Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Näillä näppäimillä

Blogisisko kirjoitti kirjoittamisesta - ihan siitä fyysisestä, eli tekstin tekemisestä käsin ja koneella. Minä olen aina ollut laiska ja kirjoittanut enimmäkseen jälkimmäisellä. Jo muutaman vuoden ikäisenä leikin isonveljeni keltaisella, "hakattavalla" matkakirjoituskoneella (joka oli koko lailla tällainen), ja sillä syntyi myös 12-vuotiaana ensimmäinen kirjani Lauran syyslukukausi. Naputtelin yhdellä sormella, joka sujahti tämän tuosta näppäinten väliin, ja voi että se sattui!

Kun Lauralla voitin nuorten kirjoituskilpailussa oman sarjani, hankin palkkiorahoilla sähkökirjoituskoneen. Samaan aikaan olin kotona pitkällä sairaslomalla koulusta parantelemassa ystäväni OI:n ansiosta kolmesta kohtaa katkennutta reisiluuta ja murtunutta kättä. Yksi yläasteen opettajista kävi pitämässä minulle kotikoulua ja toi kerran mukanaan konekirjoituksen opettajan lähettämän kymmensormijärjestelmän oppaan. Opettelin innoissani systeemin muutamassa päivässä, ja siitä on viimeisen neljännesvuosisadan aikana ollut tavattomasti hyötyä. (Ja kyllä, olen tehnyt nopeustestin - olin erittäin nopea.. Tapaan sanoa, että nopein Simpsiön tällä puolen, millä puolen sitten satun olemaankin. :)

1990-luvulla vaihdoin sähkökirjoituskoneeni Brotherin tekstinkäsittelylaitteeseen. Korjausnauhan sai unohtaa, kun laitteessa oli pieni (10 rivin) näyttöruutu ja sillä pystyi tallentamaan tekstiä korpulle! Mitkä mahdollisuudet se avasikaan, kun tekstiä ei tarvinnut erikseen kirjoittaa puhtaaksi, vaan sen sai muokata ruudulla valmiiksi. Tosin niitä tekstejä ei saanut sitten auki millään muulla laitteella - paitsi uudemmassa versiossa oli mahdollista jo tallentaa jutut doc-muotoon. 

Tulostus tapahtui siten, että koneelle antoi käskyn ja se alkoi nakuttaa tekstiä paperille kohtuullisen nopeaa konekirjoitusvauhtia. Itse piti olla koko ajan vieressä vaihtamassa paperia ja mahdollisesti myös värinauhaa. Mökä oli niin kova, että varoitin kotiväkeä aina alkaessani tulostaa uusinta Hullua luokkaa: jos minulle huudeltiin huoneeseeni yläkertaan jotakin asiaa, en yksinkertaisesti kuullut.

Kuva: Wikipedia

Kauan julistin, etten huoli tietokonetta. Kävin kyllä sekä yläasteella että lukiossa atk-kurssit, mutta en nähnyt mitään syytä vaihtaa hyvää tekstinkäsittelylaitetta masiinaan, joka toimi jos sitä sattui huvittamaan. Tekstinkäsittelylaite toimi aina

Kävi kuitenkin niin, että kun historian opinnoissani tuli ensimmäisen isomman opinnäytetyön aika, tein sen kiltisti yliopiston tietokoneluokassa. Historiassahan käytetään alaviitteitä, ja vaikka menneet polvet olivat kirjoittaneet työnsä kirjoituskoneella ja laskeneet jokaiselle sivulle alaviitteisiin tarvittavan tilan, minusta ei moisiin sankaritekoihin ollut. Ensimmäisen läppärini hankin 1998.


Se olikin sitten menoa. Hurahdin täysin tietokoneen tarjoamiin mahdollisuuksiin kuvankäsittelyssä, taittotöissä, Internetissä. Muutamassa vuodessa ja täysin itseoppineena minusta tuli monella työpaikallani "atk-osaaja" ainakin siinä mielessä, että minulta tohtivat tulla kysymään atk-tukea sellaisetkin, jotka eivät viitsineet paljastaa varsinaiselle atk-tuelle osaamattomuuttaan. Minä ilmeisesti ymmärsin, että joku ei välttämättä ymmärrä, toisin kuin ammatti-ihmiset! Opettelin myös omatoimisesti koodaamaan nettisivuja, tekemään taittoja, käsittelemään kuvia ym. 

Ensimmäisen pöytäkoneeni hankin 2003, kun hermostuin läppärin hitauteen ja pieneen näyttöön työasioissa. Siitä en kokonaan luovu: pöytäkonetta voi uusia, parantaa ja laajentaa pala palalta, ainakin jos perheessä on alan asiantuntija. Kuva on otettu syksyllä 2006, eikä siinä näkyvästä koneesta taida olla nykyisessä jäljellä enää mitään, viimeisenä vaihtui näyttö viime talvena litteään malliin. (Näppis vaihtui jo aiemmin, kun hermostuin koneen tilttailuun ja iskin näppistä nyrkillä. Se ei toiminut sen jälkeen. Tästä näkee, etten ole oikea atk-ihminen: he eivät koskaan iske näppiksiä nyrkillä. Tilttailevan koneen ääressä he korkeintaan hivenen rypistävät kulmiaan. Minä tiedän. Meillä asuu sellainen.)


