Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Mennään bussilla

Lauantain Ilkka uutisoi, että Seinäjoen paikallisliikenteeseen hurauttaa kolme upouutta bussia, niiaavia ja kaikkea. Totesin, että kyllä minun pitää Kurakauppalassakin joku rivi bussimatkoista kirjoittaa, kun se talvemmalla jäi.

Minun työmatkanihan on pituudeltaan parisen kilometriä, ja normaalisti kuljen sen kävellen joko ilman tahi kera potkupyöräni eli harrikan. Ei-niin-miellyttävällä säällä matka on pahimmoinen, kuten esimerkiksi talven -25 asteen pakkasissa. Kun ystäväni OI:n kanssa taaperramme talvikelillä erityisen hitaasti, siinä ehtii jäätyä, ja toisaalta tuntui hullulta lämmittää autoa muutaman minuutin matkaa varten ja sitten seisottaa sitä kahdeksan tuntia työpaikalla ja taas lämmittää uudestaan muutaman minuutin tähden.

Vaan kappas, mehän asumme kaupungissa: mennään bussilla! Ehdin bussitella töihin ja kotiin päivittäin muistaakseni parin viikon ajan ja koin varsin paljon.

Heti opin sen, ettei kannata luottaa netissä ilmoitettuihin aikatauluihin, vaan aina pitää kysyä. Ensimmäisellä kerralla Sami oli minua vastassa matkakeskuksessa ja hytisimme siitä kotiin, kun aikataulun mukaan bussi olisi seisonut laiturissa puoli tuntia ennen kuin lähtisi uudelle kierrokselle. Seuraavana päivänä ymmärsin kysyä ja selvisi, että bussilinjan numero muuttuu taikaiskusta ja auto jatkaakin matkaa muutaman minuutin kuluttua - pääsin siis lähes työpaikan ovelta kotiovelle vain lyhyellä odotuksella. Tätähän ei voi tietää, ellei joku kerro. Täällä kun bussit eivät kulje edestakaisin samaa reittiä, vaan meidän kotikatuamme menee auto vain yhteen suuntaan - se palaa matkakeskukseen sitten toista katua ja jatkaa sieltä siis erinumeroisena taas meidän kotikadullemme...

Muutenkin tuntui, että autot tulivat kuinka sattuu - aina tuli joku auto silloin kun piti, mutta ei välttämättä se, mitä odotti. Minua se ei haitannut, kun pääsin parilla eri numerolla kotiin, mutta oli se jotenkin hassua.

Normaalisti leimasin matkakorttini työpaikan pysäkillä ja kökötin sitten tyytyväisenä paikallani kotipysäkille asti. Yhden kerran ihan vieras kuljettaja (opin jo tuntemaan normikuljettajat!) matkakeskuksessa yhtäkkiä huikkasi minulle: "Tule leimaamaan korttisi!" Olin äimänä enkä tahtonut millään käsittää mistä oli kyse. Lopulta selvisi, että kun linjan numero vaihtuu, minun piti leimata korttini uudestaan, jotta tiedettäisiin montako ihmistä bussissa on - tunnin vaihto-oikeus toimi eikä kone napannut yhtä matkaa enempää, ja toisaalta systeemi on tietysti ymmärrettävä, mutta ihme kun ainoakaan muu kuljettaja ei koskaan tällaista vaatinut!

Lehtijutussa mainittiin myös, että Seinäjoella yhden matkan hinta on edullinen moneen muuhun kaupunkiin verrattuna, vain 2 € suuntaansa (yli 65-vuotiaat ilmaiseksi). Minä hankin talvella itselleni matkakortin, jolloin maksan huomattavasti vähemmän per matka. Se hankaluus siinä on, että sinne on pakko ladata tietty summa, joka on voimassa vain 3 kk! Tullapa käyttöön kortti, johon voisi ladata pienenkin summan tai joka edes olisi voimassa niin kauan kuin rahaa riittää. Nyt pitää väkisin käyttää matkat loppuun ennen vappua.

Kyllähän nuo Seinäjoen bussit aikansa eläneitä ovat. Yhtenä tiukkana pakkasaamuna bussin keskiovet olisivat halunneet aina auettuaan myös jäädä auki, ja minun pysäkkini lähestyessä kuljettaja pyysi minua poistumaan etuovesta, kun ei tohtinut keskiovia enää avata. Myös metallipäällysteiset raput ovat varsin mielenkiintoiset lumisilla kengänpohjilla. Ja kerran bussi jäi sille pysäkille, jolle se minut jätti - työkaverit epäilivat jo minun joutuneen piilokameraan, kun kerroin vielä työpaikan portilta kuikuilleeni pysäkille ihmeissäni, ja siellä se auto aina vaan seisoi! En tiedä, kuka sen sieltä sitten hinasi...

