Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Penkkien puhe

Eilen perjantaina hujahti yli kellonympärys Lapualla, sillä olimme tehokkaita. Haimme ja perkasimme äidille mansikoita pakastukseen, minä hankin uuden pään, nukahdin massu täynnä Keskusgrillin Topi Fatiä äidin ja isän olohuoneen matolle (no juu, oli tyyny ja viltti!), ja illalla huristimme Lapuan Alajoelle "noin 27. peltoseuroihin".


Kotikyläni Poutun aktiivit ideoivat pellolla avaran taivaan alla järjestettävät seurat joskus 1980-luvulla. Kukaan ei oikein muista, monennetko seurat nyt järjestettiin, koska alkuvaiheissa kokeiltiin myös muita ympäristöjä. Monta vuotta kokoonnuttiin Poutun pohjapadon luona olevalla upealla puistoalueella, kun heinäpellot rakennemuutoksen myötä vähenivät, mutta viime ja tänä vuonna on palattu todella pellolle.



Peltoseurat ovat kautta historiansa koonneet kymmeniä, parhaimmillaan satoja osanottajia. Mahdollisuus kokoontua kesäiltana eteläpohjalaiselle lakeudelle on meillä kaikilla - tuo "hirmuisen työnteon suunnaton pyhättö" on aina auki - mutta mahdollisuus kokoontua siellä Sanan ja virsien parissa on aika harvinainen. Poutussa syntyneelle ja kasvaneelle seurat antavat lisäksi mahdollisuuden tavata kotikylän väkeä, jota muuten nykyään harvemmin näkee.


Itse olen saanut puhua seuroissa kerran kesällä 2006, ja se oli yksi täyttynyt unelma. Nyt puhujina oli uusia ja vanhoja nimiä: maailmalle lähtevä nuori, Etelä-Suomesta saapunut kesäteologi, eläkkeelle jäävä tuomiorovasti ja virassa aloittava tuomiorovasti sekä 75-vuotisjuhlaansa viettävän Lapua-seuran edustaja. Puheet olivat sellaisia kuin hyvissä seuroissa pitää: napakoita, hauskoja, koskettavia, sopivan lyhyitä. Lisäksi Lapuan sekakuoro esitti neljä laulua, ja Ilmojen Herra antoi auringon paistaa, ei sateesta tietoakaan!


Tällä kertaa parhaimman seurapuheen pitivät kuitenkin penkit. Peltoseuroihin on vuosia lainattu nykymuodin mukaiset, metallipukkien päälle asetettavat penkkilaudat, jotka ovat kapeudessaan aivan kamalan epämukavia. Tällä kertaa oli palattu menneeseen: paikalle oli haettu neljän hengen istuttavia, miellyttävän leveitä ja tukevia vanhan ajan seurapenkkejä minun kotikotoani ja muualtakin.


Puhuttelevaksi tilanteen teki se, että kotikotoani noudetut penkit olivat isäni tekemiä. Vaikka isä ei jaksanut  herra Parkinsonin kanssa lähteä seuroihin, hän oli koko ajan mukana viimeisen päälle hyvin tekemiensä penkkien kautta. Aivan kuin olisi saanut olla taas pieni tyttö ja istua isän ja äidin välissä kotituvan seuroissa - isän ja Isän sylissä.



On isät täällä taistelleet 
ja uskoneet ja toivoneet. 
Me saimme saman asunnon, 
ja samat vaiheet meidän on. 

Ja meidän polkuamme saa 

taas lapsemmekin taivaltaa. 
He kyntää kerran peltomme 
ja uskoo kuin me uskomme.
(VK 577, 3-4)


Kuvituksesta kiitämme kälyä - minä luotin liikaa sääennusteeseen ja jätin kännykän kameroineen autoon.

3 kommenttia:

  1. Voi että on ihana lukea näitä siun juttujasi seuroista,en ole koskaan sellaisissa ollut, kulunhan orttodokseihin, meil on kesäisin praasniekat joihin kokoonumme kuulemaan Jumalan sanaa, tapaamaan tuttavia ja olemaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurat ne on sitten teilläkin! :) "Seurustelun sakramentti" on seuroissa joskus jopa puheita tärkeämpää.

      Poista