Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tiukkaan pakattua menneisyyttä

Eilen olimme kesäteatterissa keskellä Seinäjoen kaupunkia. Kävimme katsomassa kovasti mainostetun näytelmän Väärä väri. Sen alaotsikkona on esittelyissä Mitä jos Lakeuden risti olisikin musta? eli näytelmä kertoo Lakeuden ristin rakennusvaiheista. Alvar Aaltohan olisi alunperin halunnut tehdä sekä kirkon että tornin mustasta graniitista.

Näytelmää esitetään "Alvarin toriteatterissa", kaupungintalon takaisessa syvennyksessä piilevässä amfiteatterissa. Lakeuden risti jää selän taa, mutta toisaalta - eihän sitä vielä ole olemassa, paitsi näytelmän alussa ja lopussa...

Klikkaa suuremmaksi, niin näet lukea. Pahoittelen, että osa tekstistä rajautuu pois.
Esityksen on ohjannut Eija-Irmeli Lahti, joka ohjasi aikanaan myös Wilhola-näytelmäni, joten oli hauska vertailla ratkaisuja. Täytyy kyllä sanoa, että jos olen aiemminkin Eikkua arvostanut, niin nyt nostan virkattua kesähattuani hyvin korkealle! En nimittäin muista, koska olisin viimeksi nähnyt näytelmän, jossa on näin raskas ja vaikea teksti. En tarkoita, että käsikirjoitus olisi huono tai synkkä, se on vain raskas! Vaikka toisaalta aihe on itsessään jopa koominen ja mukana on nuorta lempeä ja 1950-luvun arkielämää, aivot olivat esityksen jälkeen puuduksissa. Ohjaaja on totisesti saanut tehdä töitä tekstin elävöittämisessä. Onneksi oli varmoja näyttelijöitä!

Näytelmässä Lakeuden ristin väri - tai oikeastaan koko Lakeuden risti - jää lopulta taustalle, kun Rehtori ja Lääkäri puuhaavat piispanistuinta Seinäjoelle melkoisella itsevarmuudella. Usko maakunnan keskuksen kehittymiseen on kova, vaikka asukkaita kurakauppalassa on vajaat 8000 ja silloinen (siis Törnävän) kirkkokin sijaitsee maalaiskunnan puolella. Kauppala ja maalaiskunta yhdistettiin vasta 1960, jolloin Seinäjoesta tuli kaupunki.


Näytelmän käsikirjoitus on pakattu niin tiukasti täyteen 1950-luvun poliittista kähmintää, että väljyyttä ei ole yhtään. Huumorikin liittyy tiiviisti aiheeseen ("no ei Kekkosesta nyt ainakaan presidenttiä ikinä tule"). Ellei katsojalla ole mitään käsitystä siitä, millainen Seinäjoki ja Etelä-Pohjanmaa olivat 1950-luvulla, vaarana on tipahtaa. Käsiohjelmaan on onneksi koottu tärkeimmät käsitteet ja tapahtumat selityksineen.

Katsojalle onkin haettu hengähdystaukoja slapstick-tyyppisestä komiikasta ja aivan loistavalla tavalla hyödynnetystä Aalto-keskuksesta. Sekä teatteri että kaupungintalo ovat käytössä kerrankin ulkoapäin: näyttelijät puhuvat ikkunoista tai ilmaantuvat parvekkeille. (En ole ikinä ennen huomannut, että teatterin katon nurkalla on parveke!! Rupesin jo miettimään, onko se lavastajan tekoa...)

Ulkoilmanäyttämö mahdollistaa Rehtorin fiiatin ja teinipojan mopedin tuoman ajankuvan, ja lavastus ansaitsee muutenkin erityismaininnan. Pienillä seikoilla heinäseipäin ja kuutioin varustettu lava muuttuu milloin Törnävän kirkoksi, milloin lyseon juhlasaliksi, milloin lääkärin vastaanotoksi. Ja mihin kaikkeen onkaan tervatusta köydestä!


Katsomo kohoaa nurmiportailla, joiden porrasväli on korkea ja puisten pengerrysten reunat vaarallisen koholla. Istuimina ovat vanhat kunnon seurapenkit, ei selkänojaa. Pyllynalusia (ja lippalakkeja - siihen paahtaa!) saa lainata teatterilta.

