Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Oottako kuullu?

Kemppinen kirjoitti blogissaan pakinoitsija Vaasan Jaakoosta eli Vaasa-lehden (nyk. Pohjalainen) päätoimittajasta Jaakko Oskari Ikolasta.

Jaakkoo oli sukulaisia, tosin aika monen polven takaa - isäni isoisän pikkuserkku - mutta sattuneesta syystä olen aina tuntenut lukkarinrakkautta häntä kohtaan. Kun ensimmäinen kirjani Lauran syyslukukausi ilmestyi 1987, kriitikko Kerttu Manninen kysyi sukulaisuussuhteesta Jaakkoohin. Varmaan hän teki sen osin sukunimen perusteella, mutta kuulemma huumorini oli "jaakkoomaista". No, ainakin Hulluissa luokissa täysin harkitusti liioittelin ja paisuttelin minkä ehdin! Teoriani pohjalaisesta "trossaamisesta" onkin se, että pohjalainen liioittelee omaa erinomaisuuttaan huumorimielessä ja jopa päinvastaista tarkoittaen - on kuulijan vastuulla, jos hän ottaa tämän todesta! :)

Kemppisen tekstiä lukiessani muistin tehneeni aikanaan yliopiston kirjallisuuden laitokselle proseminaaritutkielman Jaakoon Valiojuttujen aihepiiristä. Etsin sitä toiveikkaana tietokoneelta, sillä kaiken säilöjänä olen siirtänyt tiedostoja koneesta toiseen 90-luvulta asti, mutta alkuperäisen tekstin mukaan törmäsin ihan toiseen tekstiin.

En ole yleensä "sukuihminen", en ole kiinnostunut sukututkimuksesta sinällään. Pelkkä kymmenien tuhansien nimien lista kansien välissä ei merkitse minulle mitään, ellen tiedä tarinoita nimien takaa. Nykypäivänä ymmärrän jo pysytellä pois isoista sukujuhlista, jotka ovat täynnä ventovieraita ihmisiä.

Mutta on eräs sukujuhla, johon lähden vapaaehtoisesti ja jopa aloitteentekijänä. Ikolan suvun sukujuhla. 1700-luvun lopulla eläneiden Kaisan (!) ja Filipin jälkikasvu on oikeasti sukua ja tuttavaa, ei vain Aatamin ja Eevan kautta, eikä heitä ole kymmeniä tuhansia! (Mieluusti osallistuin 2000-luvun alussa myös äitini isovanhempien jälkeläisten juhlaan samasta syystä, se tilaisuus vain taisi jäädä ainutkertaiseksi.)

Ikolan suvun sukujuhlaa vietetään tänä kesänä, edellisen kerran se oli ilmeisesti heinäkuussa 1999. Edit: jaha, olen näköjään pinnannut vuoden 2007 juhlasta! Kuva löytyi suvun FB-sivulta. :) Löysin nimittäin Jaakkoo-tutkielmaa etsiessäni siitä muokatun puheen, jonka olin tuossa tilaisuudessa pitänyt. Ja tietysti eteläpohjalaisella murteella.

Jos ette pysty tätä tekstiä lukemaan, en teitä siitä syytä - murre on vaikeaa luettavaa paperiltakin, saati ruudulta. Jos löydätte virheellisiä murremuotoja, suonette anteeksi silloiselle 25-vuotiaalle "kääntäjälle". Huomatkaa myös, että koetan tietyllä tavalla jopa matkia Jaakkoa, joka kirjoitti härmäläistä (minun äidinkielenihän on lapua: härmäläinen sanoo menhän tuphan, lapualainen kehottaa että mennähän tupahan).

Mutta jos selviätte tekstin läpi, opitte ehkä jonkin verran lisää Jaakoon tuotannosta - itsekään en kaikkea tuota muistanut.

