Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ero 18 vuoden ystävyyden jälkeen

Joskus on jäähyväisten aika.


Yhdessä on koettu lukemattomat seikkailut alkaen heinäkuusta 1993, jolloin minä olin 19 ja Fiesta 4 ja katseemme kohtasivat Viljon Auton hallissa Seinäjoella. (Viljon Auto meni konkurssiin noin 3 päivää myöhemmin, ilmeisesti Fiesta ja minä saimme toisemme liian edullisesti.) Lukion päätyttyä myös kunnan koulukyyti päättyi, ja talouskoulua sekä sen jälkeistä elämää varten tarvittiin menopeli - minä kun en voi OI:n takia polkupyörällä ajaa.


Olin ajanut vuoden isän autoa ja kärsinyt kahdesti sijoiltaan menneistä nivelsiteistä vintturaisessa vasemmassa polvessani, joten oli selvää, että tähän autoon laitettaisiin jatkopolkimet. En tiedä, olisiko tuolloin ollut olemassa sivuun käännettäviä polkimia, mutta ei sellaisia kyseltykään - autoliikkeen sedät hitsasivat polkimiin kiinteät jatkovarret ja nostivat kuskin istuinta. Elin tuolloin villejä sinkkuvuosia enkä tiennyt, että joskus olisi ihan kätevää, jos ns. normaalimittainenkin voisi ajaa autoani...


Koimme yhdessä lukuisia kirjailijavierailuja, ystäväkyläilyjä, herkkiä hetkiä, ihania matkoja. Sami ja minä suutelimme ensimmäisen kerran Fiestassa toukokuussa 2005. Ja kun menimme kihloihin, saimme kihlalahjaksi bensatankin. Fiestan tankki oli alkanut vuotaa sinä syksynä ja Samin isä oli joka tapauksessa hankkimassa ja asentamassa siihen uutta, mutta ilmoitti, että tankki on lahja eikä sitä tarvitse maksaa. Onko romanttisempaa autoa?


Yök-yök-nalle on tässä ujosti selin, mutta Sami osti sen minulle ensimmäisellä yhteisellä reissullamme PowerParkissa juhannuksena 2005. (Nimi johtuu siitä, että nalle keikkui ja keinui auton vauhdissa ja selvästi voi pahoin.)


Fiesta on saanut muutenkin paljon tuliaisia. Edinburghin eläintarhassa vierailin 1994...


...ja Loch Lomondilla 1995. Fiesta ei toki ollut mukana Skotlannissa, mutta totta kai muistin kotona odottavaa ystävää!


Aasi Ihaakin taitaa olla joltakin juhannusmatkalta!



Fiestaa ei sentään ole vaa'alla käytetty - Sami liimasi luomubanaanien hintalapun oveen kun tutustuimme ensimmäisen kerran Seinäjoen luomukauppaan MiNaturiin.


Pari vuotta sitten tilasin Positiivareilta hyviä autotarroja. Tästä varoituksesta huolimatta kaikkien ökyautoilijoiden ainoa tavoite oli ohittaa Fiesta - vaikka voin vakuuttaa, että me Fiestulin kanssa emme todellakaan olleet hitaita, jos keli vauhdin salli! Fiesta kiihtyi nollasta sataan silmänräpäyksessä, ja muutamankin kerran olen kiusannut ökykuskeja singahtamalla heidän edeltään valojen vaihtuessa Nurmon risteyksessä täyteen vauhtiin ja katoamalla horisonttiin, ennen kuin he ehtivät tajuta, mikä heihin iski. Tietysti ökyt saivat minut taas kiinni ja ohittivat, mutta meillä oli Fiestan kanssa hauskaa.


Ohittajat saivat sitten lukea tämän... Toissa kesänä Isossakyrössä joku kysyi minulta, olemmeko Itä-Suomesta! No, enää ei auton V-alkuinen rekisteri tietysti viittaakaan Vaasan lääniin. :)


Fiesta jaksoi kuljettaa meitä vielä toissa kesänä 550 km häämatkallamme. Hämeenkyrön tiekirkosta mukaan lähti oma enkeli.


Kukkaset ostin Kanarialta - olin raapinut Fiesta-paran kyljen sementtiseen kukka-astiaan, ja kun näin Playa del Inglesissä kukin koristeltuja autoja, toin vähän aurinkoa mukaan tänne pohjoiseen.


Ja kun sitten näin keväällä 2008 kaupassa mehiläis-istuinsuojia, Fiestasta tuli tietysti pikku hippiauto!



Talvella 2009-10 Fiesta lepäsi kuukausitolkulla, kun minä taistelin päästäkseni vaihdattamaan katkennutta ydinnaulaani ja sitten toivuin leikkauksesta, ja jatkopolkimet estivät Samia ja muita autoa käyttämästä. Joskus joulun aikaan Sami ja isänsä irrottivat Fiestasta akun, ja oli pakko päästä autoon sisälle jotta konepellin saisi auki. Tapansa mukaan ovet (siis ovet, eivät ikinä lukot) olivat umpijäässä, joten pelkääjän puolen kahva jäi Samin käteen. Siitä pitäen Fiesta oli murtovarma! 