Pöytäkoneella minulla on tallella ihan kaikki tietokoneella tekemäni ja sinne tallentamani yhtään tärkeä materiaali vuodesta 1998 alkaen - sinne mahtuu ja tilaa voi lisätä esim. ulkoisin kovalevyin. Tietysti tavarasta on varmuuskopiot muutamilla dvd-levyillä, tulosteina ja Google Docs -tiedostoina. Tunnen tietokoneita tarpeeksi tietääkseni, ettei niihin pidä luottaa, tai käy kuin Vuodatuksen. Tietokone on täsmälleen kuin ydinvoimala: aivan loistava keksintö silloin kun se toimii, mutta kun se kerran poksahtaa, ei paljonkaan ole tehtävissä. Pöytäkone jaksaa myös pyörittää isoja kuvia ja ohjelmia ja availla nopeasti nettisivuja.

Pelkällä pöytäkoneella ei kuitenkaan pärjää. Silloista tilaustyötäni varten hankin talvella 2007 uuden läppärin - vuoden 1998 versiokin toimi vielä, vaikka kannessa oli iso murtuma, mutta alkoi jo sentään olla turhan hidas! Tuo 15" läppäri hankittiin kirjoituskoneeksi, mutta se sai palvella myös lukuisissa muissa tarkoituksissa reissun päällä.


Meidän pöytäkoneemme ovat yleensä aina auki, koska Samin mukaan ne kuluvat enemmän jatkuvasta sammuttamisesta ja käynnistämisestä (paitsi näyttö pitää sammuttaa, se kuulemma vie sähköä). Kun kuitenkin olen päivät töissä muualla, ei ole järkeä pitää konetta auki kotona - ja silti illalla olisi mukava surffailla.

Niinpä olen käyttänyt sohvannurkassa läppäriäni, kunnes väsyin sen painoon ja ennen kaikkea hitauteen. Kone parka ei esimerkiksi jaksa pyörittää läheskään kaikkea netin liikkuvaa kuvaa, en päässyt katsomaan edes pikkukissuja, eikä sen kortinlukija tunnista nykykameroiden isoja muistikortteja ilman erillistä usb-kortinlukijaa. Muutenkin aloin haaveilla koneesta, joka mahtuisi vaikka olkalaukkuun ja jonka voisin siis oikeasti ottaa mukaankin kuljettamatta isoa salkkua mukanani.

Sunnuntaina menimme naapurin Expertille ihan vain katselemaan - ja siellä oli Acerin 11" miniläppäristä niin hyvä hinta-laatu-tarjous, että Sami kehotti ostamaan. Kokoa on siis monta tuumaa vähemmän mutta vääntöä monin kerroin enemmän kuin viisivuotiaassani.


Vanhasta läppäristä en luovu, se jää edelleen kirjoituskoneeksi. Sen sijaan tästä miniläppäristä tulee surffilauta. Tähän en lataa enkä tallenna muuta kuin välttämättömimmän, jotta kone jaksaa kevyesti pyöritellä nettiä. Tämän kautta pidän yhteyttä muualle päätyneisiin ystäviin, päivitän blogia ja luen niitä, kuuntelen radiota ja katselen televisiota, mahdollisesti soitan puheluitakin. Pieni näyttö vaatii opettelua, mutta silti olen tyytyväinen - melkein koko maailma mahtuu nyt olkalaukkuuni.

Huomaa koneen kannen kiilto - sohvan divaaniosalla istuvan Samin sääret heijastuvat siihen!

Taisin mennä vähän harhateille: en ole juurikaan tässä puhunut kirjoittamisesta. Toisaalta en paljon ole sitä viimeiseen vuosikymmeneen harjoittanutkaan, paitsi tilaustöissä ja bloggaamisessa. Ja ne siis tapahtuvat koneella.

Käsin olen elämässäni kirjoittanut kaksi tarinaa: Betty ja Betty maailmalla syntyivät ensin käsin ruutuvihkoon (vieläpä täytekynällä, jota Betty olisi itsekin käyttänyt) ja vasta sitten siirsin tekstin koneelle. Kun kirjoitin tarinan Betty oppii elämää suoraan koneella, se tuntui omituiselta, enkä jotenkin päässyt niin sisälle tarinan maailmaan. Hyväksyn siis täysin Blogisiskon lainaaman Hesarin toteamuksen käsin kirjoittamisen eduista.

Mutta silti taidan pysytellä näppäimistölinjalla.