Niiaamisesta ei näissä autoissa nähdä edes unta, ja kun vain yksi minun tapaamani kuljettaja on niin taitava että osaa oikeasti ajaa ihan lähelle jalkakäytävän reunaa, bussista laskeutuminen oli talvikelillä varsin mielenkiintoista. Aamulla työpaikan pysäkillä se vielä jotenkin kävi (aamuvuorossa oli useimmiten se taitava kuljettaja!) mutta kotipysäkille Sami alkoi tulla vastaan. Kun lumet oli kasattu jalkakäytävän (= pysäkin) reunaan ja kuljettaja jätti auton noin 30 cm päähän tästäkin, jouduin pahimmillaan ensin pudottamaan itseni bussista alas kadulle (käsivarret riittivät juuri ja juuri kaiteessa roikkumiseen) ja sitten rämpimään kiireesti Samin tukemana lumikinoksen yli, ennen kuin lähtevä bussi olisi ajanut ylitseni. (Tosin viime perjantaina menin taas pitkästä aikaa töihin bussilla ja totesin, että ei se säären kurkottelu sinne reunukselle ole yhtään helpompaa ilman luntakaan.) Eli kyllä, odotan hartaasti noita niiaavia autoja!!

Mutta enimmäkseen bussissa on tunnelmaa. Kuljettaja tervehtii (yksi yrmy täti oli, joka mulkaisi minua, kun kesti muutaman sekunnin normaalia pidempään, ennen kuin pääsin kyytiin sillä pysäkillä olleen lumikinoksen yli) ja vaihtaa pari sanaa. Ja olin ällikällä lyöty, kun tajusin, että  poistuvat matkustajat lähes sataprosenttisesti huikkaavat kuljettajalle kiitoksen. Tartuin heti tähän hyvään tapaan. Kertoo tietysti jotakin matkustajamääristä, että keskiovelta kannattaa huhuilla kiitoksia auton etuosaan - samoin kuin sekin, että auto voi pysähtyä aamulla keskelle katua matkustajan huitoessa epätoivoisesti (luulin myöhästyväni, mutta kuljettajan mukaan perässä oli tulossa toinen saman linjan auto - hm?).

Lehdessä kerrottiin myös, että koko bussilinjastoa ollaan uusimassa ja monipuolistamassa. Kuulemma matkustajamäärät ovat kasvussa, ja hyvä niin. Minun kunnollani käyttäisin mieluusti bussia lyhyisiinkin matkoihin, jos reitti ja aikataulu sopisivat yhteen ja minun olisi turvallista sekä nousta autoon että sieltä pois.

4 kommenttia:

  1. Minä en täällä Tampereella juuri bussia käytä (kun meiltä on 8 km matkaa lähimmälle pysäkille). Olen silti ladannut matkakortin muutamalla kympillä satunnaisia matkoja varten. En ole huomannut, että matkakortissa olisi mitään aikarajaa. Pitää tarkistaa. Samalla kortilla voi käydä kaupungin uimahalleissa. Niihin käynteihin lähinnä korttia tarvitsenkin.

    VastaaPoista
  2. Minulla oli 90-luvun opiskeluvuosina matkakortti, eikä siinä muistaakseni mitään rajoja myöskään ollut. Kunhan sen verran oli saldoa, että matka tuli maksetuksi. Ei vaadittu edes kirjoillaoloa Tampereella, että sai opiskelija-alennuksen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas kirjoituksesta! Mukava seurata synnyinseutunsa kuulumisia täältä Tampereen suunnalta hauskasti ja ajatuksella kirjoitettuna.
    Priimaa pakkaavat olla päivityksesi :)

    VastaaPoista
  4. Hassu juttu tuo, että kortin arvo menee vanhaksi! Enpä ole ikinä moisesta kuullut.

    Meillä on noita niiaavia busseja, mutta harvoinpa niitä niiautetaan (mikähän tässä nyt olisi se oikea sana?) ellei kyydistä ole poistumassa lastenvaunut (tai tulossa kyytiin) eikä kaikki niiauta silloinkaan. Mikä on kovin tylsää. Toivottovasti siellä teillä päin edes käytettäisiin tuota ominaisuutta hyväksi, kun sellainen kerran on...

    VastaaPoista