Ihmeen paljon tavaraa voi mahtua niin pieneen autoon. Ja niin paljon muistoja. Ryyppy päällä piti lähteä aina, korkeintaan kerran vuodessa se saattoi käynnistyä ilman (jos oli seissyt työpäivän verran +30 asteessa suorassa auringonpaisteessa). Mutta välille se jätti minut näiden 18 vuoden aikana yhden ainoan kerran, ja silloinkin huomaavaisesti Lapualla Esson eteen. Kerran törmättiin vähän, mutta ruttaantuneesta konepellistä huolimatta Fiesta jatkoi matkaa. Ja kerran mentiin ojaan, kotitiellä - silloin isä oli tulossa traktorilla perässä ja kiskoi meidät heti ylös. Hyvää huolta on Fiesta minusta pitänyt.


Kiitos kaikesta, rakas ystävä. Toivon hartaasti, että saat kunniallisen ja hellän lopun - tai pirteän eläkeiän uudella omistajalla. Riippuen siitä, paljonko Rinta-Joupissa jaksetaan sinun eteesi nähdä vaivaa.


Tervetuloa uusi perheenjäsen - joka on niin kiiltävä ja fiini, ettei sillä oikein vielä ole persoonaa. Minä en edes voi vielä ajaa sillä, ennen kuin saan kaikki paperit kasaan ja anomuksen sosiaalitoimeen ja sieltä toivon mukaan maksumääräyksen jatkopolkimiin. Tällä kertaa sellaisiin, jotka saa tosiaan kääntää sivuun niin, että autoa voi ajaa kuka vain. Siihen asti istun rouvana pelkääjän paikalla ja annan hyviä ohjeita.


Mutta varmasti myös tämän auton persoona vielä esiin tulee. Sillä onhan sekin Fiesta!

12 kommenttia:

  1. Ihana Fiesta-tarina. Mäkin tykkään Fiestoista. Meilloli kotikotona aikoinaan 90-luvun versio ja veljellä 80-luvun versio. Niillä oli mukava ajella.

    VastaaPoista
  2. Tosi romanttisia muistoja! Ihania lahjojakin on Fiestuli saanut!
    Pian se uuden persoonallisuus löytyy!
    Mukavia ja turvallisia matkkoja!
    Mulla oli 70-luvun lopussa loma-autona kupla, jonka kolihiintuneen etukannen koristelin kaakelitarrakukilla ;)

    VastaaPoista
  3. Minun Ooppelini takaikkunassa on myös tuo tarra "mee sie, mie mietin", mutta mie oonkin savolainen. Ja ihan niin kuin sinullakin, moni on jäänyt miettimään kun minä olen jo mennyt =)

    Ihanat muistot; pitkään palvelleet autot ovat kuin perheenjäseniä, niistä on vaikea luopua.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka suloinen tarina yhteisistä vuosistanne! Kyllä Fiestallakin tulee, tai on jo tullut sinua ikävä.
    Ihana muistella rakasta ystävää!!!
    Onnea uudelle Fiestalle ja enkelit mukaan joka matkallenne joka puolelle autoa ja kuskia ja kyydissä olevaa rouvaa! <3

    VastaaPoista
  5. Vau mikä tarina, suorastaan Fiestulin elämäntarina. Komea veijari on kyllä tuo uusikin. Kerro sitten, missä teetät ne jatkopolkimet, niin minä kerron olenko uuden auton anoppimuori vaiko en. Tai siis, niinku jne.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kertomus.
    Onnea uudelle menopelille.

    VastaaPoista
  7. Jäi kertomatta Fiestasta vielä se, että viime talven muutossa autoparka raahasi täysiä kuormia Jalasjärveltä Seinäjoelle. Pakkasta oli noin -25 astetta, eikä takaluukun lukko tahtonut mennä kiinni. Sai siinä sitten kai niin pahasti siipeensä, että myöhemmin kyllä meni lukkoon, mutta kun auto vähänkin töyssähti, kuului NAKS ja luukun lukko oli auki. Eipä peräluukkuun tohtinut kovin paljon tavaraa laittaa... :)

    Villiviini, tarjouspyyntö on lähtenyt Seinäjoen Respectalle, mutta saa nähdä reagoivatko siihen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeaa, mutta joskus on parempi päästää irti. Toivon mukaan uuden Fiestan kanssa sujuu hyvin.

      Poista
  8. Vautsi mikä stoori, ja upean näkönen uusia rakas - ei kuitenkaa sala :)
    Onnea uuteen "kolmiodraamaan", terveisin Tuula

    VastaaPoista
  9. Olipa hauska tarina auton elämästä sinun "matkoillasi" ja onnea uuden auton uusille seikkailuille. T. Lea P.

    VastaaPoista
  10. Ihanasti kerrottu tarina autostasi. Hersyvä lukuelämys.
    Turvallisia kilometrejä uudella Fiestalla. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  11. :D Kyllä autoonkin voi rakastua. Niin se vaan on. Mä ikävöin aina vaan yhtä Pajeroa, joka mulla oli joskus 10 vuotta sitten...
    Onnea uudelle, hienolle autolle. Erittäin hienon neidin näköinen.

    VastaaPoista