Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pölystä nousee elämä

Olen tänään aloittanut historian varsinaisen tutkimisen eli lähteiden läpikäynnin. Olen aivastellut pölyisten ja haisevien paperien ääressä - ja muistanut taas, mikä historiantutkimuksesta tekee niin sanoinkuvaamattoman kiehtovaa.

Tutkimuskohteestani on tehty 150 vuoden aikana useampikin historiikki (= kuvaus, jossa käydään läpi historiaa ilman tieteellistä näkökulmaa; minä teen siksi mieluummin historiaa tai historiakirjaa). Niistä olen saanut suurin piirtein haraviini, mitä tapahtui ja milloin. En silti välttämättä sitä, miksi tapahtui ja mitä siitä seurasi!

Kuvituksena entisaikojen elämää muutaman vuoden takaa Ränkimäen museon perinnepäivistä Lapualta. Naamat suttasin, kun en tiedä, kuinka moni mukana ollut haluaa esittäytyä Kurakauppalassa. :)
Mutta vasta alkuperäislähteiden käsittely avaa todella oven menneisyyteen. Ihan kuin olisin tähän asti katsellut ihmisiä vain valokuvassa ja nyt näkisin heidät elävinä! Jo pelkkä käsiala ja pöytäkirjan tai muun dokumentin kirjoitustapa kertoo paljon, mutta vielä enemmän kertoo tietysti sisältö - ja täysin eri asioita eri ihmisille. Muilla vuosikymmenillä samoja asiakirjoja lukeneet henkilöt ovat kiinnittäneet huomiota ihan eri seikkoihin.

Kun olen ensimmäinen nainen, joka käy läpi maanviljelysseuran papereita, minua tietysti kiinnostaa naisten mukanaolo. Rupesinpa huvikseni laskemaan Pietarsaaren maanviljelyskokouksen (= maatalousnäyttelyn) näytteilleasettajia 1870-luvulla, ja yli puolet heistä oli naisia... Ei tarvitse siis odottaa maa- ja kotitalousnaisten järjestön perustamista, jotta voisi sanoa naisten toimineen maanviljelysseurassa! (Tosin jo ensimmäisissä kyntökilpailuissa 1863 palkinnoille pääsi piikatyttö.)


Mitä muuta ne lähteet sitten kertovat? Maanviljelysseuran 50-vuotiskertomus mainitsee, että toiminnan alkuvaiheissa 1860-70-luvuilla mukana oli hyvin aktiivisesti  talollinen, (valokuvastaan päätellen) körtti-isäntä Alahärmästä. Hän oli edistyksellinen maanviljelijä, joka yhdessä seurakunnan aktiivisen papin kanssa organisoi jopa eräänlaisen maanviljelysseuran paikallisosaston. Isännät kokoontuivat vuorotellen jonkun taloon ja kävivät yhdessä läpi viljelykset ja elikot. Keskusteltiin vahvuuksista ja heikkouksista, neuvoteltiin siitä mitä tässä talossa pitäisi korjata tai mistä muiden ottaa oppia.


Ko. isännästä saa kirjan perusteella juhlavan kuvan: hän poseeraa. Vasta kun aloin lukea seuran kesäkokousten keskustelupöytäkirjoja ja löysin samaisen talollisen sieltä, hän heräsi eloon. Isäntä oli sanansäilällä napakasti sivaltava, kuvia kumartamaton oman säätynsä edustaja. Kun vuoden 1867 kokouksessa pohdittiin keinoja, joilla ehkäistä nälänhätää, mikäli kato tulisi sinäkin vuonna, ehdotuksia oli monia. Olkileivän, sienien ja metsäneläinten hyödyntämisen lisäksi esitettiin jopa, että herrasväki voisi vähän tinkiä elintasostaan ja tukea rahvasta. Tällöin otti puheenvuoron tämä härmäläisisäntä ja aloitti: "Talonpoika on tietysti onnellinen siitä, että herrasväki uhrautuu hänen puolestaan. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että..." Loppu on asiallista, mutta tuo alku aivan selkeää pohjalaista sarkasmia. (Tietysti sihteerin kynän suodattamana - kyllä, muistan lähdekritiikin!)


