Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

"Mitä sillä on väliä, missä me ollaan!"

Kuluneen paikoitellen aika rankan talven jälkeen koin olevani loman tarpeessa. Onneksi pätkätyöläinen saa pitää lomiaan vähän miten sattuu! Jo pelkkä viikko kotoilua olisi ollut kivaa, mutta kun VR vielä heitti tarjolle edullisia junalippujen hintoja ja meillä oli vihkiraamatun välissä (hyvä säilytyspaikka kaikelle tärkeälle!) kaasolta häälahjaksi saatu hotellilahjakortti, singahdimme yöksi etelään.

Tiistain hillitön lumimyräkkä ei sinällään yllättänyt, koska olimme toki säätiedotusta lukeneet. Säärystimiä kyllä tuli ikävä matkalla asemalle - tuuli puri leggarien ja farkkuleggarien läpi kuin tyhjää vain! En ole ikinä palellut sääristäni niin rankasti kuin silloin.

Olimme varautuneet eväin ja kirjoin siihen, että juna jämähtää tuiskun vuoksi jonnekin Parkanon mettille, mutta toisin kävi. Päädyimme Helsinkiin ihan ajallaan. Siellä ei tuuli ollut onneksi yhtä kylmä, vaikka lunta tulikin ihan kiitettävästi. Ilmeisesti näytimme eksyneiltä jääkarhuilta, sillä ihan pyytämättä vieras nuori mies neuvoi meille reittiä - hän sattui olemaan WWF:n feissari. :)


Heti aluksi totesin, että ei ole pääkaupunkimme OI-ihmisen paikka: mäkiä ja pöperöistä lunta. Onneksi hotelli oli aika lähellä, joten saimme laukun säilytykseen, ja onneksi sen vieressä oli kahvila.


Ja kun oli etelään tultu, päästiin jopa palmun juurelle...


Kiitos sille ystävälle, joka Facebookissa vinkkasi Ateneumin Carl Larsson -näyttelystä! Ulkona sai tuiskuta niin paljon kuin tahtoi, me nautimme Larssonin "välähdyksistä". Kuvathan ovat aivan samanlaisia kuin nyt voisi näppäillä digikameralla: pieniä, tavallaan sommittelemattomia mutta oikeasti todella nerokkaasti sommiteltuja  hetkiä. Näyttelyn ja Ateneumin mainion lounaan vahvistamina jaksoimme taapertaa taas ylämäkeen, ja nyt saimme sitten jo huoneemmekin.


Yläkuvassa ei näy Helsingin taivasta, vaan hotellihuoneen katto! Tämä hotelli ei ollut ehkä ketjun parhaimmasta päästä monessakaan mielessä, mutta sijainti oli hyvä. Levon jälkeen seikkailimme vielä Fenniakorttelin tunneleissa ja illalla tapasimme rakkaan opiskeluaikaisen ystäväni. Tikipoksittomille oli myös eksotiikkaa tiirata Animal Planet -kanavaa huoneessa! :D

Seuraava aamu valkeni - kuten säätiedotus oli ennustanut - kirkkaan aurinkoisena, ja oli kiva lähteä oikeasti katselemaan kaupunkia. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi Helsingissä ollut, ja sinä aikana tehdyn ydinnaulanvaihdon jälkeen oma kuntoni on valitettavasti paljon huonompi kuin ennen. Kun vielä talvikeli, varsinkin tämä sulamisvaihe, ei ole koskaan ollut oikein mieleeni, teimme välillä hassuja reittiratkaisuja. Siitä syntyikin otsikon nykäsmäinen sanonta. "Mitä sillä on väliä, missä me ollaan!" totesimme, kun haahuilimme pitkin ja poikin mielialan mukaan. Mitä väliä tosiaan, nythän oli loma!


Välttääkseni tämän mäen laskeutumisen Yliopiston kirjaston luona kiipesimme mieluummin portaita ylös tuomiokirkon juurelle...