11 kommenttia:

  1. Haa. Mulla on harkinnassa hankkia ittelleni juurikin surffitarkoituksiin tuollainen miniläppäri. Mutta mulla EI ole kotona mitään atk-miestä, joka osais neuvoa mikä on hyvä hinta-laatusuhde. Mitä tuo Acer maksoi? Ja sekö on siis ns. hyvä kone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on 4 gigan muisti ja 500 gigan kovalevy, ja Expert myi siis hintaan 399 (kilpailee oman nettikauppansa kanssa kuulemma, joka myy samaan hintaan). Yleensä näin "hyvämuistiset" koneet maksavat ainakin satasen enemmän, eli suosittelen! Koko on tosiaan 11".

      Hiiri on hirmuisen (ärsyttävänkin) herkkä, mutta muuta vikaa en vielä tästä ole löytänyt. Pyöritän yhtä aikaa auki Firefoxia ja Chromea ja hyvin jaksaa!

      Poista
    2. ...ja sellainen pieni sivuseikka kuin malli :) on siis Acer Aspire One 725, numerosarja on tärkeä koska Acer Aspireja on myös "heikompina" mm. Anttilassa. Vilkaise lisää täältä. (Näytön koko on näköjään 11,6" - no pieni se on silti! :D)

      Poista
  2. Hei,

    tosi kiva, "historiallinen" postaus! Tuli ihan omat vanhat tietokonemuistot mieleen!t.Marjaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historiaa se on lähihistoriakin! ;)

      Poista
  3. Minä alkasin kirjoittamaan RUNOJA koneella vasta kuuskötvuotiaana.
    Se johtui siitä, että aloin YLEENSÄKKIN kirjoittaa runoja vasta kuuskötvuotiaana.
    Tai no...ensimmäisen runon SANELIN 3-vuotiaana.
    Aluksi tuntui epäluovuusmaiselta kirjoittaa jotain, sanotaan nyt esimerkiksi:
    AH, KUINK METSÄLAMMEN PINTA KIRKKAISESTI SÄIHKYÄÄP.
    -kahdella sormella näpsyttäen, mutta pian unohdin, että konetta ja sormia on olemassakaan. Vain ajatusten virta valtoimenaan velloskeli...

    Ehkä on hyvä minun nyt lopettaa kommentointi, mutta tahdoin sanoa, että sulkakynästä suoraan digiaikaan onnistui kohdallani kohtalaisesti, mitä kaunokirjoitukseen tulee ;).
    Olinhan toki tietokoneilla pränttäillyt työelämässäni ollessani.
    Historian havinaa oli minullekin postauksessasi.
    Kotonamme oli paukuteltavia kirjoittimia monenmoisia, mutta minä pureskelin vain kyniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Sisko Istanmäki ollut myös kuuskötvuotias vai oliko ylikin, kun sai jälkikasvultaan jonkin koneen (en muista enää oliko kirjoitus- vai tieto-) ja rupesi kirjailijaksi!

      Kyllä minäkin mieluiten naputan. Tuo järkikulta kun juoksee niin vinhaan (joskaan aina ei suoraan), että kynä ei tahdo pysyä perässä. Ei kyllä koneellakaan aina pysy, tulee mielenkiintoisia lipsahduksia...

      Poista
  4. Sain ensimmäisen tietokoneeni vasta kolme vuotta sitten. Asumme syrjässä ja netti yhteydet eivät oikein vieläkään pelaa, tarvitaan erilaisia anteeneja ja mokkuloita jotta jotenkin hommat sujuu.
    Hiljalleen opettelen, mutta kikat ja muut on miulle hepreaa, onneksi poika aina käy neuvomassa ja opettamassa(paina tuosta klikkaatuota, kirjota tänne jne).
    Sen voin sanoa, että maailmani on paljon avartunut tämän koneen myötä, joudun paljon olemaan kotona ja paikoillani sairauteni takia, ja aika kuluu paremmin kun netissä surffailee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mietin, millaista olisi ollut sairastaa luitaan silloin 1980-luvulla, jos netti olisi ollut olemassa. Toisaalta silloin ei olisi ollut pakko lukea ja kirjoittaa, käyttää omaa mielikuvitustaan! Nyt olisi kyllä ankeaa, ellei voisi pitää kaukana oleviin ystäviin yhteyttä netin kautta. En ymmärrä ollenkaan niitä, jotka tuomitsevat esim. Facebookin - meidän kaikkien kaikki ystävät kun eivät todellakaan asu kulman takana.

      Poista
  5. Voi kiitos hyvistä tiedoista!! Ja hinta on kyllä ERITTÄIN mun kukkarolle sopiva :))

    Ja mä oon samaa mieltä siitä, että verkko ja Facebook on kyllä hyvät keksinnöt. Mä tiedän paljon paremmin nykyään mitä kavereille, sukulaisille, kummilapsille ja muille kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kummilasten kanssa tällainen vanha käpy pysyy edes pikkuisen träillä missä mennään, kun saa vakoilla FB:ssa - kun vain ymmärtää tietyissä tilanteissa olla kommentoimatta, ettei nolaa teiniä! :)

      Poista