Myöhemmin karjanhoidon kehittämisestä puhuttaessa tämä isäntä oli taas äänessä. Karjaahan pidettiin lähestulkoon vain välttämättömänä pahana maatiloilla, elikot ruokittiin luonnonheinällä mikäli sitä saatiin korjattua. "Itikoiden" arvosta kertoi paljon se, että niiden hoito oli ehdottomasti naisväen työtä, miehet eivät sellaiseen aikaansa tuhlanneet. Jopa maanviljelysseuran vuonna 1868 palkkaamat lääninkarjakot olivat "vaimonpuoleisia", vaikka tuolloin naisen työssäkäynti oli vielä harvinaista. Alahärmäläisisäntä kuitenkin arveli, että miesten pitäisi ottaa enemmän vastuuta karjasta. Ovathan miehet naisia järkevämpiäkin ja siten heidän mukanaolonsa navetassa parantaisi karjanhoidon tilaa!

Myös uudemmista tapahtumista löytyy paljon jännittävää. Tänään olen nuuskinut läpi vuonna 1921 suunnilleen nykyisen Ruukintien ja Puskantien kulmaukseen valmistuneen ensimmäisen maanviljelysseuran talon rakennusvaiheita (se 1980-luvulla Epstorin tieltä purettu oli tämän seuraaja). Talon rakentamiseksi perustettiin osakeyhtiö, ja osakkeita kaupattiin sekä alueen maamiesseuroille, osuuskunnille että yksityisille. Lapualaisethan siinä loistivat, mm. Liisi Hautanen ja Vihtori Kosola lunastivat kumpikin neljä osaketta, kun pienimmät yrityksetkin ottivat vain yhden...

Tämän päivän arkistomateriaalia tallensin joiltakin osin myös kuvina, joista on täällä kotona käsillä vain yksi - kartta Seinäjoen asemanseudusta, jonne maanviljelysseuran talo vuonna 1921 rakennettiin. Sain kuulla, että ei välttämättä rakennettukaan - vaan vuokrattiin! Mielenkiintoista, tämä odottaa nyt selvittämistä. Hiukan ovat paikat muuttuneet.

Mutta täytyy sanoa, että siinä kohtaa, kun Jurvan Närvijoen Vähäväkisten kauppa-osuuskunta lunasti itselleen yhden 100 mk (36 € tämän laskurin mukaan - mutta työmiehen 21 tunnin palkka) arvoisen osakkeen, tuli melkein tippa linssiin. Mitä mahtaa kuulua osuuskunnalle nykyään?

5 kommenttia:

  1. Omat tutkimukseni rakennusten sijainneista on kesken.
    Nykyinen Puskantie tulee Valtionkadulle. Ruukintie ent Rajakatu vaihtuu Valtionkaduksi aseman kohdalla.
    Tuossa kartassa katu, joka menee keskelle toria on Koulukatu ja Asematie on Kauppakatu. Rukoushuone on vanha Vapaakirkko, mutta luulisin, että tontti on sama kuin ennenkin. Suojeluskuntataloa ei ole merkitty? Ruotsalaisen koulun muistan.
    Kartan Lehtinen on ihan eri kuin nykyinen.
    Meillä on pari talokirjaa, mutta niissä on enimmäkseen yksityisiä taloja.
    Yhden maanviljelysseuran pj:n talon näin;)

    VastaaPoista
  2. Malli, suojeluskuntataloa ei varmaan vielä ole, koska tämä kartta on piirretty 1919 tai 1920, todennäköisimmin 1919.

    Minua "häiritsee" se, että jos Rukoushuoneen tontti = Vapaakirkon tontti, se tulee ihan kiinni Asematiehen, jonka kuvittelen olevan Ruukinkatu, ja eihän se nykyään niin ole... Mv-seuran talon osoitteeksi mainittiin jossain Koulukatu ja numero, joka viittaa suunnilleen nykyiselle Lehtisen tontille, mutta ilmeisesti ei sitten olekaan se.

    Vai onko Asematie Koulukatu? Kyllä tämä varmaan selviää jostakin vanhasta kartasta eikä tietysti ole kirjan oleellisin asia, mutta mielenkiintoinen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana teksti, kiitos. Samat sanat teknologian kehitys tekstistä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaima! Kävin jättämässä blogiisi linkin uuteen "työblogiini". :)

    VastaaPoista
  5. Moi,
    Sellainen tuli mieleen, kun tuossa oli tuo karjakko ja kirnuaja, niin sellainen unhoonjäänyt seinäjokelainen, kun Johanna Gustava Enström (ent. Engrén/Jouppila, os. Nybäck)oli toinen kahdesta Suomen ensimmäisestä lääninkarjakosta, jotka palkattiin Oulunläänin alueelle vuonna 1869. Tämä Johanna oli myös G.A.W:n serkku, ja vietti eläkepäivänsä Östermyrassa.

    VastaaPoista