Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Yksi kunta!

Piti jo viime viikonloppuna julkaista tämä lehtijuttu. Samana viikonloppuna toisessa numerossa oli pitkä artikkeli rakennusten suojelusta yleensä - kuka päätöksen siitä oikeasti tekee sekä muutamia enemmän tai vähemmän surullisia esimerkkejä. Vaikea asia, niin kovin vaikea asia! Mutta kyllä hartaasti toivoisin silti, että komia Seinäjoki säälisi edes pikkuriikkisen näitä vanhojakin rakennuksia. Ei noiden Järvenpään taloa ympäröivien uudempienkaan rakennusten ulkonäköä tai kuntoa pääse kehumaan, eikös Epstorilla ole kosteusvaurioita tms...

Kuva suurentuu klikkaamalla.


No, viikon aikana on sitten tehty niin isoja typeryyksiä korkeammalta taholta, että valitettavasti rakennuskulttuuri jää taka-alalle. Valtion yritykset hiljentää koko kehäkolmosen pohjoispuolinen Suomi varuskuntalakkautuksin ja jättikuntaliitoksin ei voi kuin järkyttää. Tavoite siis on, että me kaikki nelisen miljoonaa muuta suomalaista tungemme itsemme sinne Helsinki-nimiseen suurkuntaan, ja jätetään 99,8 % maasta susille ja karhuille...

Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kaikki kansanedustajat pitäisi ennen mandaatin myöntämistä siirtää vähän tähän tyyliin asumaan muutamaksi kuukaudeksi johonkin takahikiälle, mahdollisimman kauas palveluista. Heidän omaisuutensa ja rahavaransa otettaisiin täksi ajaksi säilöön ja tyypit saisivat elää peruspäivärahalla ja ilman omaa autoa. Tietysti heidän pitäisi käydä säännöllisesti ilmoittautumassa työvoimatoimistossa mahdollisimman tiukan virkailijan puheilla, yrittää saada töitä, asioida kaupassa ja postissa. Omaa autoa ei olisi varaa päivärahalla hankkia eikä jotain 60 km matkaa keskustaan pystyisi kävelemään, mutta onneksi kouluauto saattaisi parhaassa tapauksessa mennä kerran sinne palveluiden suuntaan aamulla ja tulla joskus takaisin. Ehkä silloin avautuisivat idealisteimmankin silmät siihen, mitä elämä on suurkaupunkien ulkopuolella.

Mutta ainakaan Lentosotakoulun suhteen ei ole lyöty hanskoja tiskiin. Eikös nyt presidentivaalien aikaan ollut muodikasta kuulua kansanliikkeeseen - se on osattu täällä Etelä-Pohjanmaalla jo aika monta sataa vuotta... ;) Ihan käytännössäkin voi auttaa nimikirjoituksella tai tekemällä jotakin. Minä olen ilmoittautunut mukaan ihan periaatteesta. Vaikka me olemme aika rauhallinen kansa, niin päättäjien pitäisi tajuta, että kun sellainen kansa suuttuu, seuraukset ovat hirveät. Ei meidän ylitsemme saa kävellä ihan miten vain.

Ja huumorihan on se vahvin ase. Jussi Pöyröön kuntaliitosesitys on saanut Facebookissa jo monia valeliittäjiä (kuten kierot savolaiset! ;), mutta tämä on se alkuperäinen.

Ajatelkaa miten helppoa: tarvitaan vain yksi kunta! Koska kunnan nimi on Pohjanmaa, kaikki palvelut olisivat tietysti täällä Seinäjoen seudulla. KELA Jalasjärvellä, verotoimisto Seinäjoella, puolustusvoimien esikunta Lapualla, kunnanvirasto Ilmajoella, terveyskeskus Kauhajoella, kirjasto Alavudella... Uimahalli voisi sijaita Kuortaneella, kun siellä on hyvät tilat - kaikki maan muut uimahallit voidaan muuttaa autokorjaamoiksi (altaasta saa hyvän rasvamontun), sillä julkisen liikenteen hävitessä tietysti autojen määrä moninkertaistuu.

Nämä palvelut palvelisivat tietysti koko uutta kuntaa, kuten liitoksissa kuuluu; vastaavat palvelut lakkautettaisiin liitetyiltä alueilta vähitellen. Ja julkinen liikenne tietysti harvennettaisiin kunnan kaikista musita osista, niin että  kerran päivässä saattaisi jostakin Helsingistä tai Oulusta tulla joku rämisevä bussi tai vanha sininen juna tänne keskusalueelle. Täällä "palveluiden" äärellä kulkisivat samat vuorot kuin tähänkin asti.

Eikös se näin toimi? Ja edistää lähidemokratiaa ja palveluita, kuten päättäjät uskovat?

Joka tapauksessa hyvää viikonloppua teillekin.

5 kommenttia:

  1. Niin son!

    Tuo purku-uhan alainen talo tuntuu tutulta, olisikohan siinä joskus ollut hammaslääkäri Forseliuksen vastaanotto?

    VastaaPoista
  2. Vaikka itse paljasjalkainen stadilainen olenkin niin samaa mieltä olen kanssasi tuosta kunta-asiasta ja etenkin siitä että kaikki kansanedustajat ministereihin asti pitäisi asuttaa vähintään puoleksi vuodeksi johonkin pikkukuntaan taajaman ulkopuolelle mainitsemisesi eduin varustettuina. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  3. Koska ko. asia ottaa niin pattiin, päätin etten kommentoi - koska saatan "kuumeta" liikaa. Pyörsin päätökseni ja sanon vain, että olen jo vuosia ihmetellyt mikä vika siinä eduskuntatalossa on, kenties homeonglema tai jokin muu sisäilmaongelma; täällä maakunnissa niin fiksunoloset ihmiset muuttuu talossa tolloiksi ja unohtavat mistä tulevat ja miksi.
    Voisin jatkaa, mutta en jatka. Päähän ottaa.... Tuulaa

    VastaaPoista
  4. No niin, puhuin siis tuosta kuntauudistuksesta.....siis lämpenin kuitenkin:)

    VastaaPoista
  5. Obeesia, enpä osaa sanoa... Laitan tänne piakkoin isommankin rakennusperintöjutun Seinäjokea koskien, kunhan saan skannattua.

    Lea ja Tuula, tehdäänkö kansalaisaloite? :) Olen ihan samaa ihmetellyt, että vaikka kuinka fiksu ja järkevä ihminen valitaan eduskuntaan, hän menee siellä ihan pilalle. Kuulin hiljakkoin jonkun kertovan tuntemastaan kansanedustajasta, joka oli sanonut, että siellä tosiaan katoaa hyvin pian kosketus normiarkeen. Jos palkka on huikea, taksilla saa ajella miten tahtoo, kaikenmaailman muut korvaukset päälle ja ihmiset suhtautuvat että "vau, kansanedustaja", niin täytyykin olla tosi vahva ihminen että sen kestää. Ahtisaari harrasti aikanaan maakuntamatkoja, eikö edes niitä voisi tehdä pakollisiksi kansanedustajille tai edes ministereille?

    VastaaPoista