Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

"Vie mut kotiin Alanurmoon, minen tiärä mihinä minä oon..."

Itse asiassa emme ole olleet lähelläkään Alanurmoa, joka on Lapuan kylä, mutta sen sijaan pyöräilimme kauniin sunnuntain kunniaksi Nurmoon. Kartan mukaan ajoimme Seinäjoen Nurmon asuntoalueelle, mutta kyllä meidän sukupolvemme hautaan asti ajattelee Nurmoa itsenäisenä pitäjänä, ei minään Seinäjoen lähiönä. Silti tämä Samin hyräilemä Amarillon kesäteatterisovitus Lapualta vuodelta käpy ja kivi jotenkin sopi tunnelmaan. :) 

Olimme nimittäin varustautuneet lähes täydellisesti, mukana oli runsaasti juotavaa, 30-volttista aurinkorasvaa, pitkähihainen ja sadeviitat, kamera ja jäätelörahaa. 

Unohdin vain yhden seikan: minä eksyn Nurmossa. Aina. :)


Autolla on Lapuantietä suhattu sadat kerrat, nyt ensimmäisen kerran kokeilimme kevyen liikenteen väylää. Ja se olikin hauska seikkailu. Kuka on huomannut, että pyörätie kulkee Hyllykalliota lähestyttäessä ajotien  yli? En minäkään.



Kun pääsimme kaupungista ulos, edessä aukeni varsinainen baana. Etelä-Pohjanmaalla kaikki on suurta, pienemmissä maissa eivät autotietkään ole näin leveitä... :) Autot suhaavat siis ihan erikseen tuolla kuvan vasemmassa reunassa!



Voi niitä maisemia, voi niitä tuoksuja! Kesä ihanimmillaan, kukat heleimmillään. Aurinko paistoi ja vastalevitetty piki hohkasi lämpöä.




Jos joku ihmettelee "epäasiallisia" pyöräilykenkiäni, niin nämä varvastossut ovat osoittautuneet siinä hommassa parhaiksi. Vasen vintturajalkani kun saattaa lipsahtaa polkimelta, ellei kengässä ole yhtään korkoa, siis ihan erillistä, jonka reuna tukeutuisi polkimen reunaan. Näissä kengissä on.






Aivan upean ajokokemuksen jälkeen käännyimme kohti Nurmoa, ja jopa paljastui karmea totuus. Muka huuto lakeurelta - miltä lakeurelta! Joka paikkaanhan oli mäki! Alikulkureitit ovat turvallisia - mutta ensin on melkein pystysuora pudotus alas ja sitten heti melkein pystysuora nousu ylös... Jouduin hyppäämään kesken ylämäen satulasta, kun tuntui että keikahdan selälleni, ja alamäissä takapuoli lähti liukumaan lestalla. Ja näitä mäkiä tuntui siis olevan koko Nurmo täynnä.

"Kenenkä juuri kiusaksi nurmoolaaset on nämä mäet tänne pykänny", minä vikisin.
"Lapualaasten?" ehdotti rakastava puolisoni... :)

Pahimmista mäistä en hoksannut ottaa kuvaa, tässä näkyy aika kiltti ja loiva alamäki - mutta siihen on sitten tietysti laitettu koholla olevia kaivonkansia keskelle reittiä... Näiden mäkijuttujeni ei muuten pidä antaa oikeasti saikäyttää itseään, jos on ns. normaali ja ajaa ns. normaalia pyörää, Samille ne eivät olleet mikään ongelma. Kolmipyöräni vain painaa ainakin pari kertaa normipyörän verran, tarvitsee leveän ajolinjan ja loivakin ylämäki vaatii 20" renkailla aika monta polkaisua, siitä tämä puolihumoristinen valitukseni. Aina voi onneksi taluttaa!




Emmekä me Nurmossa suorastaan eksyneet, vaikka alussa niin vihjasin. Mutta emme löytäneet sinne minne halusimme ja kiersimme pari täyttä ympyrää. Olisin halunnut kirkon luo, mutta Länsitiellä pyörätie päättyi, enkä minä oikein mielelläni ylileveänä kuljetuksena ajele muualla. Ja Tepontiellä Sami kävi tarkastamassa reittiä ja palasi ilmoittaen, että "siellä on just sellainen alamäki ja sellainen ylämäki, joita sä olet aina halunnut ajaa..." Niin sitten palailtiin samoja jälkiä kohti keskustaa. Ja ilmoitin, että tästä lähtien jääkäri Viitala saa johtaa komppaniaa, minä en yritäkään enää löytää mihinkään. :)




Vaikkei kirkolle päästykään, sain silti kuvan, jolla voin todistaa käyneheni Nurmoos. Tai ainakin pyärä käyy. Vaikka tuossa entisen kunnantalon seinässä nyt onkin jonkin Ilmajoen sivukylän vaakuna... :)