Helsingissäkin oli todella lunta. Tässä alla ovat ne leveät portaat, joilla kesäisin istuskellaan. Nyt eräs äiti laski siitä pyllymäkeä lapsensa kanssa!



Ja lopulta laskeuduimme alas näitä alla näkyviä portaita. Mutta tässä oli kaide, toisin kuin siinä mäessä!! Kiitin tässä vaiheessa lämpimästi rakasta puolisoani siitä, ettei hän ole sekaantunut politiikkaan. Kuvitelkaa, jos Samista tulisi tänään Suomen tasavallan uusi presidentti - hän olisi paras mahdollinen presidentti, en minä sitä epäile, mutta ajatelkaa nyt, miten minut saataisiin tuomiokirkon portaat ylös ja alas aina, kun olisi joku valtiollinen juhlajumalanpalvelus! Tv-kameroiden loisteessa en voisi edes hiippailla tuolta sivusta, missä on se kaide. Muistan aina säälineeni Ahtisaarta, kun hän joutui aikoinaan kapuamaan noita rappuja ja tiesin, että hänellä on kipeät jalat...


Senaatintorilla halusin piipahtaa Kiseleffin talossa, koska olin kuullut kaikenlaista sen uusitusta atmosfääristä. Ja niinhän se oli, että entisen iloisen basaaritunnelman tilalla oli hiljainen ja autio rakennus. Vain alakerran "teekauppa" oli kiinnostava, mutta kun emme oikein viitsineet ostaa sinänsä ihanaa teekannua raahattavaksi (varsinkin, kun emme vieläkään tiedä tuleeko muutto vai ei) ja kun kohdevalot olivat todella kuumat, pakenimme ulos. Sillä Helsingissä oli yhtäkkiä täysi kevät! Lämpöasteista en tiedä, mutta ilman myssyä kuljettiin, ja se on minulle jo paljon.


Totesin Samille, että taisin kuvata reissussa vain ruokaa ja mäkiä. Sami vastasi, että voinhan blogissa todeta, miten paljon piti syödä että jaksoi ne mäet... Hiki virtasi ja teki mieli levähtää, ja kun olimme jotenkin eksyneet Pohjois-Espalle, päädyimme Cafe Esplanadiin. Tämä oli pienintä, mitä siellä oli tarjolla - siis pienintä syötävää, hinnat olivat ilmeisesti Helsingin korkeimmat. Näin arveli ainakin entinen koulukaverini, joka yhtäkkiä koputti minua olkapäähän. Niin pieni on maailma, että hänen lounastuntinsa ja meidän lepohetkemme osui samaan kahvilaan! Kyllä oli mukava nähdä ja rupatella. (Olen muuten sitä mieltä, että Helsingin kahviloiden ovilla pitäisi olla maalaisia varten käyttöohjeet. Olimme aina pyrkimässä linjastolle väärästä päästä tai ylipäänsä turhaan, kun tahtoivat tarjoilla pöytiin, tai tunsimme itsemme jotenkin muuten avuttomiksi.)

Kahvin vahvistamina haimme turistiliikkeestä Helsinki-mainoskassin - yksinkertaisesti siksi, että jonnekin piti saada ylimääräinen vaatetus! Ei todellakaan enää palellut mistään! Sitten jatkoimme kuljeskelua eteenpäin, esittelin Samille Stockmannin (harmittaa vähän, etten sittenkin ostanut Akateemisesta sitä historiaa) ja koetimme keksiä, miten 8. kerroksen ravintolamaailmaan olisi päässyt. Kun emme onnistuneet löytämään sellaista hissiä, joka olisi noussut ylös asti (ne käyttöohjeet pitäisi saada myös hisseihin!) häivyimme - ja löysimme 50 metrin päästä aivan ihastuttavan italialaisravintolan, jonka lounasbuffet vei nälän tehokkaasti.