RAKKAHAT SUKULAASET, oottako kuullu, notta tänä vuannon kulunu satakakstoista vuatta siitä kun alahärmälääshen Ikoolan perheeshen syntyy Jakob Oskar -niminen poika? Se Jaakkoo oli Esa ja Brita Lovisa Ikoolan viires tenava, mutta ainuastansa se ja sen vanhin siskoo Ida Maria eli aikuusiksi, kolome keskimmäästä kuali piäninä ja Ida Mariakin keuhkotautihin kolomenkymmenenkaharen vuaren iäs. 
Jaakkoo oli seittemän vuaren vanha, kun koko perhe muutti Vaasahan. Esa Ikoola oli nimittäin ollu Alahärmäs maapoliisina ja joutunu juavuksis tappeluhun, johonoli haavoottanu toista osapualta ja menetti sitte virkansa. Niinpä kattottihin parahaksi siirtyä Alahärmästä pois. Vaasas Jaakkoo sitten koulunsakin käyy. 1909 Jaakkoo pääsi ylioppilahaksi erinomaasella toristuksella ja kirioottautuu yliopistohon lukemahan tairehistoriaa, kansantalousitärettä, venäjän ja latinan kiäliä ja kirijallisuutta. Opiskeluaikanansa Jaakkoo oli välis töis Vaasa-leheres. Maisteri siitä tuli 1915 ja samana vuanna se meni naimisihin Aino Maria Palosen kans. Aluuksi Jaakkoo hariootteli Uures Suames, sitte soli apulaaskiälenkääntäjänä Vaasan lääninhallitukses ja vaimonsa kans opettajana Kristiinankaupungis, mutta 1918 siitä tuli toimittaja Vaasa-lehtehen.  
Vaasas Jaakkoo innostuu kokuamhan pohojalaasia paukahroksia, jokka julukaastihin kirianakin ilimeesesti samana vuanna, 1919, kun Jaakkoo julukaasi ensimmääsen Oottako kuullu -pakinansa. Näitä pakinootahan Jaakoolla oli monta laija; lukijat tykkäs eniten Oottako kuullu -pakinoosta,  mutta lisäksi Jaakkoo kiriootti politiikkahan liittyviä Jaakkoo seliittää -pakinoota, Jaakoon kirieetä eruskunnasta ja matkakertomuksen tyylisiä Jaakkoo lähti Amerikkaan -pakinoota. Näiren pakinootten alla luki vaan ”Jaakkoo”, ja siksi kirioottajaa ruvettihin sanomahan Vaasan Jaakooksi. 
Aluuksi lukijat ei tiänny kuka kirioottaja on, niijjotta Jaakoon onnistuu narrata jotakin hirmustunutta lukijaa sanomalla pakinootten tulevan maakunnasta. Aluuksi ei nimittäin tykätty siitä, jotta Jaakkoo kiriootti murtehella; tavalliset ihimiset kyllä puhuu murretta, mutta painetus sanas sitei oikeen hyväksytty. Vähitellen lukijat kumminkin rupesivat tykkäämähän Jaakoon pakinoosta niin, jotta ne nosti  Vaasa-leheren levikkiäkin. Jaakoollolikin varaa kirioottaa sellaasistakin asioosta joita Vaasan johtomiähet ei oikeen eres hyväksyny; samoon Jaakkoo joskus puffas vaasalaasia hyväntekevääsyys- ja muita tapahtumia.  
Ensimmäänen kiriana julukaastu pakinakokoelma Oottako kuullu ilimestyy 1921 ja oli menestys. Jaakkoo julukaasikin sitte yhyreksäntoista pakinakokoelmaa ja kolome matkakiriaa. Pakinakokoelmihin on laskettu kolomiosaanen Valiojutut-sariakin.  