Katsomoratkaisu mietityttää, sillä ainakin eilen katsomon keski-ikä oli huomattavan korkea ja mukana oli myös liikuntarajoitteisia. Ehkä siinä pääsee 1950-luvun tunnelmaan, mutta ilman Samia minä OI-koipineni olisin joko joutunut alunperinkin jättämään esityksen näkemättä (eturivin penkit, joihin oli luiska, täyttyivät heti)  tai sitten jäämään sen loputtua yläilmoihin. Ainakin kaide olisi aika kova juttu! Mutta eipä Aalto muissakaan suunnitelmissaan ottanut huomioon, että ontuvat ja raajarikot, huonot, köyhät, halvatut pyrkisivät hänen suunnittelemiinsa rakennelmiin. Kiinnittäkääpä huomiota, jos teillä on mahdollisuus vierailla Seinäjoen Aalto-keskuksessa: aina pitää olla ihan vain periaatteesta muutama porras.

Lapualaasena hihittelin tietysti niille kohtauksille, joissa Rehtorille, Lääkärille ja muille puuhamiehille selviää kansanedustaja Kustaa Tiitun aikaansaama käänne: piispanistuin, jonka kirkolliskokous oli päättänyt sijoittaa Seinäjoelle, meneekin Lapualle. Jo vain yhtäkkiä arkkitehti Aallon kallis ja vuosia lykätty kirkonrakennus saadaan vauhtiin, koska pitäähän lapualaisille näyttää! Näytelmä onkin saanut ideansa ja loppukaneettinsa Markus Aaltosen kirjasta Näkyyhän se varmasti (tästä Erkki Tuomiojan kirjoittamaan kirjan esittelyyn). Rehtori on tyytyväinen vasta sitten, kun Seinäjoen uusi kirkko näkyy varmasti Lapualle asti, niin että "lapualaaset saa kattua kellonaikaa Lakeuren ristin tornista".

Voin kertoa, että lapualaiset oikein mielellään katselevatkin Lakeuden ristiä. Kun pikkutyttönä kuljin äidin kanssa paljon lääkärissä Helsingissä, äiti muisti aina junan lähestyessä Seinäjoen asemaa sanoa arvostavasti: katso, tuo on Lakeuden risti. Pienen tytön mieleen vilauksessa ohitettu kirkko jäi omana. Olihan sillä nimi, se ei ollut vain "Seinäjoen kirkko" vaan koko lakeuden risti, siis kaikkien pohjalaisten kirkko! Joskaan en pidä yhtään kirkon modernista sisäarkkitehtuurista, ristinmuotoisesta tornista on tullut erityisesti nyt kaupunkiin muutettuani tärkeä ja rakas maamerkki. Nimenomaan valkoisena.

Näytelmän viimeiset esitykset ovat ensi viikon keskiviikkona ja lauantaina. Lippuja pääsee varaamaan tästä.

8 kommenttia:

  1. Se rehtori oli siis Reino Ala-Kulju. Minä en hänen poliittisesta urastaan muuta muista, kuin että kansanedustajana oli. R A-K oli meidän koulun reksi. Hän jäi eläkkeelle, kun olin toisella tai kolmannella luokalla. Reksi oli mukava ja myhäilevä pappa. Äiti oli otettu, kun reksi vanhempainjuhlassa oli kehunut minun lausuntaesitystäni.

    Kerran aprillipäivänä reksi kulki pitkin käytävää ja yhtäkkiä pysähtyi ja sanoi meille, että kattokaa, likat, mikä tuolla on. Mehän ryntäsimme katsomaan. Rehtori jatkoi matkaansa nauraa kiherrellen ja sanoi: aprillia!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa näytelmältä, jota katsoessani saattaisin olla ns. pihalla. Häpeäkseäni tunnustan, että Pohjanmaa on minulle kuin ulkomaa - olen käynyt siellä päin kerran ja suu auki pällistelin paikallista eksotiikkaa. :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä juttu! Olimme eilen illalla katsomassa.
    Olet laittanut hyvät linkit; aiemmista tilasin liputkin ;)
    Me kiinnitimme huomiota rumaan kieleen; en Lääkäriä aikoinaan tuntenut, mutta joitain juttuja muistan kuulleeni hänen kielenkäytöstään.
    Hänen liikkumisensa, jos on yhtä väärässä kuin kirkkoherran ilmiasu, oli kummallista. Ainakin kirkkoherra oli sotilaallisen suoraselkäinen mies, tuskin noin alentuva. Hän oli isäni sotakavereita ja Seinäjoen papit ja meidän Isukka kulkivat mustat baskerit päässään 50-50-luvuilla.
    Rehtori oli myhäilevä mukava mies. Ei ollut mun opettajani, mutta tunnisti kyllä kouluflikkansa vaikka Stockalla tai Teuvan kirkonkylässä!
    Kun on puistoja ympärillä, voisi se musta graniitti olla komiaa;) Ei ainakaan maali putoilisi kuten tornista korjauksista huolimatta. Me tyttölyseolaiset hankimme paperinkeräyksillä kolme punahonkapenkkiä ja lyseolaisetkin kaksi!