Alemmassa kuvassa invalidi ajoneuvoineen (huomaa siis kyltti!). :) Olemme nauraneet monta kertaa sille, että niin tk- kuin keskussairaalankin fysioterapeutti pyörää kysyessäni tiedusteli, mihin minä sitä tarvitsen. Kysymys jo itsessään oli mielestäni vähän outo - luulisi olevan aika selvää, mihin polkupyörää tarvitaan - mutta nyt naureskelimme, että mitähän sanoisivat jos tietäisivät, missä kaikkialla pikku Haverich on jo seikkaillut! Parempaa kuntoutustahan ei OI-ihmiselle olekaan kuin uinti ja (turvallinen) pyöräily.


Onneksi sentään Nurmon keskusta on minulle aika tuttu edellisen ansiotyöni vuoksi, ja Siwasta saimme banaaneja ja jäätelöä. Eläköönhuuto myös hänelle, joka on laitattanut kyseisen kaupan luo penkit! Vessaa ei tosin löytynyt, sitä varten ajelimme Nurmontietä takaisin Hyllykalliolle (aivan loistava pyörätie, vaikka just siinä ainoassa huonossa kohdassa oli sekä vastaan- että takaatulijoita ja minä tientukkona, kun yritin ajaa linjaa jossa pysyn pystyssä) ja hyödynsimme Minimanin vessaa. Sitten vielä kierreltiin ja kaarreltiin Pohjassa. Kylpevät linnut kuvasin viimeisten banaanien syöntitauolla vanhan tullin pihalla.



Matkamittaria ei pyörääni ole vielä kiinnitetty (ohje on printattu niin minimaalisena, että se pitää ensin kopioida suuremmaksi), mutta Google Mapsin mukaan ajelimme kaikkine mutkinemme 18 km. Aivan sopiva sunnuntaipyöräily, lihaksissa tuntuu ja ruoka maistui kun päästiin kotiin, mutta mieli on iloinen.

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että tänä kesänä pyöräilen ihan vaan ilokseni kymmeniä kilometrejä, näen paikkoja ja asioita joita ei kävellen tai autolla voi saavuttaa ja koen uskomattomia onnistumisen elämyksiä (monta kertaa juuri poljettuani ne ylämäet!), en olisi uskonut. Olen kiitollinen ihan sydänjuuria myöten ja toivon, että jokainen polkupyöräilytaitoinen ja pyörän omistava nauttisi näistä kesäpäivistä!

10 kommenttia:

  1. Minäpä bongasin teidät,kun menitte kotikatuani pitkin meidän ohi kaupunkiin päin. Olin niin touhussani kiinni, etten päässyt heti teidän perään huutelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olit sitten jo toinen tuttu joka näki meidät! :) Minimanissa tapasin työkaverin, joka oli arvellut, että Kaisa siinä varmaan menee, kun olivat autolla huristaneet ohitsemme... :)

      Poista
  2. Kiitos näistä tarinoista! Omakin elämä asettuu
    mittakaavaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mittakaavat on aina vähän toista kuin muitten... XD

      Poista
  3. Miten vaiherikas retki teil on taas olt. Sisukas sie kyllä olet, ihan nostan hattua.

    Oma pyöräily on jäänyt kun selkärangan rappeutumat ei anna istua satulassa, mutta sillo enne nuorena ja terveenä ajelin usein 20-50km.lenkkejä.
    Muistan myös ikävät ylämäet,joita joutui taluttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain matkailuneuvonnasta esitteitä suunnittelemaamme reissua varten ja kysyin samalla, onko mitään pyöräilykarttoja. Ei varsinaista (ostimme Pyöräilijä GT Länsi-Suomen sitten kirjakaupasta), mutta sain jonkin reittioppaan välille Seinäjoki-Tampere. Kun luin Hämeenkyrön kohdalta, että on haastavia mäkiä, "voi joutua taluttamaan pyörää", koetin miettiä että minkähänlaisia ne mäet ovat, joista terveitäkin varoitellaan... :)

      Poista
  4. tekis mieleni sanoa, että Nurmossa ei oo
    mäkiä nähtykään, kun sen sijaan siellä mistä minä oon kotosin, ei muuta olekaan kun mäkiä!
    No en sano....kaikki pitää suhteuttaa :)
    Tuula (työmaalta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, suosittelen ehdottomasti nyt pyörämatkaa Nurmoohin! :D :D Se paha alikulku, jota en käynyt katsomassa, muistutti Samin mukaan U-kirjainta. Eli ei siis välttämättä se "mäen" korkeus, mutta se jyrkkyys... :)

      Poista
  5. Olipas teillä kiva pyöräreissu! :)

    VastaaPoista