Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Suven suloinen juhla

Eilen hurahti Lapualla suunnilleen kellonympärys. Juhannusaatto lähenteli täydellistä niin sään, seuran kuin tekemistenkin puolesta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, tuuli tosin puhalteli kevyesti pohjoisesta mutta toisaalta ajoi sääsket pois. Luonto oli todella ihanimmillaan - isoveljen teoria siitä, että oikeana juhannuksena (23.-24.6., Aaton päivä on tänään ja Johanneksen päivä huomenna) sää on aina hyvä, mutta nykypäivän tehokkuusnäkökulman mukaisena viikonloppujuhannuksena huono, ei kerrankin pitänyt paikkaansa.


Pieniä ja suuria toiveita täyttyi. Iloitsimme erityisesti siitä, että isä jaksoi kävellä aikamoisen lenkin tutuilla Alajoen pelloilla, ja ruokaa saatuaan nukahti terveeseen tekemisestä väsyneen uneen vanhan kotituvan puusohvaan. Me muut nautimme olemisestamme ylipäätään ihanassa säässä. Ja minä kuulin pitkästä aikaa haarapääskyn tirraavan - omat tervepääskymme ovat rakkaita, mutta ei ole tirraajan voittanutta. 
  
 
Illalla käly halusi Simpsiön näkötorniin, joten sinne mentiin. Tosin torniin nousivat vain veli ja käly - minun polvillani ei enää nousta noita rappusia. Se tuntuu haikealta. En usko että vika on niinkään kunnossa tai lihaksissa, liikunhan paljon, mutta viime leikkausta seurannut omituinen jalkojen kankeus ja polvinivelten tinttailu on tehnyt rappuset todella vaikeiksi.  

Nautimme siis Samin kanssa muuten eteläpohjalaisen vuoren (132 m!) maisemista, vaikka rinnehiihtokeskuksen viereen rakenteilla oleva hotelli törröttääkin metsän keskeltä kuin torahammas. Ymmärrän Simpsiön arvon matkailulle, mutta silti se on niin salaperäinen paikka sinikvartseineen ja muine erikoisuuksineen, että haluaisin sitä kunnioitettavan. (Huomaattehan muuten, että Lapualla kaikki on suurta - jopa muurahaiset. :)

Ilta päättyi grillailuun ja herkutteluun kotikodin jokirannassa - tarkenimme olla ulkona klo 23 asti, ja se on totisesti jo jotakin suomalaisessa juhannuksessa! Minä en edes vetänyt sukkahousuja legginsien tilalle. Ilma tuntui jopa lämpenevän ja tyyntyvän iltaa kohti.

 
 

Melkein parasta kesässä on palata kotiin jostakin ja nauttia auton tuulettimien kautta tulvivasta kuulaasta tuoksuvasta yöilmasta. Ja se valo! Alempi kuva on otettu joskus vähän ennen yhtä parvekkeeltamme. Jos osaisin maalata, yrittäisin vangita kesäyön valon. Lukea olisi parvekkeella voinut vielä kahden aikaan ilman sähkövaloa. Viimeiseen Lentäjien juhannukseen emme menneet, mutta kaksi hävittäjää, helikopteri ja lentokone jyrisivät ylitsemme. Ihmettelimme moista, kunnes tajusimme, että ohjelma taisi kuulua juhannusjunan ohikulkuun.


Tänään lämpömittari näytti parhaimmillaan +23 astetta, joskin tänä kesänä lämpö tuntuu olevan kokonaan kiinni auringosta: jos pilveilee, on viileää, vaikka asteita olisi kuinka paljon. Joka tapauksessa päätimme nauttia tämän kovin oikkuilevan kesän harvoista kauniista päivistä ja lähteä pyörillä Törnävän kartanon rantaan piknikille.

Vaan ihminen päättää - ennen lähtöä Sami pumppasi pyöränrenkaansa, ja kun olimme hakemassa minun pyörääni varastosta, kuului kova pamaus ja näin miten pihassa pöllähti. Samin pyörän etukumi otti ja räjähti! Niin unohdimme Törnävän, minä poljeskelin edellä kylmäkassin kanssa ja Sami harppoi kävellen perässä Seinäjoen rantaan. Kuvat ovat siis ihan keskeltä kaupunkia, noin kilometrin päästä meiltä. Joen toisella puolella kohoaa huippumoderni teknologiakeskus. Tätä ihastuttavaa kontrastia kun kaupunki ymmärtäisi mainostaa, eikä takertua niihin perinteisiin kaupunkimaisuuksiinsa! 

Vielä yksi ihana vapaapäivä jäljellä, sitten viisi päivää töitä ja sen jälkeen neljän viikon palkallinen loma. Olen sen tarpeessa enemmän kuin voitte kuvitellakaan, nyt vasta oikein itsekin tajuan miten työni väsyttää vastuineen ja aikatauluineen. (Ehkä ystävälläni OI:llakin on sormensa pelissä.) Jos kaikki käy hyvin, saan kirjan ensimmäisen raakilerungon kokonaan valmiiksi lomaan mennessä, joten voin unohtaa koko tekstin kokonaisen kuukauden ajaksi ja palata siihen heinäkuun lopussa "uutena jussina". Toivotaan, että tämä onnistuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti