Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kolme A:ta

Toivottavasti en ollut kovin ilkeä, kun vihjasin viime viikolla ikävyyksistämme kertomatta sen enempää. Ajattelin vain, että kun ei mikään tavallinen harmiton postaus olisi luontunut, on parempi ilmoittaa että on elossa mutta nyt ei vain irtoa...


Kun tammikuun lopulla 2011 selvisi, etteivät ovet Jalasjärven kunnassa aukene minulle, päätimme nostaa kytkintä. Silloisen osa-aikatyöni pääpiste oli joka tapauksessa Seinäjoella ja Samillekin täällä olisi paremmat työmahdollisuudet (kuten luulimme), joten keksimme muuttaa kaupunkiin.

Etuovi.comissa oli jo jonkin aikaa ollut ilmoitus todella isosta vuokra-asunnosta loistavalla sijainnilla. Ilmoituksessa sanottiin, että asunto vuokrataan "vähintään vuodeksi". Kun kysyimme asiasta, meille todettiin, että voisimme asua tässä "3-5 vuotta tai 10 tai sitten myyn tämän..." Vuokrasopimus tehtiin toistaiseksi, mitä pidimme hyvänä merkkinä.


Syksyllä näimme vuokranantajamme, joka sanoi, että he ehkä myyvät tämän asunnon, "tarjoamme sitä sitten ensin teille". Emme oikein ottaneet asiaa todesta, kunnes tammikuun puolivälissä tuli sähköpostia: he harkitsevat oikeasti asunnon myyntiä, olemmeko kiinnostuneita?

Seuraavat päivät olivat aika mielenkiintoisia, kun odottelimme tietoa hinnasta. Vähän helpotti se, että olimme Samin kanssa samaa mieltä linjastamme: mihinkään velkavankeuteen emme sitoisi itseämme. Jos hinta olisi kohtuullinen, harkitsisimme ostoa tosissamme, muuten alkaisimme katsella uutta kotia.

Hintatieto tuli - emmekä lähteneet pankkiin.


Tiedän, että asuntomme sijainti on mielettömän hyvä, ja neliöitähän tässä on omakotitalon verran. Mutta tämä on aikakupla 1970-luvulta. Ovet ja ikkunat on uusittu, parvekkeet lasitettu ja niille asennettu lonksuvat lautalattiat, mitään muuta ei täällä ole lähes 40 vuoden aikana tehty. Vuokralla asuessa ei haittaa, jos parketti kupruilee ja pahimmissa kohdin repii sukat, kaikki seinäpinnat ovat alkuperäiset ja täynnä edellisten iäkkäiden asukkaiden kävelytukien reikiä, ja kodinhoitohuone kosteusvaarallinen - mutta mikäli asunnon aikoisi ostaa, pitäisi täydellisen remontintarpeen kyllä jollakin tavalla näkyä hinnassa! Vaadittua summaa ei mikään pankki edes lainaisi pätkätyöläiselle ja pitkäaikaistyöttömälle, saati että pystyisimme sen maksamaan, kun yhtiövastikekaan ei ihan pieni ole.

Kieltävä vastauksemme lähti matkaan eilen, vuokrasopimuksemme täyttää tänään vuoden ja irtisanomisaikamme venyy samalla kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Toivomme tietysti, että saisimme asua tässä sen aikaa kun asuntoa kaupitellaan, mutta pahimmassa tapauksessa joudumme muuttamaan puolen vuoden sisällä.


Vaikka kyse on vain asunnosta, kukaan ei siis ole sairastunut jne, ahdistus on melkoinen. Muutostamme tulee vasta maaliskuun alussa vuosi, joten emme todellakaan jaksaisi ruveta taas kasaamaan omaisuuttamme laatikoihin ja kerjäämään muuttoapua (jota tosin on ilmoittautunut jo, kiitos ystävät!).

