Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pikkujuttu 115 vuoden takaa

Minä luen mielelläni sanomalehdistä niitä "pikkujuttuja", hauskoja pikku sattumuksia, joilla ei ole isoa uutisarvoa mutta joista yleensä tulee hyvä mieli. Vastaavia juttuja on lehdissä julkaistu kautta aikojen, kuten huomasin, kun työhöni liittyen lueskelin 115 vuoden takaista Pohjalaista. Tämä Pohjalainen on siis ihan eri lehti kuin nykypäivän Pohjalainen, ent. Vaasa, vaikka siihen virheellisesti tuossa Wikin artikkelissa linkitetäänkin! ~ Edit: linkki korjattu Wikissä, kiitos Tarja!




Harvinainen huvilavieras on Pietarsaaren Lysarholman huvilassa. Orava, joka huhtikuun lopussa on poikasena tuotu metsästä, on niin kesyyntynyt, että se tulee huvilan salin seinällä olevain vaatteiden taskuihin välistä päivillä ja öillä nukkumaan, vaikka se juoksentelee päiväkaudet metsässä. Se on ollut metsässä jo 3 yötäkin, mutta aina kerran päiväänsä kuitenkin tullut syömään kotiin. Ihmisten pään päällä näkyy hänen mieluisa ruokailupaikkansa olevan. Sen totona käynnit näyttävät kuitenkin vähitellen harvenevan ja taitaapa "Kurre" pian kokonaan hyljätä rakastavat hoitajansa ja ottaa elonsa huolet omaan huostaansa. K. Ks.

Juttu on julkaistu 7.7.1896.

8 kommenttia:

  1. Mitähän tuo tarkoittaa, että ihmisten pään päällä on mieluinen ruokapaikka? :D Istuu pään päällä ja nakertaa käpyä? :)

    Korjasin wiki-artikkelin viittauksen.

    VastaaPoista
  2. Olettaisin että saa jotakin herkkua ihmisiltä (mitä oravalle olisi annettu - leipää?) ja kipittää tosiaan pään päälle nakertelemaan. :)

    Kiva että korjaantui! Tosiaan se hämää, että Vaasa muutti nimensä joskus parikymmentä vuotta sitten.

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina oravasta. Tuli niin mieleen oman lapsuuskotini 6 oravanpoikasta, jotka sisareni kanssa toimme metsästä. Kolme annoimme naapuriin ja toiset kolme jäi meille. Kissa imetti poikasia kun ensin kissan omat poikaset otettiin pois. Isompana oravat istuivat kahvipöydässä sokerinpalaa nakerrellen ja välillä äidin täkintikkauksesta pumpuria näpistellen.
    Nyt ei enää uskaltaisi poikasia pesästä ryöstää. Olisi heti viranomaiset kimpussa.

    VastaaPoista
  4. Voi Anitta, sinun tarinasi vasta ihana on! :D Miten oraville lopuksi kävi, muuttivatko ne takaisin metsään jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
  5. Ne naapuriin menneet poikaset kuolivat, mutta meidän kasvoivat aikuisiksi ja tekivät pesiä ullakollekin esim yhteen mämmiropeeseen. Vielä monena vuonna kävivät ruokakomerossa mm pihistelemässä rusinasopasta rusinat, mistä hyvästä olin saada selkäsaunan kun äiti luuli minun napsineen rusinat.

    VastaaPoista
  6. Piti vielä kertomani, että poikasia ei pidetty mitenkään vangittuina, vaan saivat tulla ja mennä mielensä mukaan. Kesällä kulkivat ikkunasta ja välillä muuten tulivat kainaloon nukkumaan.

    VastaaPoista
  7. Voi hyvänen aika, aivan liikuttava tarina! Mitä te oikein syötitte oraville, kun voivat noin hyvin ja viihtyivät?

    VastaaPoista
  8. En kyllä yhtään muista mitä niille syötettiin. Varmaan kaikkea mitä itsekin syötiin, pullanmuruista lähtien sokeripalaan ja rusinasoppaan. Lihakeittoa ei sentään taidettu antaa niinkuin meidän ensimmäiselle lemmikkikanille (n.v 1971). Oikeastaan se kani kyllä varasti lihakeittolautaselta perunoita.
    Oravat kyllä sitten ulkona oppivat kiipeilemään puissa ja etsivät sieltä ruokansa.
    Ne sokeripalat oravat ensin jyrsi kävyn muotoon. :)
    Nyt, kun olen kasvattanut myös lemmikkisiilejä, olen ottanut paremmin selville mitä ruokaa lemmikille kulloinkin sopii antaa.

    VastaaPoista