Mistä se Jaakkoo sitte sai aiheensa? Ei se aina heleppua ollukkaan, joskus Vaasan ilimestymistä piti myähästyttää kun päätoimittaja ähkyy pakinansa kimpus. Joskus ihimiset lähäretti Jaakoolle kuvauksia jostakin hupaasista tapauksista ja lopetti kirjeensä jotta ”kirjoota Jaakkoo tuosta ja paa itte lisää”. Joskus jokkut toiset lukijat olikin tuntevinansa ittensä Jaakoon pakinoosta – yleensä heillei oikiasti ollu sen asian kans mitään tekemistä, Jaakkoo nimittäin kattoo tarkasti nottei häntä käytetty hyväksi kenenkään vihamiähen mollaamises – ja Jaakkoo väittikin pitävänsä halakua tyähuanehensa nurkas tiätynlaasten viaraalujen varalta. Kukaan ei kumminkaan vissihin tohtinu haastaa Jaakkua käräjille kunnianloukkauksesta.  
Nortimon innostamana Jaakkoo kiriootti pakinansa eteläpohojanmaan murtehella. Mä lueskelin Jaakoon Valiojuttujen ensimmäästä osaa, jokon ilimestyny ensimmääsen kerran 1938, ja totesin, jotta tästä hualimata Jaakkoo ei kuinkaan erikoosesti korosta pohojalaasuuttansa. Pakinat julukaastihin Vaasas, jokoli siihen aikahan Pohojammaan valtalehti. Jos ne olis julukaastu johonakin muus leheres tai Jaakkoo olis kirioottanu ne kohta kiriaa varte, niis saattaas olla enemmän pohojalaasuuren korostamista, nyssitei tarvittu, kun lukijat muutenkin tiäsi kuinka hyviä pohojalaaset on! Valiojuttujen ensimmääses osas on oikiastansa vaan kolome pakinaa, johona mainithan henkilön luantehenpiirteetten johtuvan asuunpaikasta Pohojammaalla. Melekeen jokaanen pakina kumminkin alakaa maininnalla siitä, mihinä se muka tapahtuu: kirian kuurestakymmenestäneliästä pakinasta kuustoista tapahtuu Vaasas ja kolomekymmentäkaks maakunnas. Kuurentoista pakinan kohoralla joko ei mainita paikkaa tai sitte nimi on selevästi Jaakoon ittensä keksimä. 
Oikiastansa Jaakkoo teköökin ennemmin koko Suamen kansasta ihimeporukkaa: olimpialaasten maratonilla suamalaaset voittaa vähä niinku pualivahingos, vaikka jääväkkin välis suustansa kiinni, ja apuretkikuntiakin löytyy joka lähtöhön, Jaakoon sanoon ”kahres päiväs me lyämmä pysthyn valkoosen, punaasen, sinisen, vehriääsen, keltaasen, sini-valkoosen, punakeltaasen, monarkisti-tasavaltalaasen, temokraattisen, tsaristisen, taloonpoikas eli kansan armeijan, puhumattakaa lahtari-, punakaartilaas- ja anarkistiarmeijoosta.” Täs liiootellahan kumminkin niin kauhiasti jotta tuloo sellaanen miälikuva jottei Jaakkoo oikeen hyväksyny Virohon ja Inkerihin sotimahan lähtemistä, vaikkolikin kovaa suamenmiälinen. 