Pahinta on kuitenkin se, että me emme ihan oikeasti mahdu kovin pieneen tilaan. Näitä pohtiessa riehaannuimme viikonloppuna ja tyhjensimme noin kolmasosan kirjahyllyistämme - todennäköisesti järjestämme jonkinlaisen kotikirppiksen kevään aikana. Kirjoja pinottiin poistettaviin raa'alla kädellä. Vaikkei muuttoa tulisikaan, ei lisäväljyys koskaan ole pahitteeksi!


Jotta elämä olisi täydellistä, viime keskiviikkona pariviikkoinen Fiestamme hinattiin autokaupan takuuhuoltoon. Se simahti, kun Sami oli viemässä minua töihin -20 asteen aamuna: ajonestojärjestelmä sökönä. Jos tästä jotakin hyvää hakee, niin simahdus tapahtui kotipihassa, kun Sami oli peruuttamassa parkkiruudusta, eikä esimerkiksi liikenneympyrässä. Ja lisäksi autoliikkeellä on kolmen kuukauden takuu käytetyille autoille (kun sille jotakin tehtäisiin sen 3 kk aikana...).

Kolmantena A:na - asunnon ja auton lisäksi - Samin ansiosidonnainen päiväraha päättyy helmikuulla. Täällä komialla Seinäjoen kaupunkiseudulla on yksinkertaisesti liikaa hakijoita ja liian vähän työpaikkoja!  Onneksi sen verran on työttömien kohtelussa järkeistytty, että nykyään saa opiskella kahden vuoden ajan täydellä työmarkkinatuella. Toivomme siis hartaasti, että Samille aukeavat ammattikorkeakoulun ovet kevään yhteishaussa.

Tällaista pientä täällä siis. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, ja voin vakuuttaa, että molempia on tehty ja yöunet ovat välillä jääneet lyhyiksi. Uhkasin jo muuttaa asumaan komeroon ja kurkistaa ensimmäisen kerran ulos juhannuksena 2013 - johon anoppi totesi, että minut kannetaan sinä aikana jo jonkin toisen asunnon komeroon... ;)


Olen yrittänyt uskoa, että kaikella tällä on jokin tarkoitus, että meitä taas kuljetetaan - kuten kuljetettiin viime talvena, muistan miten silloin asiat vain tapahtuivat ja pum, yhtäkkiä olimme Seinäjoella - ja että jotakin hyvää on tulossa. Mutta välillä ei vaan jaksa. Tavallinen arkikin työni tiukkoine aikatauluineen ja vastuineen nielee niin paljon voimia, että mitään ylimääräistä ei tarvittaisi. Mielessäni on kuitenkin soinut viime päivinä virsi 510: Enkä leipää, laukkua, sauvaakaan / saa turvaksi matkalle. / Otan yhden askelen kerrallaan / ja pääsen perille.

Hyviä puolia näissä tapahtumissa:

  • Kun saimme karsittua kirjamääräämme pienemmäksi, eivät olo- ja vierashuone ole enää niin tupaten täynnä.
  • Kun on liian kylmä kävellä töihin, olen oppinut käyttämään Seinäjoen paikallisliikennettä ja pääsen bussilla kotiovelta töihin ja takaisin, paluumatkalla muutaman minuutin odotuksella matkakeskuksessa (emme ottaneet sijaisautoa vaikka sitä kyllä tarjottiin).
  • Elämä ei ole ainakaan tylsää!

Mutta kuten Sami eilen totesi: "Loppuu nyt sentään vihdoin tämä tammikuu!" Parina vuonna tammikuu on ollut sellainen, että aion mennä talviunille ensi uudenvuodenaattona ja kömpiä ihmisten ilmoille vasta ystävänpäiväksi. Pitääkin ruveta jo säästämään lomia sitä varten...
Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?
Muistaa saa.

11 kommenttia:

  1. Ollaan muistettu -ja nyt jatketaan muistamista kiitoksen kera. Oikein hyvää helmikuuta pakkasista huolimatta.

    VastaaPoista
  2. No johan on ollut vuodenalku. Tietääkseni teillä on oikeus asua siinä asunnossa ihan koko se 6 kk, vaikka asunto myytäisiin alta, eli aikaa uuden etsimiseen on.
    Minä pitelen peukkuja ja ukkovarpaita pystyssä että se onni potkisi teitä huopatöppönen jalassaan. Terv. Lea P.