Vähitellen olikin jo aika palailla hotellille laukkua hakemaan - mieleeni muistui reissussa usein erään ystäväni toteamus siitä, miten paljon aikaa Helsingissä pitää kaikkeen varata. Matkalla otin vielä kuvan niinkin hassusta asiasta kuin pysäköintimittarista. Nyt ymmärrän, miksi eräs bloggaaja totesi, ettei hänellä taida ikipäivinä olla varaa pitää autoa parkissa Helsingin keskustassa.


Reitti oli selvä, mutta varsin jännittävä. Olimme jo aamulla vältelleet Fabianinkatua tämän ylämäen takia - ja nyt minun piti päästä siitä alaspäin. En uskalla edes ajatella, millainen se on lumijäänpäällä-keleillä!!


Onneksi kadulla oli hiljaista juuri silloin, kun taapersimme tuosta alas, sillä niin hitaasti hitimällä uskalsin tulla. Turvallisesti kuitenkin selviydyimme.


Niin oli matka tehty ja kaupunki nähty, iltayhdeksältä avasimme kotioven, sillä juna ei tälläkään kertaa ollut kuin vartin myöhässä. Oli kiva käydä, mutta edelleen kumpikaan meistä ei olisi yhtään kiinnostunut Helsinkiin muutosta. Enhän minä pääsisi siellä edes liikkumaan tuon maaston takia, ja jo parin päivän kuluessa tunsin kovin monta kertaa olevani jaloissa hitauteni vuoksi. On kiva olla kotona pikkukaupungissa, jossa kaikki on niin helppoa. Ja OI-ihmisenä on ennen kaikkea kiva olla pohjalainen, joka saa taapertaa tasaista maata. Olin jo melkein valmis perumaan pahat puheeni jopa pohjalaisesta legopalikkamodernismista rakennusten suhteen, sillä jalkani eivät taida mäkien lisäksi hetkeen toipua helsinkiläisrakennusten portaista. Ihan joka paikkaan piti olla sisätiloissakin vähintään se pari rappua...

Mutta loma jatkuu! Tämä päivä menee toipumisessa, huomenna pitäisi käydä näyttämässä uusia polkimia katsastussedälle...

J.K. Jos kansalaisaktiivisuuteni tulos lumen suhteen Seinäjoella kiinnostaa, niin lisäsin tämän postauksen loppuun kuvan melkein-auratusta Puskantiestä. :)

11 kommenttia:

  1. Olipas mukavaa luettavaa!
    Ja olen täysin samaa mieltä, että pääkaupungissa tulee hiki maalaiselle monesta asiasta, enkä nyt puhu lämmityksestä tai säästä... keskustan trendikuppilat aiheuttavat kokovartalohikoilua ja -punastumista, kaupungin suurimman tavaratalon kempsumyyjäjumalattaret saavat pelkällä katseella hien tirahtamaan otsalle, puhumattakaan julkisten kulkuneuvojen joka-ainoan-kaupungissa-käyntikerran-välissä tapahtuneista lipunosto ja -näyttökäytäntöjen
    vaihdoksista!
    Kannatan LÄMPIMÄSTI käyttöohjeiden laatimista.

    Kivaa siellä on käydä, mutta kyllä lakialla vaan on helppo hengittää ja tasaasella kävellä paarustaa!

    VastaaPoista
  2. Mukava matkakertomus Helsingin reissustanne.

    Sitä onkin jo 18 pääkaupunkivuoden jälkeen ehtinyt unohtaa, miten hankalaa oli alussa tietää miten ratikassa tai bussissa käyttäydytään.

    Itse en ole kiinnittänytkään huomiota tuohon mäkisyyteen ennen kuin sanoit. Joka aamu taaperran Kalevankatua ylös ja alas liukkautta varoen.

    Lunta on enemmän kuin laki sallii, meidänkin takapihalla varmaan 70cm.

    VastaaPoista
  3. Melkeinpä arvasin että tänne tulitte häämatkalle, kiva että matka meni hyvin ja saitte kauniin ilman. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  4. Mukava reissu kaikesta päätellen, jos nyt jätetään nuo ylämäet sun muut sellaiset hankaluudet lukuunottamatta. Varsinkin se Carl Larssonin näyttely, sinne minäkin haluaisin. Mutta kotiin sieltä Hesasta on aina niin mukava palata.

