Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Moternia sen olla pitää - mutta millä hinnalla?

Tänään Ilkka kirjoitti esimerkillisestä teosta - mitalin antaisin jutun päähenkilölle, jos voisin. Kerrostalon tieltä hävitettävää hyväkuntoista konduktöörin hirsitaloa Seinäjoen Pohjassa ei mäiskitäkään päreiksi, vaan se puretaan ja aiotaan rakentaa hirsien numeroinnin avulla uudestaan. Kuva jutusta suurenee klikkaamalla.

Vähän vain suretti yksi kohta tuossa artikkelissa: talon pelastaja suunnittelee rakentavansa tuvan Kaskisiin tai Kristiinankaupunkiin, joissa saman aikakauden taloja on vielä muitakin pystyssä.

Eikö ihan oikeasti kenelläkään Seinäjoen päättäjällä tai markkinoijalla kello soi?

Oliko sotien jälkeinen elintason nousu liian nopea, kun silloin ryhdyttiin urakalla halveksimaan kaikkea "vanhaa"? Vain kaikki "uusi" oli hyvä juttu. Useimmat eteläpohjalaispitäjätkin pärjäisivät kovin hyvin Suomen rumin kunta -kilpailussa. Kauniit rakennukset on purettu pois vihan vimmalla ja tilalle tuotu legopalikoita vain siksi, että ne ovat "uusia".

Kyllä, vanhat rakennukset voivat olla laiminlyötyinä huonokuntoisia, eikä niitä ole joskus sata vuotta sitten suunniteltu 2000-luvun vaatimuksia silmällä pitäen. Mutta yhtä lailla vuotavat legopalikoiden katot. Ja miksi sitten jossakin päin maata vanhaa rakennuskantaa on voitu kunnostaa? Mikä estäisi rakentamasta uudisrakennuksia edes vähän viehättävämmiksi? Eikö modernissakin kaupungissa voisi olla "vanha kaupunki", jonne hyväkuntoista rakennuskantaa voitaisiin pelastaa?

Jalasjärvellä seurakunta pyrkii epätoivoisesti saamaan luvan ennen talvisotaa kökällä tehdyn seurakuntatalon purkamiseen.


Yrittihän kunta samaa temppua aikanaan entiselle kunnallistalo Wilholalle, mutta onneksi siinä ei onnistuttu. 100-vuotisjuhliaan viettänyt talo elää täysillä nuorisotilana ja juhlahuoneistona.




Lapuan historian jo itsessään sisältävä Hautanen oli sekin vähiltä joutua puretuksi, kun onneksi sentään järki voitti. Erityiskoululaisilla on siellä kaupungin kaunein oppimisympäristö (ja meillä joillakin maailman kaunein hääpaikka :), eikä ketään takuulla häiritse tyylikkäästi etuovelle sijoitettu pyörätuoliluiska tai oven avausnappula.





Nyt onneksi tuuli onkin jo paikoin kääntynyt. Kukaan ei enää pidä hulluna sitä, että Wilhola tai Hautanen tai Lapuan Vanhan Paukun kulttuurikeskus on säästetty ja restauroitu, päinvastoin. Jopa Paukun entinen ruokalarakennus aiotaan vihdoin viimein korjata käyttöön.


 


Kun saisi myös tämän maakuntakeskuksen innostuman. Ei kaupunkia tee se, että siellä on mahdollisimman monta legopalikkaa vierekkäin, ei edes se, että  niihin legopalikoihin tungetaan mahdollisimman monta asukasta. Kaupungin tekee se, että siellä näkyy eletty elämä: vanhat, kunnostetut rakennukset uusien rinnalla, eletty elämä myös markkinoinnissa. Jos kaupunki ei tunnusta omia juuriaan, se voi samantien heittää hyvästit tulevaisuudelleen.

Me ainakin olemme kaivamalla kaivaneet tietoa nykyisen kotikaupunkimme vaiheista, koska vain sillä tavalla paikasta tulee mielenkiintoinen, ja ilahdumme aina löytäessämme jonkin hyvin kätketyn vanhemman rakennuskannan edustajan. Niitä on vielä joissakin kaupunginosissa runsaasti, mutta millaista olisikaan, jos asukkaat ja matkailijat voisi kävellä keskustan kadulla ja antaa eri aikakausien rakennusten kertoa! Seinäjoki on kasvanut rautatiestä - se saisi näkyä muuallakin kuin museon perusnäyttelyn upeissa kuvissa.

Pumppuaseman hoitajan virka-asunto Kaanaa Linesin jokiristeilyalukselta nähtynä - Seinäjoen rautatiehistoriaa tämäkin. Ydinkeskustan liepeillä, mutta harvan huomaamana.

Onneksi on aina niitä, jotka yrittävät. Esimerkiksi Seinäjoen Ylistaron Kitinojan (oi ihanat kuntaliitokset!) Koto-hankkeessa on kyse juuri tästä: modernia asumista perinteisessä ympäristössä.

4 kommenttia:

  1. Onhan se työläämpää ja siis paljon työläämpää, mutta lopussa kiitos seisoo! Vielä kun tehtäis heti kunnolla ja vanhoilla oikeilla menetelmillä ja materiaaleilla kun lähdetään tekemään.

    VastaaPoista
  2. Teillä onkin takana aikamoinen urakka, hattua nostan!

    VastaaPoista
  3. Ideoin taannoin Seinäjoelle remonttitukea, jossa taloyhtiöt saisivat kaupungilta tukea, mikäli esimerkiksi julkisivuremontin yhteydessä rakennusta tyyliteltäisiin Alval Aaltomaiseen suuntaan. Uudisrakennuksiin voisi pykälän määrätä heti alkuunsa. Siitä saisi kaupunki kestävän markkinointivaltin maailman ainoana aaltokaupunkina.

    VastaaPoista
  4. Yhteen kaupunginosaan Aalto-tematiikkaa? Toiseen rautatieläisten rakennuksia? Kolmanteen sitten vaikka sitä modernia? Jo tulisi Seinäjoki tunnetuksi!

    VastaaPoista