    VastaaPoista
  3. No jopas vastustaa. :( Mutta tsemppiä teille ja voimia taas tässä vaiheessa. Muistan teitä ja rukoilen teille uutta hyvää askelta.

    VastaaPoista
  4. Harmin paikka, todella. Ymmärrän hyvin tunnelmat. Paniikissa ei kannata toimia, joten rauhassa vaan eteenpäin. Niin monet teitä ajatuksissaan ja rukouksissaan muistavat - luotetaan siihenkin apuun.
    Tuo tilan teko kirjahyllyyn on kyllä ihan huijausta...tilaa hankkia uusia kirjoja?!
    Tekis muuten hyvää itse kunkin kirjahyllylle, kaapeille ja koko huushollille, raivata oikein ronskilla kädellä. Miten vähällä sitä oikeasti tuleekaan toimeen, mutta jotenkin tuo tavaramäärä tuo turvallisuudentunnettakin - outoa!
    Kyllä asiat järjestyy, kaikki suhteet, ja oljenkorret peliin.
    Koeta jaksaa raportoida meille naamakirjattomillekin kuulumisia.

    Taas iso voimahali Tuulalta

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos teille ystävät. Ihan rauhassa elelemme ja odotamme mitä kuuluu - mutta ei se ole silti sama kuin elää oikeasti rauhassa, suunnitella vaikka pesevänsä ikkunat sitten syksyllä. Me emme tiedä edes missä olemme syksyllä. Puoli vuotta irtisanomisaikaa on toki, vaikka meidät irtisanottaisiin vasta kun asunto on myyty, mutta kun olimme kuvitelleet muuttavamme tähän vähintään 3-5 vuodeksi ihan rauhassa, niin...

    VastaaPoista
  6. Tulipa mieleeni sellainenkin mahdollisuus, että joku ostaa sen asunnon vaikkapa myöhempiä tarpeitaan varten ja jatkaa teidän kanssanne vuokrasopimusta.

    VastaaPoista
  7. Suoraan sanottuna: Voi paska :(
    Olishan tämä vuoden alku voinu teille vähän mukavampikin olla :(

    Toivottavasti kevät tuo mukanaan valoa ja iloa.

    VastaaPoista
  8. Matleena, ei taida onnistua. Juttelimme jo tästä vaihtoehdosta vuokratointa harjoittavien tuttaviemme kanssa. Heidän mukaansa myyntihinnasta pitäisi saada pois viidesosa ja sittenkin vuokraa nostaa, ennen kuin homma tulisi kannattavaksi - nykyinen omistaja lienee siis saanut tämän asunnon puoli-ilmaiseksi.

    Tarja, meitä helpottaa jo se, kun tämä tammikuu loppui. Ei 11 kuukauteen tammikuuta!!

    VastaaPoista
  9. Voi kurjuus! Tilanteenne ei tosiaankaan kuulosta yhtään kivalta. Ja vaikka eihän se varmaan tässä vaiheessa lohduta, mutta yleensä kaikella on jonkinnäköinen tarkoitus ja yleensä asiat järjestyvät kuitenkin. Onneksi teillä on sentään vähintään se 6 kk aikaa etsiä uutta kotia.

    Voimiahan tuo syö silti, en epäile yhtään, joten jaksamista kovasti!

    VastaaPoista
  10. Kiitos, jaksamista tarvitaan. Laitoin tuossa juuri kynttilänpäiväviikon kunniaksi jouluvaloja laatikoihin - jotka nostin työhuoneen kirjahyllyyn. Kun ei tiedä, kannattaako niitä lähteä viemään alas kellariin.

    VastaaPoista
  11. Jaksamista ja voimia uuden asunnon etsintään! Kyllä se jostain löytyy ihan varmasti!

    VastaaPoista