Kaisan tuumookset jatkuvat. Jos seurasit nyt salasanan takana olevia Kaisan tuumooksia ja Kaisan uusia tuumooksia, tunnetkin jo minut. Osa tämän blogin postauksista on siirretty Uusista tuumooksista syksyllä 2011, joten älä ihmettele mainintoja vanhasta blogistani teksteissä. Käsitöiden suhteen olen ihan Kerällä. Mukana menossa paras puoliskoni Sami, puhetta ymmärtävä prinsessa Stella ja mättäältä poimittu pikkukissa Mustikka. Porukassa hengaavasta ystävästäni OI:sta voit lukea lisää täältä.

tiistai 16. elokuuta 2011

Pää parka

Teen siis nykyään tutkimustyötä - sitä, mitä varten itseni olen kouluttanut, historiantutkimusta. En yliopiston leivissä, vaan tilaushistorian tekijänä, kuten aiemminkin.

Tilaushistorian tekeminen on aina yhtä haastavaa. Täysin vieras aihe, josta pitäisi saada aikaan tietyn sivumäärän paksuinen kirja tietyssä ajassa, päätelmiä tehden mutta ei mielellään kovin paljon asioita itse keksien. (En tiedä olinko yliherkkä, mutta vastavalmistuneena ihan oikeana maisterina ensimmäisessä työpaikassani koin "lievää" epäuskottavuuden tunnetta, kun sanomalehti halusi kertoa, miten Hullu luokka -kirjoistaan tunnettu Kaisa Ikola kirjoittaa Laihian seurakunnan historiaa... :P) Ja aina yhtä upea on se voiton tunne, kun alkaa päästä eteenpäin, kirjan ilmestymisestä puhumattakaan.


Olen käynyt nyt työssäni lähinnä läpi vanhoja historiikkeja, en siis vielä edes päässyt varsinaiseen lähdetutkimukseen. Lähinnä yritän laittaa asioita järjestykseen ja rakentaa kuvaa tapahtuneista niin, että se on minun ymmärrykseni mukainen. Siis vain istun ja ajattelen. Ja silti työpäivän jälkeen olo on sellainen kuin pääni olisi lihas, jota olen rasittanut yhtäkkiä liiaksi, se on ihan uupunut.



Rupesin ihmettelemään, mistä moinen johtuu - onhan tämä nyt jo mones historia, jota kirjoitan. Päädyin siihen, että olen tehnyt aivotyötä viimeksi keväällä 2007, jolloin olin valmistelemassa erästä EU-hanketta jonka aihepiiri oli ihan outo - ja varsinaista historiantutkimusta viimeksi keväällä 2006. Tässä välissä olen kyllä markkinoinut ja taittanut ja ideoinut ja kirjoittanut ja luonut ja järjestänyt ja organisoinut ja esiintynyt, mutta en ajatellut. Aika pelottavaa. Onneksi viimeisten neljän-viiden vuoden työnantajani eivät ole tästä tietoisia...

Kuvitus liittyy tutkimustyöhön vajaat 10 vuotta sitten - ensimmäinen kertoo keskeneräisestä työstä, jälkimmäinen painokuntoon saatetusta. Pahoittelen surkeaa laatua, olen skannannut nämä silloisia kotisivujani varten. Ja juu, olen minä vähän muuttunut noista ajoista valitettavasti. :P

4 kommenttia:

  1. Kyllä pää tottuu, kunhan muutama viikko vierähtää. Tunnistin kyllä tunteen!

    Oman vähäisen kokemukseni mukaan hankala vaihe on myös rajaus. Kun materiaalia on pilvin pimein, mitä ottaa mukaan, mitä ei.

    VastaaPoista
  2. Totta, rajaaminen on melkein alkuakin pahempi vaihe. Kun sivumäärä on rajattu, ja kun tietysti ne "oikeat äsiat" pitää saada mukaan, joudutaan usein karsimaan kaikesta kivasta - anekdooteista ja ei-välttämättömistä valokuvista jne. Se on ikävää! Vaikka toisaalta useimmille teksteille tiivistäminen tekee vain hyvää.

    VastaaPoista
  3. Hei, mahtavaa, huomasin just, että arkeasi pääsee katselemaan täältä. :) Lukijaksi siis.

    VastaaPoista
  4. Give yourself time. It will come back to you.

    VastaaPoista