    VastaaPoista
  5. Minusta on suuri surku, että käsityöläiset ajettiin pois Kiseleffin talosta. Lunta piisaa, mutta nyt maaliskuu, eli KEVÄT! Jee!

    VastaaPoista
  6. Mukava reissu teillä!
    Me olemme käyneet siellä Kurakauppalassa kerran (hakemassa hiihtolomalaisen meille junalta) ja kahdesti tuolla K:lla alkavassa rannikkokaupungissa - joo-o tällä viikolla kahdesti.
    Tasan vuosi sitten tein sen kaatumistempun tuossa pihalla ja vieläkin käsi muistuttaa välillä tapahtuneesta. Nuori lomalaisemme on talutellut minua tänään, kun on niin liukasta. Kilttiä, mutta mitähän hän tekisi, jos meinaisin keikahtaa, toivottavasti ehtisi pois alta. Tänään on kyllä ollut tosi liukasta ja kaupungissa jalkakäytävät olivat tosi huonossa kunnossa, jääpolanteisia, suuria vesilätäköitä, ja liukasta. Varovaisuutta tarvitaan. Yksi setä ajeli polkupyörällä, varmuuden vuoksi keskellä katua... kohteliaasti ajoin autolla lähes jalkakäytävän kautta.
    Semmosta lomaa täällä ja maanantaina taas työmaalle.
    Mukavaa viikonloppua, terveisin Tuula

    VastaaPoista
  7. Onneksi ei sentään tällainen keli ollut Helsingissä kuin meillä nyt - aivan karmea liukkaus, joten suosittelen kynkkääjää muillekin kuin Tuulalle!! Me kävimme äsken muutoskatsastuttamassa auton ja röyhkeästi ajoin fiestan melkein konttorin ovelle. Jos olisivat valittaneet, olisin valittanut vastaan, että hiekoittaisitte niin käyttäisin teidän parkkiruutuja... :)

    Eilen kävimme kahvilla Kurakauppalan keskustassa. Pöytään päästyä nauroin Samille, että tuo kahvila on ihan yhtä "outo" kuin Helsingin kahvilat - tarjoilija antaa tiskistä herkut ja rahastaa, mutta se kahvikuppi pitää ottaa ja täyttää itse. Mutta nämähän on niitä asioita, jotka pitää vain tietää, ihan kuin Helsingissäkin... Tästä Kurakauppalan persoonallisesta paikallisliikenteestä riittäisi kyllä myös oma postauksensa. Eli omat omituisuutensa joka paikassa.

    Varsinaisen häämatkanhan me teimme heti häiden jälkeen Rauman seudulle, tämä taisi olla sellainen puolitoistavuotishäämatka... :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia ja kivan jutun olet kirjoittanut. Mä olen käynyt rippikoulun tuossa Tuomiokirkon tapulissa torilta päin vasen pömpeli ja tietty pääsyt ripille tuossa kirkossa. Koulunikin olen käynyt noilla nurkilla. Paikallisen "oppaan" kanssa saisi Hesasta irti enemmän ja näkisi ne tavispaikatkin.

    VastaaPoista
  9. Aikoinaan, kun kavereita opiskeli liuta Helsingissä, sainkin aina reissuilla nauttia henk koht opastuksesta. Silloin oli myös nuori ja jaksoi... :) Nyt vain kaikki kaverit on valuneet kuka enemmän ja kuka vähemmän pohjoiseen, ei taida itse Helsingissä olla enää kuin jokunen.

    VastaaPoista
  10. Taisit eksyä lempiravintolaani Helsingin keskustassa :) En vain ollut varma onko se siellä enää kun siitä on sen verran pitkä olemme viimeksi siellä syöneet.

    VastaaPoista
  11. Puhutaanko me La Famigliasta..? :)

    VastaaPoista