Jaakkoo oli poliitikko, joka istuu eruskunnas kahtehen otteehin, kaks- ja kolomekymmentälukujen taittees ja uurestansa talavi- ja jatkosoran aijan. Ensimmääsellä kaurella Suamia heilutti Lapuan liiket, jonka kommunisminvastaashin aatteehin Jaakkookin suhtautuu myätämiälisesti, vaikkei hyväksynykkään väkivaltaasuuksia ja varootteli miähiä särkemästä Tyän äänen kiriapainua. Valiojutuus on ainuastansa yks kommunisminvastaanen pakina, ”Ilmapuntari”, johona kommunistisen Nälkätorvi-leheren lukija, Syrijämäjen Fiija, on leherestänsä lukenu jotta Nälkätorven ilimapuntari uhkaa hirmumyrskyllä. Myrskyä ei kumminkaan tuukkaan, ja naapuri sitte seliittää Fiijalle jotta Näläkätorven ilimapuntari on alavarihinsa prillees. Jaakkookin nuhteloo Fiijaa: ”Tilakkaa viäläki se Nälkätorvi ja uskokaa sen ilmapuntarihi, niin teill’on mailmanloppu joka otinen päivä eres. Pitääs jo Fiijankin äkätä, jotta sen sakin ilmapuntari klopsuu kuinka rookaa.”  
Niinkummä jo sanoon, Jaakkoo kannatti kovasti heimoaatetta ja suamalaasuusaatetta, ja teköö monta kertaa pilaa ruattalaasista. Turuun yliopiston avajaasis käyresnänsä Jaakkoo meni Hampurin Pörssihin syämähän ja oli maharottoman krätyynen kun ruakalista oli präntätty vaan ruattiksi ja ranskaksi, eikä tariooliakaan osannu kun ruattia. Lopuuksi haethin paikalle suamentaitoonen tarioolijatar, jonka piti tunnustaa, jottei hänkään ruakalistasta mitään ymmärtäny. Samoon Jaakkoo kurmoottaa niitä, jokkovat olevinansa suamalaasia mutta käyttävät sitte sellaasia nimiä kun Sörelunti, Päkki, Tuurhööki, Taali, Luteeni, Linkreeni, Nyymanni, Puumanni, Sööpplummi, Antessoni, Teenforssi, Norkooli ja Nyykreeni.  
Oppivelevollisuus määrättihin Suamen kansalle 1921. Siitä, samoonkun kansakoulun jatkoluakista Jaakkoo kiriootti: ”Kun nyt on justhin saatu mojahutetuksi meitä veron maksajia päähän sillä oppivelvollisuuslailla, jotta viälä ollahan pualipökerryksis, eikä viälä pualiakaa niistä uusista kansakouluusta oo saatu rakennetuksi, jokka niin vängällä ja sellaasella kiiruhulla läpiajettihin – niin eikös totisesti ookki jo yks erinomaanen ministeri saanu kravatuksi kokhon uuren ehrotuksen kahren jatkoluakan lisäämisestä kansakouluuhin!” Eikä se veroilimootuksen tekokaan Jaakoon miälestä niin heleppua ollu: ”Olisko syytä kuttua kokoho yleene neuvottelukokous, johna meitä yksinkertaasempia lurjuksia kokenehemmat kälmit opastaasivat? Ja mitäs sille teköö, jos ei muista kaikkija tulojansa, kun muistaa eres menonsa pennin päälle, niin eikö seki jo osoita rehellisyyttä ja vakavaa yritystä täyttää kansalaasvelvollisuutensa?”  
Vuaresta yhyreksäntoista vuatehen kolomekymmentäkaks Suames vallitti kialtolaki. Jaakkoo ei lakia hyväksyny; elämäkerturinsa mukahan se käytti itte aika aijoon runsahastikin taikajuamaa, ja sitäpaitti laki vaan lisäs salakulietusta ja trokausta. Monta pakinaa Jaakkoo kiriottikin siitä, kuinka lääkärin risetillä haettihin hokmannintippoja tai kuinka niinsanotut paremmat ihimiset maisteli ”kirkasta ja makiaa”mutta syytti sitte alempiansa, kun keskelle pihaa oli jääny ”selvä ja näkyvä merkki kialtolain tarphellisuuresta”. Seinäjoella oli Jaakoon mukahan yks kummallinen tiä, jollei miähet tahtonu pysyä millään, aivan ne oli menos ojahan. Niinpä tiätä päätettihinkin Jaakoon mukahan ”levittää kolme syltä ja laittaa kaks syltä korkia flankkuaita kummalleki pualelle tiätä. Ja se flankkuaita pöngithän peijakhanmoosilla piiruulla ja parruulla, jottei kaaru, vaikka pakkaas kallistelhonki”. Lapualla pualestansa ei ymmärretty ruveta tällääshin varotoimihin; kun siälä isännät tuli kokouksesta, piti pikkupoikaan kulukia erellä huutamas: ”Pois tiältä, kialtolaki tuloo!” 
Valiojuttujen ensimmääsen osan pakinat on koottu Jaakoon kolomesta ensimmääsestä pakinakokoelmasta, joista Oottako kuullu ja Puukkoo, puntari ja pannunjalaka ilimestyy 1921 ja Laakerinlehtiä ja lipistikkuja 1923. Niinpä Jaakoon pakinootten mailma onkin viälä akraarinen, niinku hianosti sanothan: maaseutukuvauksis piiat ja rengit on aivan jokapäiväänen ilimiö, juna pualestansa ei. Välis Jaakkoo menöö aias taappäinkin ja muisteloo omaa lapsuuttansa, niinku sitä, kuinka hänet läherettihin hakemahan naapurista makkaramittaa ja kiskonkaavaa teurastuspäivänä. Koko kylä oli juanes mukana ja pikku-Jaakkoja juaksutettihin taloosta toisehen niin kauan, jotta makkarat oli kotona saatu teheryksi, ja sitte Jaakkoja kovasti kiiteltihin.  
Kaikenkaikkiansa Jaakkoo pualustaa Valiojutuusnansa meitä tavallisia ihimisiä. Samalla kiriasta näköö vähä minkälaasta elämä oli Pohojammaalla ja koko Suames kakskymmenluvun aluus. Puhelimia ja junia oli, mutta hevoosella kumminkin enimmäksensä kuliettihin. Aattehekkin oli vähä erilaaset kun nykyysin. Ihimiset ei kumminkaan oo palio niistä aijoosta muuttunu. Eikä taira muuttua. Joskus vaan tuloo sellaanen olo kun Jaakoon pakinoos tulo- ja omaasuusveron tai oppivelevollisuuren kans, jotta mailma ympärillä menöö etehenpäin vähä turhan kovaa faarttia. Koitethan ny kumminkin pysyä kyytis, niinku Jaakkookin pysyy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti