Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Vaikuttaahan se komialta

Olen menossa keskiviikkona puhumaan työpaikkani viestijöiden tapaamiseen bloggaamisesta, otsikko oli muotoiltu jotenkin tyyliin "vaikuttaminen bloggaamalla". En minä kuvittele mikään mielipidevaikuttaja olevani - eli tiedoksi vain, jos kyseisen tapahtuman osanottajat täällä käyvät (blogiosoitteitani oli liitetty ohjelmaan), esitykseni tulee olemaan lähinnä kokemuksia mutu-linjalla!

Mutta kyllähän tuohon tilaisuuteen valmistautuminen on laittanut miettimään näitä bloggausasioita. Syksyllä tulee kuusi vuotta siitä, kun aloitin Tuumooksia-blogini Vuodatuksessa, ja sen jälkeen tämä blogimaailmani on venynyt ja paukkunut, muuttanut osoitetta ja otsikkoa. Olen julkaissut Blogistaniassa useammankin kirjan, vetänyt tempauksia ja osallistunut niihin. Jopa innostukseni käsitöihin on blogien perua. Mutta ennen kaikkea: olen saanut joukoittain uusia ystäviä, kiitos teille siitä!

Enhän minä kuitenkaan kuulu niiden the bloggaajien joukkoon, joita haastatellaan lehdissä ja joista osa jopa elää bloggaamisella. Minulle bloggaaminen on harrastus, josta en enimmäkseen ota stressiä. Silti se antaa minulle "temmellyskentän", kun aluehistorian tutkimusryhmän vetäjämme sanoisi. Kurakauppala on minulle oma Speaker's Corner, jossa voin ilmaista mielipiteeni ilman, että tarvitsee lähteä edes ulos.

Kuten nyt vaikka tästä maakunnan työllisyysasiasta. Isoveli lähetti linkin uutiseen, jota kommentoi viestissään: Entä jos paikalliset työllistettäisiin ensiksi... Niinpä. Jos todella voisin vaikuttaa blogillani jotakin, yrittäisin saada aivot päättäjien kalloihin. Mitäpä jos kävisivät kurkistamassa siellä työvoimatoimiston tietokannassa, että kuinka paljon työnhakijoita pelkästään Seinäjoella on - kuten tässä huushollissa tuo Sami, joka on yli kaksi vuotta epätoivoisesti hakenut paikkoja, yleensä noin sadan muun seurassa. Entä jos joku ihan tosissaan alkaisi järjestää töitä heille, joilla on kielitaito, paikallustuntemus ja ammattiosaaminen hanskassa? Ja jos he eivät riittäisi, ruvettaisiin sitten kyselemään muualta?

Ai, mutta sehän ei olisi ollenkaan komiaa. Kuinka sattuikaan, juuri tänään Ilkka-lehden liitteenä putkahti tällainen mainos - sorry Jarppi, että jouduit sensuroiduksi! Minähän en ole mikään Komia-markkinoinnin fani, yksinkertaisesti siksi, etten ymmärrä sen perusajatusta. Minkä takia Seinäjoen seutua yritetään markkinoida sellaisena, mitä se ei ole - jonakin suurkaupungin tapaisena? Miksi tätä aluetta ei markkinoida niillä vahvuuksilla, jotka ovat olemassa? Maaseutukaupungissa ja sen ympäristössä on vielä kohtuullisen edulliset asunnot ja tontit, puolen tunnin työmatka tarkoittaa hurauttamista maaseudun rauhasta ydinkeskustaan, on upea jokirantamaisema ja kauniit puistoalueet, mahdollisuus hoitaa asiansa pienemmissä yksiköissä eikä jonkin ison koneiston osana. Kaikki on niin paljon helpompaa.


Mutta ennen kaikkea minua pätkätyöläisenä ja pitkäaikaistyöttömän puolisona korpeaa tämä: Seinäjoelle koetetaan epätoivoisesti saada lisää työntekijöitä, vaikka töitä ei ole niillekään, jotka täällä jo asuvat. Tämäkin teksti antaa ymmärtää, että jos on työtön, se johtuu siitä että on laiska ja saamaton eikä oikeasti haluakaan muuta kuin maata sohvalla. Sehän on ylipäätään herrasväen kuvitelma työttömyydestä. Jos tahdolla saisi töitä, Samilla ja minulla ei olisi ollut ikinä yhtään työtöntä päivää! (Minullahan on nyt töitä noin vuodeksi, mutta sitten ollaan taas lähtöruudussa.)