    VastaaPoista
  4. Ala-Kuljua en toki itse ole koskaan nähnyt, mutta lukemani perusteella hän oli ihan toisentyyppinen kuin näytelmän Rehtori. Tuo, että faktanäytelmään sekoitetaan fiktiota, tekee aiheesta monesti entistä vaikeamman - pitää arvata, mikä mahtaa olla totta ja mikä ei. Eri asia tietysti niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat kuolleet niin kauan sitten ettei heistä ole enää muistifaktaa.

    Liiolii, olet ihan oikeassa: Ruotsin vallan aikana Ruotsin valtakunta muodostui Suomesta, Ruotsista ja Pohjanmaasta. Rajajoki oli Karvijanjoki.

    Olen ensimmäisessä Tuumooksia-blogissani kertonut näin: "Pohjanmaan erotti muista Suomen maakunnista Hämeenmetsä, suuri ja synkkä. Kyrönkankaan tie etelään oli, mutta sinne lähtö oli kovin uhkarohkeaa. Mieluummin purjehdittiin tuttua merireittiä Merenkurkun yli Länsi-Pohjan puolelle. Samoin Etelä-Suomen asukkailla harvoin oli syytä lähteä korpivaellukselle pohjoiseen.

    Niinpä vielä 1700-luvulla Pohjanmaa nähtiin omana, lähes itsenäisenä osana valtakuntaa. Puhuttiin Ruotsista, Suomesta ja Pohjanmaasta. Vasta tieverkon parantuminen Venäjän vallan aikana teki Pohjanmaasta varsinaisesti osan Suomea.

    Siihen asti Pohjanmaan ja Suomen rajajoki oli Karvianjoki.

    Rajajoki se oli siinäkin mielessä, että sinne tehtiin puolustuslinna - pohjalaisia vastaan. Nuijasodan uhatessa tänne Kyrön Skanssiin rakennettiin tykkiasemat, joiden oli tarkoitus puolustaa suomalaisia pohjalaisia vastaan. Noloa vain, että pohjalaiset hyökkäsivätkin talvella ja kulkivat etelään eri reittiä... (Tämän nuijasota-yhteyden takia etsin kuvaa aikanaan esitteeseen, mutta sitten jouduimme pudottamaan koko nuijasodan pois uudesta versiosta.)

    Tykkiasemien ja myöhemmän linnakkeen (skanssin) tarina oli lyhyt, mutta aika hauska! Lisätietoa siitä löydät Muinais-Kyrön historiallisen seuran Virkan sivuilta (terkkuja Mariannelle! =).

    Hirvittävän pitkä selostus... Mutta toivon että nyt ymmärrätte miksi minä halusin tämän, ehkä mitäänsanomattomalta kuusenoksien ja veden sekasotkulta näyttävän otokseni Valokuvatorstaihin. Eli kun ylitätte seuraavan kerran Karvianjoen joko etelään tai pohjoiseen, vaihdatte lähestulkoon valtakuntaa!"

    VastaaPoista
  5. Olen asunut elämäni neljä ensimmäistä vuotta Alvar Aallon suunnittelemassa talossa (Imatralla, Kolmen ristin kirkon pihalla) ja sielläkin oli portaita ainakin olohuoneeseen ja keittiöön, vaikka yksikerroksinen talo olikin. Ja muutakin epäkäytännöllistä kyllä, esim. olohuone isompi kuin meidän entinen kolmio kokonaisuudessaan, ja keittiö pieni ja ahdas

    VastaaPoista
  6. Kiitos uudesta blogista ja näistä jutuistasi. Mielenkiintoista luettavaa! Pääsen aloittamaan uuta oikein nurin -kirjaasi varmaan piakkoin. Olen ehtinyt hamstrata kirjastosta nyt taas liian monta kirjaa, jotkut pitää lukea pikaluvulla, heh.

    VastaaPoista
  7. Teatterin ja kaupungintalon takaa hieman pilkottaa virastotalo, sekin Aaltoa. Työpaikkani oli 30 vuotta siellä. Isot massiiviset portaat ja aulat,mutta huutava pula työtiloista. Palaveerasin joskus Isännöitsijän kanssa edes tavarahissin saamiseksi, turhaan.Muistaakseni ainakin yhdestä turhasta aulasta tehtiin sitten kokoustila ja lopulta 4:lle työtila.
    Usein tuo rakennus unohdetaan mainita Aallon töistä, enkä minäkään osannut sitä arvostaa...

    VastaaPoista
  8. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, etten minäkään muistanut virastotaloa Aallon suunnittelemaksi...

    VastaaPoista