jonoksi asti!


Lakeudenpuistossa viihdyttiin muutenkin, vaikka ei auringonottosää ollutkaan. Pahoittelen leijan epäterävää kuvaa.


Tämä sieni-pöytäryhmä on mielestäni aivan ihana. Sienet on tehnyt kaupungin puuseppä, sama, jonka kädenjälkeä ovat mm. Keskustorin puput.


Pirtelöbaarin "poppaajat" lienevät olleet Rytmikorjaamon väkeä, koska iloksemme näimme tällaisenkin ilmoituksen. Kivaa tiedossa myös syksyksi!



6 kommenttia:

  1. Siis alkoiko tehdä mieli marja/kaakao/banaani/kaikkeamuuta-pirtelöä?
    Kiva idea!

    Meillä loppui myös KAHVI kyläkirkossa tänään.
    (Onneksi tosin vain siksi aikaa, että ehti valutella uutta).
    Kirkkoväki oli rauhallista ja odotti kiltisti uutta satsia.
    Tavallisesti on kaksi pannullista riittänyt ja toimin niin kuin AINA TOIMITTU ON.
    On syytä tarkistaa AINA toimintaa.
    Mukavaa jokatapauksessa, että porukka oli lähtenyt rukoushuoneella pidettävään kirkonmenoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avasin puistossa jo suuni pohtiakseni ääneen, pitäiskö meille ostaa sellainen blenderi (edellinen lahjaksi saatu hajosi muutama vuosi sitten). Samalla sekunnilla muistin, että Lidlin yleiskoneen mukana tuli just tuollainen sekoituskannu. Voidaan siis pistää oma pirtelöbaari pystyyn koska vaan!

      Teillä eivät sentään onneksi kahvitarpeet loppuneet? :)

      Poista
  2. Meillä blenderi huutaa joka aamu ja valmistaa aamujuoman; marjoja, hedelmiä, rahkaa, jugurttia, mehua, mehukeittoa... mitä nyt jääkaapista löytyy.. sen voimalla jaksaa puoleenpäivään ja flunssat pysyy loitolla =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jaksoin yhteen aikaan tehdä aamupirteilöitä, mutta sitten se jäi - kun ei kukaan pessyt sitä kannua seuraavaa aamua varten valmiiksi... :D Mikropuurolla ponnistan nykyään töihin.

      Poista
  3. Ihailin noita sieniä viime kesänä. Kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minulla olisi lapsia joista pitäisi ottaa vuotuis- taijotakinkuvia, niin tuossa olisi hyvä paikka. :)

      Poista