Mutta kappas, nehän sitten luettelevat samassa mainoksessa, keitä tänne halutaan, ja paljastavat itsensä. Ystäväni oli opiskeluaikanaan osallistunut yliopistolla "muuta valmistuttuasi takaisin Etelä-Pohjanmaalle" -rekrytointitilaisuuteen ja alkanut tentata, minkä alan ihmisiä paluumuuttajien haluttiin olevan. Rekryväki oli kiertänyt ja kaartanut aikansa, kunnes oli lopulta joutunut ahdistetuksi niin, että oli tunnustanut: lääkäreitä ja opettajia. Muilla ei ole niin väliä.


Niinpä. Ja me olemme vain it-alan työkokemuksen omaava merkonomi ja monissa liemissä keitetty filosofian maisteri, joilla olisi avarakatseisuutta tehdä hommaa kuin hommaa, johon kelpaisimme. Mutta aina olemme joko väärin koulutettuja tai liian vähän koulutettuja tai liian paljon koulutettuja - tuo jälkimmäinenkin on tullut molemmille vastaan! Ystäväpiirissä on kokemusta siitäkin, että paluumuuttoon olisi ollut halua, mutta kun ei ole täältä saatu töitä, niin miksi olisi muutettu.


Ainoa työpaikka, jota tästä listasta voisin edes kuvitella hakevani, on Foodwestin tiedottaja - ja se on jo totisesti paljon. Totta kai tahtoa voi vaikka tasavallan presidentiksi, sitä tapahtuu kuuden vuoden välein, mutta on aika paksua väittää, että työnsaanti riippuu pelkästään hakijan tahdosta. Kyllä se riippuu nykyään työnantajien ahdasmielisyydestä: tuijotetaan vain tutkintoa, ei sitä, onko hakija elämälle utelias ja oppimiskykyinen.


Ja kun tässä sain itseni tarpeeksi kiehumaan, ja muistin, että aina kannattaa palata alkulähteille, kävin tuolla Komian sivulla laittamassa viestiä. Siellähän kehotetaan ottamaan yhteyttä, mikäli on "kiinnostunut asumisesta, opiskelusta, työskentelystä tai yrittämisestä alueellamme". Näin kirjoitin:
Kiitos, minä ja puolisoni olisimme kiinnostuneet asumisesta ja työskentelystä Seinäjoen seudulla. Sitä olemme yrittäneet tehdäkin koko elämämme. Minä olen koulutukseltani filosofian maisteri - ja työurani on ollut pätkää siellä, toista täällä. Puolisoni on ohjelmistosuunnittelusta pitkän työkokemuksen hankkinut merkonomi, joka on hakenut epätoivoisesti töitä noin sadan muun ohella yli kaksi vuotta. Silti olemme niin ilkeitä, että yritämme elää Seinäjoen seudulla, vaikka välillä tuntuu, ettei meitä tänne haluta. 
Minkä vuoksi Komia-markkinointi ei palvele meitä, jotka jo valmiiksi asumme alueella, tunnemme ihmiset ja toimintaympäristön? Eikö parasta markkinointia olisi se, että työttömyysprosentti saataisiin mahdollisimman alas? Sen JÄLKEEN voisi sitten houkutella uusia asukkaita - ja heitä tulisi jo houkuttelemattakin. Vai onko meidänkin muutettava ensin pois, jotta kelpaisimme? 
Tätä markkinointinäkökulmaa kannattaisi todellakin miettiä nyt uudestaan.
Tuskinpa tämä mitään vaikuttaa, mutta ainakin sain purkaa mieltäni. :)

5 kommenttia:

  1. Hyvä Kaisa! Tämä oli niin asiaa ja totta! Mutta sanoohan se jo sanalaskukin, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Nykyään on vain lisääntynyt työttömien syyllistäminen. Kyllä se työn saaminen on kuitenkin enemmän suhteista ja onnesta kiinni kuin tahdosta!

    VastaaPoista
  2. Juuri näin, totta kirjoitat.
    Eikö ne yhtään mitään ajattele vai onko teksti vain mainostoimiston suoltamaa ja maksajan hyväksymää.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Kaisa! Asiaa puhut. Pätkätyöstä toiseen on kolmikymppisten tie täälläpäin - ja hattua nostetaan näille vakkariviran päällä istujille jotka ei välttämättä ole siihen enää parhaassa iskussa. Jippiajee...

    VastaaPoista
  4. Työttömien solvaaminen on vanhempi juttu kuin uskottekaan. Kautta aikain on neuvotto niitä, jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta, etsimään uuden työpaikan ennen kuin on työtön. Kas kun työttömän leiman otsaansa saa, se ei lähde millään. Ihminen muuttuu ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien persona non grataksi, vaikka olisi sitä ennen miten hyvin pärjännyt vaativissa tehtävissä. Niin son!

    VastaaPoista
  5. Ainakin aiemmat kamppikset on suunnitellut turkulainen mainostoimisto - ja niitä on palkittukin vielä...

    VastaaPoista